Sivun näyttöjä yhteensä

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Unelmien sielunmessu Finnairstadionilla








Espoolainen FC Honka nousi divarista Veikkausliigaan vuonna 2006 ja silloin seurajohto asetti unelman, että Honka pelaa vuonna 2012 Mestareiden liigaa. Unelmalle lähinnä naureskeltiin maassa, jossa unelmia saa olla vain lauantaisin ennen Lotto-koneen käynnistymistä. Unelmaa on kuitenkin saavutettu ahkeralla koko seuran pitkäjänteisellä työllä ilman ulkopuolisia rahoittajia. Kyseisessä toiminnassa avainasemassa on ollut valmentaja Mika Lehkosuo, sekä seurapomot Jouko Harjunpää ja Jouko Pakarinen. Uskallankin väittää, että Hongan esimerkki herätti myös TPS:n, Interin, Hakan, sekä FC Lahden. Onneksi nyky-ajan Suomessa nuorempi sukupolvi, joita ei ole lapsena lannistettu erilaisilla peloilla uskaltaa sanoa ääneen unelmiaan, niin kuin viimeksi SDP:n uusi säkenöivä puheenjohtaja Jutta Urpilainen. FC Hongan unelma olisi nyt lähempänä kuin koskaan! Nimittäin Uefa-cupin lohkovaihe olisi vain yhden ottelun päässä, kun toisessa osa-ottelussa vastaan asettui espanjalainen Racing Santander.
Santander on ranta-ja satamakaupunki Espanjan pohjoisrannikolla, Biskajanlahden etelärannalla ja se on Kantabrian itsehallinnollisen maakunnan pääkaupunki.
Santander on ollut jo Rooman valtakunnan ajoista lähtien merkittävä satama ja merenkulunkeskus. Nykyäänkin sieltä kulkee laivaliikennettä Ranskaan ja Brittein saarille. Espanjan sisällissodassa Santander oli muun pohjoisrannikon tavoin laillisen tasavaltalaisen hallituksen tukialueita, mutta joutui syksyllä 1937 Francon fasistisen kansallisen rintaman valloittamaksi.
Jalkapallo on suosituin urheilulaji Santanderissa ja sen oma seura Racing Santander pelaa Espanjan ylimmällä tasolla La Ligassa. Seura on perustettu vuonna 1913 ja sen paras saavutus on toinen sija kaudelta 1930-31. Viime kaudella seura sijoittui kuudenneksi La Ligassa ja pääsi ensimmäistä kertaa historiassaan eurokentille. 42 miljoonan euron budjetilla operoiva Racing menetti viime kauden jälkeen toiseen seuraan pidetyn valmentajansa Marcelinon. Tämän kauden La ligassa joukkue onkin kerännyt vain kaksi pistettä viidestä ottelusta. Verkkoystäväni Santanderista ovatkin olleet todella pettyneitä uuteen valmentajaansa Juan Ramón López Muñiziin. Erityisesti fanit ihmettelevät miksi valmentaja aliarvioi Honkaa ensimmäisessä osa-ottelussa laittamalla reservipelaajia kentälle. Nyt Racing-fanit eivät olekkaan enää varmoja siitä, että joukkue selviytyy otteluparista voittajana.

Kotijoukkue FC Honka on sen sijaan sellaisessa kiidossa, että "heikompia jo hirvittää"! Joukkue ei ole hävinnyt Suomen kentillä kolmeen kuukauteen ja se on nyt Veikkausliigan kärjessä tasapisteissä Interin kanssa ratkaisemassa Suomen mestaruutta! Koko joukkueesta huokuukin sellainen itseluottamus, johon Suomi-futiksessa harvemmin törmää.

Kaikki oli valmiina unelmien iltaan ja ottelun tuloksesta riippumatta Suomi-futis on jälleen mennyt askeleen eteenpäin!
**************************************************
9106 katsojaa oli tullut paikan päälle ja varsinkin noin kaksi sataa iloista Racing-fania pitivät ääntä. Honka aloitti ottelun ennakkoluulottomasti, eikä hermostuneisuutta näkynyt lehtereille. Ikävä kyllä jo kolmannella minuutilla tapahtui ottelun ratkaisu, kun 20 metristä lähti vaarattoman näköinen laukaus, joka muutti matkalla suuntaa Rami Hakanpäästä ja viuhui ylärimaan. Tilanteeseen ehti ensimmäisenä Eduardo Bedia, joka toimitti pallon tyhjään maaliin. Tämä oli alku mitä Honka vähiten halusi, koska nyt tilanne vaati kotijoukkueelta vähintään kolmea maalia. Nyt Racing oli saanut mitä halusi ja se alkoikin pelaamaan varman päälle siirtelemällä palloa rauhallisesti pelaajalta toiselle, jolloin Honka ei päässyt millään palloon kiinni. 10 minuutin pelin jälkeen Honka pääsi taas hyökkäykseen ja vain minuutti edellisestä oli joukkue jo vaarallisesti rangaistusalueella, mutta liiallinen pallon siirtely ei tuottanut tulosta. 14 minuutin kohdalla Honka sai peliä hallintaansa ja se piti palloa. 19 minuutin kohdalla oli pelin tempo selvästi laskenut, mutta Hongan keskikentältä puuttui "moottori", joka loisi tilanteita hyökkääjille. 24 minuutilla Honka pääsi nopeaan hyökkäykseen, mutta Hermanni Vuorinen kärjessä aikaili. Honka piti palloa, mutta se ei saanut laukauksia Racingin maalille. 31 minuutilla Sampo Koskinen nousi hyvin vasemmalta laidalta, mutta keskitys ei löytänyt omaa pelaajaa. 34 minuutilla oli Jonathan Pereiralla tyhjä maali edessä kulman jälkitilanteesta, mutta mies laukoi yli. Kuusi minuuttia edellisestä oli Pereira läpiajossa, mutta Honka-vahti Tuomas Peltonen torjui upeasti. 42 minuutilla Ville Jalasto keskitti komeasti Racing-maalille ja Aleksandr Kokko pääsi vastakkain Racing-maalivahti Rodriguezin kanssa, mutta hän torjui ilmiömäisesti.
Heti toisen puoli-ajan alkuun Honka-luotsi Mika Lehkosuo joutui ottamaan loukkaantuneen Hermanni Vuorisen pois ja tilalle tuli John Weckström. Racing-luotsi Juan Ramon Lopez teki myös vaihdon ottamalla Pereiran pois ja tilalle kirmasi Jorge Goncalues. Honka lähti heti ryminällä hyökkäämään ja jo 46 minuutilla oli Kokko maalipaikassa. 49 minuutilla pääsi Weckström läpiajoon, mutta Racing-vahti Rodriguez torjui. 56 minuutin kohdalla kulki ottelu Hongan komennossa. Kaksi minuuttia edellisestä Lehkosuo vaihtoi Joel Perovuon, sekä Sampo Koskisen pois ja tilalle juoksi Tero Koskela, sekä pitkän kuntoutuksen läpikäynyt Nicholas Otaru. 63 minuutin kohdalla Racing alkoi jälleen varmistelemaan karvaamalla kovaa keskikentällä, eikä Honka päässyt hyökkäyksiin. 68 minuutilla Jussi Vasara nousi hyvin, mutta Weckström ei ihan päässyt keskityspalloon. Loppua kohden alkoi Hongan pelaajilla jalka jo painaa ja Racing vain siirteli palloa pelaajalta toiselle.
Näin kolmannella minuutilla syntynyt maali ratkaisi ottelun ja Racing Santander jatkaa Uefa cupin lohkovaiheeseen. Hongan leiristä esiin täytyy nostaa: Tuomo Turunen, Jussi Vasara ja Ville Jalasto. Racingin ryhmästä esiin nousi topparikaksikko Ezequiel Garay, sekä Cesar Gonzalez ja myös Lionel Messi tyyppinen Jonathan Pereira väläytteli. Honka-luotsi Mika Lehkosuo harmitteli aikaista maalia:"aikainen maali oli paha mutta pääsimme nousemaan henkisesti hyvin. Hätyyttelimme vastustajan maalia ja hyökkäsimme paremmin kuin Santanderissa, Lehkosuo kertoi. Racing-pelaaja Eduardo Bedia oli tyytyväinen:"olen tyytyväinen maalista ja jatkopaikasta. Suunnitelmissa oli tehdä nopeasti maali ja onnistuimme siinä. Sen jälkeen vastustajan olisi pitänyt tehdä kolme, ja saatoimme ottaa rauhallisemmin. Vaikka yritimmekin pitää palloa ja luoda tilanteita, maaleja ei tarvittu enempää, 19-vuotias Bedia arvioi.
Päät pystyssä voi kuitenkin koko Hongan joukkue tästä jatkaa, koska Honka oli hyvin mukana koko pelin ajan, eikä sillä ollut paniikkia missään vaiheessa. Nyt Hongan pelaajat tietävät ensi vuotta silmällä pitäen, mitä vaaditaan, että se pari maalia tehdään huippuseurojakin vastaan. Mikä parasta! Hongan joukkue pysyy kasassa ja parilla vahvistuksella keskikentälle on unelma ensi vuonna saavutettavissa. Nyt vain katseet Veikkausliigaan ja mestaruuteen, niin ensi vuoden Mestareiden liigan karsinnoissa on jälleen mukana suomalaisjoukkue, joka voi mennä pitkälle!

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Pääkaupunkiseudun "derby" Finnairstadionin pimenevässä illassa





Nyt oli vuorossa upean jalkapalloviikon päättävä Veikkausliigan kärkikamppailu HJK-FC Honka. Ottelu, johon on haettu asetelmia jo pari viikkoa. Tunteita oli ilmassa, koska moni Honka-pelaaja omaa HJK-taustan kuten: Rami Hakanpää, John Wecström, Jussi Vasara ja Hannu Haarala. Suurimmat tunteet pinnassa olivat kuitenkin Honka-luotsi Mika Lehkosuolla, joka loi menestyksekkään uran HJK-paidassa ja on nykyisin HJK:n Hall of Fame-pelaaja. Kyseessä olisi täten tunteikas "derby", mutta mestaruustaiston kannalta vieläkin tärkeämpi ottelu. Vain voitto kelpaisi kummallekin, koska Interiä ei saa päästää karkuun. Mikä parasta, joukkueet pääsivät hyvin latautuneina otteluun maajoukkuetauon takia.
FC Honka pitää tiukasti kiinni pääkaupunkiseudun herruudesta, kun se voitti HJK:n keväällä Tapiolassa 1-0. Kaiken kaikkiaan vuodesta 2006 asti pelatuista viidestä ottelusta on Honka voittanut kahdesti, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt vain kerran. Voikin täysin oikeutetusti sanoa, että espoolaisjoukkue on ottanut kaikilla mittareilla HJK:ta kiinni ja jopa joissain asioissa mennyt edelle. Urheilullisesti Honka on sijoittunut kahdella ensimmäisellä pääsarjakaudellaan molemmilla kerroilla neljänneksi, kun HJK oli vasta seitsemäs viime kaudella. Kokonaisbudjetti on molemmilla seuroilla sama 1 800 000 euroa, mutta Hongan budjetti on kasvu suunnassa +3 prosenttia, kun taasen HJK:n laski -15 prosenttia. Pelaajamyynnissä Honka on Suomessa tällä hetkellä selvä ykkönen, kun samalla HJK:sta pelaajat ovat päässeet lähtemään viime aikoina lähinnä ilmaiseksi (esim. tapaus Markus Halsti).
Junioritoiminta on molemmissa seuroissa vahvaa, mutta Hongassa junioreihin myös luotetaan ja heille annetaan peliaikaa kuten nyt viimeksi Jaakko Lepolan tapauksessa. HJK:sta lupaavat juniorit ovat saaneet lähteä muualle vähin äänin kuten esimerkiksi Ilari Äijälän (nyt MyPa) ja Jani Bäckmanin (nyt Honka) tapaukset osoittavat. Myöskin tällä kaudella viimein luottoa saaneen Jarno Parikan ura melkein päättyi vaihtopenkille viime vuosina.
FC Honka selvitti tiensä historiallisesti Uefa cupin varsinaiselle ensimmäiselle kierrokselle (18. 9 ensimmäinen osaottelu Racing Santanderia vastaan vieraissa) tänä syksynä. Kyseisestä kansainvälisestä menestyksestä on HJK:ssa voitu vain haaveilla vuoden 1998 upean Mestareiden liigan syksyn jälkeen. Ainoa asia millä HJK voi ylpeillä tällä hetkellä Espoon suuntaan on oma jalkapallostadion (Finnairstadion) ja ironista onkin, että Honka joutuu pelaamaan siellä evakossa kotiottelunsa Santanderia vastaan.

FC Hongalla on alkamassa todelliset "härkäviikot", kun se on mukana kaikissa kolmessa kilpailussa. HJK sen sijaan voi panostaa liigaan täysin terveellä miehistöllä ja sillä on vielä vaihtopenkillä pelaajia, jotka olisivat muissa seuroissa suoraan avauksessa. Hongalla on pidempään poissa Nicholas Otaru, sekä Tero Koskela ja joukkueella ei ole enää varaa menettää pelaajia sairastuvalle. Molemmat seurat ovat mukana vielä Suomen cupissa, jonka välierien pelipäivät (FC Hongan ja Tamu:n puolivälierä vielä pelaamatta) ovat hämärän peitossa. Kiinnostaako se edes ketään, vaikka Suomen cupin voittaja pääse Uefa cupiin?
Nyt oli kuitenkin alkamassa todellinen huippuottelu ja vain yleisömäärä oli hienoinen pettymys (n. 6100 katsojaa).
**************************************************
Ottelu lähti tunnustellen käyntiin, kun kumpikin joukkue odotti toisen aloitetta. Pari minuuttia oli mennyt, kun FC Honka otti ohjat käsiinsä. 12 minuuttia oli pelattu, kun Hongan kulmapotkun jälkeen HJK-puolustus ei saanut purettua palloa. Tilanteessa hereillä ollut Jussi Vasara laukoi kierteisellä kudilla pallon maaliin. Maali oli varmasti Vasaralle tunteikas, koska hän ei saanut aikanaan mahdollisuutta HJK:n ykkösmiehistössä. HJK oli todella aneeminen ja katsomoon näytti, ettei peli edes kiinnostanut osaa HJK-pelaajista. HJK:n molemmat laidat olivat läpi ottelun räikeästi auki ja varsinkin Hongan Sampo Koskinen pääsi vapaasti etenemään vasemmalla laidalla. Honka piti palloa, eikä HJK saanut lainkaan avattua peliään. 28 minuutilla Hongan maalilla Tuomas Peltoselle kävi ottelun ainoa virhe, kun hän epäonnistui avauksessaan, mutta Honka-puolustus hoiti tilanteen. 37 minuutilla HJK:n nuori lupaus Sakari Mattila (oli viimeksi Udinesen testissä) laukoi pallon ylärimaan.
Toiselle puoli-ajalle HJK-luotsi Antti Muurinen otti varjojen mailla olleen Petri Oravaisen pois ja Erfan Zeneli kirmasi hänen tilalleen. HJK tulikin peliin aivan uudella innolla ja jo 48 minuutilla oli Dawda Bah avopaikassa, mutta Peltonen torjui Hongan maalilla. HJK pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään, mutta terävyys kärjessä puuttui. 59 minuutilla pääsi vuorostaan Honka hyvään hyökkäykseen, kun Rami Hakanpää nousi rohkeasti keskeltä. Tämän jälkeen Honka-luotsi Mika Lehkosuo otti Jaakko Lepolan pois ja tilalle tuli uusi vahvistus Sampson Cudjoe. 65 minuutilla Aleksandr Kokko otettiin pois ja loukkaantumisesta toipunut Hermanni Vuorinen pääsi jälleen tositoimiin. 66 minuutilla pääsi HJK:n Medo laukomaan, mutta Peltonen torjui. 73 minuutilla syntyi ottelun lopullinen ratkaisu, kun Vasara syötti ja oikealta laidalta pääsi kuin kunniakujaa pitkin Ville Jalasto etenemään. HJK-puolustus oli tilanteessa täysin sekaisin ja Jalasto tykitti pallon etuylänurkkaan. 76 minuutilla Muurinen yritti vielä saada painetta ottamalla Jarno Parikan pois ja tilalle juoksi Akseli Pelvas. HJK saikin lopussa useita kulmapotkuja, mutta tulosta ei syntynyt millään. 86 minuutilla Mattila pääsi vielä kokeilemaan vapaapotkusta (tässä on pelaaja, jolla on huikea potkutekniikka), mutta jälleen Tuomas Paltonen venyi torjuntaan.
Näin ollen pääkaupunkiseudun herruus on tukevasti Hongan käsissä ja se nousi liigassa jo toiseksi.
Hongan leiristä paras oli maalivahti Tuomas Peltonen ja myös Rami Hakanpää, sekä Jussi Vasara ansaitsevat erityismaininnan. HJK:n riveistä ainoa onnistuja oli Sakari Mattila.
HJK:n valmentaja Antti Muurinen ei sulattanut tappiota:"Honka oli taidokas, mutta myös kovin onnekas. Teki kovin vähästä paikoista maalinsa ja se kyrsii kovasti, Muurinen manasi".
Hongan valmentaja Mika Lehkosuo oli sen sijaan onnellinen:”Itselleni nämä ovat aina erikoisia pelejä. Huomasin jo peliä edeltävänä iltana, ettei oikein uni tullut. Nyt on tyhjä olo ja hyvä fiilis, Bana jatkoi".
Hongan voitto oli jo sen 11. peräkkäinen tappioton ottelu Veikkausliigassa ja näistä peleistä yhdeksän on voittoja. Hongan koko joukkueesta huokuukin kova itseluottamus ja halu voittaa. Tiistaina Hongan joukkue lähtee kohti suurta peliä ja elämystä, kun Racing Santanderia vastaan pelataan Espanjassa ensimmäinen osaottelu torstaina. Tapahtui ottelussa mitä tahansa on FC Honka jo tehnyt historiaa selviytymällä europeleissä näin pitkälle. Moni sanoo, että Honka kaatuu otteluruuhkaan, mutta mikäli niin olisi käynyt se olisi jo tapahtunut. Onhan näitä syksyn ratkaisupelejä varten koko viime talvi harjoiteltu. Veikkausliigassa nähdäänkin pitkästä aikaa todellinen huipennus, kun Honka yrittää ottaa Interiä kiinni (kolme pistettä eroa). Ratkaisu voidaankin nähdä 5.10 pelattavassa Inter-Honka pelissä. Ei pidä myöskään unohtaa, että HJK on vain viisi pistettä Interiä perässä, mutta HJK:n pelaaminen on huonontunut kauden loppua kohden.
Olipahan fantastinen jalkapalloviikko ja varsinkin viime keskiviikon Suomi-Saksa ottelun upeat tunnelmat palaavat jatkuvasti mieleen. Nyt jäljellä on Veikkausliigan sekä Suomen cupin huipennus, Hongan europelit ja maajoukkueen lokakuun MM-karsinta pelit (Azerbaidzhania ja Venäjää vastaan), niin voiko enempää jalkapallon ystävä pyytää!

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Alfred Hitchcock vieraili Olympiastadionilla








Nyt itse H-hetki oli käsillä ja kauan odotetun unelman tavoittelu oli taas lähdössä käyntiin. Unelman joka minun elinaikanani on ollut lähempänä kuin koskaan, mutta silti jäänyt aina haaveeksi. Lähimpänä se oli lokakuussa vuonna 1997, kun johdimme Unkaria vastaan viimeisessä MM-karsintapelissä vielä 90 minuutilla 1-0. Tämä tulos olisi vienyt meidät jatkokarsintaan, mutta lisäajan lisäajalla pallo pomppi kuin flipperissä Suomen maaliin. Näin ollen unelma huuhtoutui tuona kohtalon vuotena vesisateen mukana. Tuolloin päävalmentajana oli Richard Möller Nielsen, jonka aikana vasta maajoukkuetoiminta alkoi ammattimaistua. Möller Nielsenin jälkeen puikkoihin tuli HJK:n vuonna 1998 sensaatiomaisesti Mestareiden liigaan johdattanut Antti Muurinen, jonka aikakaudella "kultainen sukupolvemme" oli parhaassa iässä ja silloin arvokisoihin olisi pitänyt mennä. Mukava mies itä-Helsingistä ei pystynyt kasvamaan todelliseksi auktoriteetiksi ja homma menikin Sami Hyypiän kertoman mukaan välillä anarkian puolelle, kun nuoret pelaajat Alexei Eremenko juniorin johdolla tekivät mitä halusivat. Tämän jälkeen palattiin kuriin ja järjestykseen, kun Roy Hodgson saapui ottamaan nostetta omalle uralleen. Hänen johdollaan unelma oli jälleen erittäin lähellä, kun jäimme vain maalin päähän viime kesän EM-kisoista.

Nyt on maajoukkueen "kultaisen sukupolven" viimeinen mahdollisuus toteuttaa unelmansa ja mennä MM-kisoihin 2010. Näiden karsintojen jälkeen vastuun ottaa U-21 maajoukkueen nykyiset pelaajat, jotka juuri voittivat EM-karsintalohkonsa tyylillä ja jatkavat jatkokarsintoihin.

Illan vastustaja ei juuri esittelyjä kaipaa, koska sen saavutukset kertovat kaiken: Maailmanmestari kolmesti vuosina 1954, 1974 ja 1990, sekä Euroopan mestari kolmesti vuosina 1972, 1980 ja 1996. Karsintojen avausottelussaan viime lauantaina Saksa pääsi harjoittelemaan maalintekoa Liechtensteinia vastaan, jonka se murjoi 6-0. Saksan päävalmentaja Joachim Löw kuitenkin muistutti pelin jälkeen Suomen olevan eri tasoa.

Suomen maajoukkue sen sijaan joutui jälleen antamaan tasoitusta, kun Jari Litmanen, Teemu Tainio, sekä Hannu Tihinen joutuivat jäämään pois. On täysin selvää, ettei kapea rinkimme kestä yhdenkään avainpelaajan poissaoloa varsinkaan huippumaita vastaan. Varsinkin Litmasta olisi tarvittu rauhoittamaan peliä ja luomaan tilanteita tyhjästä. Litmasta, jota kohta voisi alkaa vertaamaan Jobiin, kärsi Israel-pelistä lähtien viruksesta jonka takia hän joutui viimein hakeutumaan sairaalaan. Kuultuani tästä, kysyin miksi, miksi taas? Litmanen oli jälleen saamassa itseään huippukuntoon ja ilmeisesti pelasi vielä kuumeessa. Tämä osoittaa jälleen Litmasen palavan rakkauden jalkapalloon ja hän on aina valmis tekemään kaikkensa joukkueen eteen (varsinkin maajoukkueen). Toista hänen kaltaistaan ei ole suomalaisessa urheilussa ja Jari Litmanen tulee taas niin kuin aina ja vain entistä vahvempana!
*******************************************
Nyt ottelu oli valmiina alkamaan ja loppuunmyydyllä Olympiastadionilla oli mahtava tunnelma!
Stuart Baxter oli ratkaissut Hannu Tihisen poissaolon laittamalla Petri Pasasen hänen paikalleen.
Suomi aloitti alusta asti ennakkoluulottomasti ja pelasi täysin omaa peliään. Saksa pääsi hiljalleen peliin mukaan ja 12 minuutilla Simon Rofles pääsi avopaikkaan. Suomi jatkoi hyvin keskialueella karvaten, eikä antanut Saksalle pelitilaa. Kärjessä Mikael Forssel pidettiin tiukasti vartioituna, mutta 18 minuutilla pääsi Suomi hyvään hyökkäykseen. Joonas Kolkka keskitti maalille ja Jonatan Johansson pääsi puskemaan, mutta pallo viuhui ohi maalin. Saksa ei saanut millään omaa peliään kulkemaan, kun Suomi uhrautuvasti tukki keskikentän. 29 minuutilla Kolkka jälleen keskitti maalille ja Pasanen pääsi vuorostaan puskemaan, mutta tilanteesta tuli kulmapotku. Vihdoin 33 minuutilla koko Olympiastadion repesi liitoksistaan, kun Roman Eremenko lähetti pystypallon ja Saksan puolustus hölmöili. Pallo tuli Johanssonille, joka tykitti kymmenestä metristä pelivälineen maaliin. Saksa ei kuitenkaan tästä hermostunut, kun vain kuusi minuuttia edellisestä se tasoitti Miroslav Klosen maalilla. Maalilla, joka oli aivan liian helppo ja se menikin täysin Sami Hyypiän piikkiin. 40 minuutilla Baxter joutui ottamaan loukkaantuneen Forsselin pois ja Daniel Sjölund tuli sisään. Tämä vaihto osoittautuikin loistavaksi, koska jo 43 minuutilla Sjölund keskitti maalille ja tilanteeseen hiipinyt Mika Väyrynen laukoi suoraan volleystä kerrassaan upean maalin. Tuskin olimme katsomossa ehtineet edes istahtaa, kun Klose jo tasoitti pelin kulman jälkitilanteesta. "Huh huh" mikä puoli-aika! Tilastot osoittivat, että suomalaisten syötöt menivät omille 77 prosenttisesti ensimmäisellä puoliajalla, mikä kertoo onnistumisesta.
Suomi sai heti toisen puoli-ajan alussa kaksi kulmaa ja se näyttikin, että joukkue janosi nyt voittoa. 52 minuutilla Suomi vyöryi hyökkäykseen ja Väyrynen syötti kantapäällä Johanssonille. Tilanteesta syntyi kulmapotku, jonka seurauksena Daniel Sjölund pääsi puskemaan kauniin maalin. Suomi halusi lisää ja jo 56 minuutilla Jussi Jääskeläinen avasi pitkällä ja Johansson jatkoi pallon vasemmalle laidalle Sjölundille. Sjölund eteni Saksan rangaistusalueelle, mutta viime hetkellä saksalaispuolustus pääsi väliin. Tämän jälkeen Saksa alkoi painamaan ja Suomi joutui puolustuskannalle. 74 minuutilla väsynyt kaikkensa antanut Mika Väyrynen tuli pois ja Njazi Kuqi juoksi sisään. Tämä oli jälkeenpäin ajateltuna se paikka, missä Jari Litmanen olisi tarvittu mukaan rauhoittamaan peliä. 78 minuutilla pallo jo pyörii Suomen maaliviivalla, mutta Pasanen pääsee viime hetkellä apuun. Saksa jatkoi painostusta ja Suomen joukkue oli väsynyt (seuroissa kaikki eivät saa 90 minuuttisia alle), eikä se saanut rauhoitettua peliä. 82 minuutilla tapahtui odotettu, kun Piotri Trochowski laukoi ja Jääskeläinen torjui, mutta pallo jäi pomppimaan Suomen rangaistusalueelle. Lopulta Klose tälläsi pallon maaliin ja kruunasi näin puhtaan hat-rickinsä.
Suomen leiristä onnistui lähes koko joukkue, mutta etenkin Mika Väyrynen, Daniel Sjölund, Jonatan Johansson, Veli Lampi ja Toni Kallio. Saksan joukkueesta esiin täytyy nostaa Clemens Fritz ja Miroslav Klose. Suomen päävalmentaja Stuart Baxter oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies: "Olen iloinen pisteestä. Tasoituksen tullessa, johdettuamme pitkään 3-2, silloin oli toki vaikeaa olla iloinen. Mutta kyllä tulos on hieno, Baxter pohti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
- Viimeiset 20 minuuttia jouduimme puolustamaan, ja siinä tuli varmaan 20 keskitystä. Pelaajat alkoivat väsyä, ja Saksa jauhoi kuin höyryjyrä. Tuota ajatellen, varmasti huomisaamuna tuntuu vielä iloisemmalta, luotsi jatkoi".
Saksan luotsi Joachim Löw oli myös helpottunut mies: "Varoitin, että tästä tulee erittäin vaikea ottelu. Suomi on hyvin organisoitu joukkue, joka on vahva kaksinkamppailuissa. Portugali ja Puola eivät EM-karsinnassa voittaneet Suomea. Kyllä tämä piste on voitettu sellainen, nousimme kolme kertaa maalin takaa".
Sanattomaksi ottelu tuoreeltaan veti, mutta aika pian puseroon hiipi onnellinen olo. "Hei oikeesti ystävät", viime kesän EM-kakkosta vastaan tasapeli ja kolme tehtyä maalia, joten ei enempää voi vaatia!
Tälläisellä esityksellä meillä ei ole mitään hätää ketään vastaan näissä karsinnoissa ja tuntuukin, että nyt puolustus, sekä hyökkäys ovat balanssissa. Tärkeä tekijä on kuitenkin, että osa pelaajistamme kuten: Mikael Forssel, Mika Väyrynen, Daniel Sjölund ja Roman Eremenko saavat seuroissaan täysiä 90 minuuttisia, koska näissä peleissä pitää jaksaa koko peli.
Nyt vedetään henkeä maajoukkueen parista ennen 11.10 pelattavaa Azerbaidzhan kotipeliä. Älkää kuitenkaan unohtako, että Veikkausliiga (Ykkönen), jossa on vuorossa jännittävät loppuratkaisut jatkuu tulevana viikonloppuna. Esimerkiksi sunnuntaina Finnairstadionilla pelattavasta HJK-FC Honka-ottelusta ei varmasti draamaa puutu. Varmasti kaikki eilen Olympiastadionilla olleet aistivat, että jalkapallo on parasta paikan päällä!



maanantaina, syyskuuta 01, 2008

FC Honka-FC Lahti kärkikamppailussa Tapiolan keskuspuistossa






FC Honka on nyt sellaisessa vireessä, että "oksat pois". Veikkausliigan tämän hetken kuumin joukkue on saalistanut yhdeksästä viimeisestä pelistä, seitsemän voittoa ja kaksi tasapeliä. Viimeksi joukkue on suostunut häviämään 26.6 kotonaan VPS:a vastaan. Kaiken tämän lisäksi joukkue voitti vieraissa Viking Stavangerin viime torstaina Uefa cupin toisella kierroksella 1-2 ja eteni Uefa Cupin ensimmäiselle varsinaiselle kierrokselle. Uskomatonta oli kuulla, että Honka piti kuuden tuhannen norjalaisen katsojan edessä palloa omilla ja pelasi omaa futista. Edellä mainittu on suomalaisessa kulttuurissa harvinaista, että uskotaan omaan juttuun kansainvälisillä kentillä. Viimeksi jalkapallossa koettiin vastaavaa, kun Tamu pudotti Levski Sofian Mestareiden liigan toisella karsintakierroksella viime syksynä, joten kaksi historiallista tekoa vuoden sisään! Tuntuu, että nuoret Ari Hjelmin ja Mika Lehkosuon kaltaiset valmentajat, jotka itse ovat pelanneet urallaan todella kovissa paikoissa luovat sitä oikeanlaista itseluottamusta pelaajiin. He osoittavat pelaajille, ettei ulkomaille mentäessä tarvitse olla ottajan roolissa. Tämä osoittaakin, että askel askeleelta suomalainen jalkapallo menee eteenpäin! Samalla hiihto, yleisurheilu, sekä pesäpallo jäävät vanhempien ikäluokkien kiinnostuksen kohteeksi ja lopulta kuolevat pois.
Seuraavaksi Uefa cupin varsinaisella kierroksella on vastustaja jo todella kova, kun viime kauden Espanjan La ligan kuutonen Racing Santander on vastassa. 42 miljoonan euron budjetilla operoivalle seuralle vain voitto otteluparista, sekä pääsy Uefa cupin lohkovaiheeseen on se ainoa tavoite ja häviö olisi seuralle katasrofi. Santanderista fanit jo viestittivät, että heitä on tulossa satoja Suomeen katsomaan ottelua. Olisiko Olympiastadion paras paikka ottelulle, jos lipun hinnat edulliset?
Ennen sitä mielenkiinto kohdistui illan otteluun, jossa vastassa oli FC Lahti. FC Lahti oli ennen ottelua sarjassa neljäntenä kaksi pistettä Honkaa jäljessä, joten vain voitto pitäisi mestaruuspuheet Lahdessa realistisina. Suurin kysymys ennen peliä oli, miten Hongan joukkue on palautunut Norjan reissusta. Valmentaja Mika Lehksuo kuitenkin totesi, että "Aika useinhan, kun peli kulkee ja tulee voittoja, niin sellaiset pienet kolhut ja väsymys unohtuvat aika nopeasti".
Upeaa olisi myös nähdä livenä taas yksi peli minkä Kuningas Litmanen meille tarjoaisi ja tärkeää olisi myös maajoukkueen kannalta, että Jari saisi täyden 90 minuuttisen ennen 10.9 Saksaa vastaan pelattavaa MM-karsintaa. Hongan huikea vire, sekä molempien joukkueiden pelaava pelityyli ja Litmasen oivallukset olisivat yhtä kuin täydellinen jalkapalloilta?
*************************************************
Ikävä kyllä ennen peliä tuli tieto, että Litmanen oli kuumeessa ja joutunut jäämään kotiin. Pelin jälkeen pressissä saimme tietää, että Litmasella oli ollut flunssaa jo Israel-pelistä lähtien ja nyt vasta kuume nousi. Osa 5200 katsojasta varmasti pettyi, mutta terveys ennen kaikkea ja toivotaan, että Jari saa itsensä huippuvireeseen ennen 10. 9 pelattavaa Saksa peliä.
Heti alusta asti huomasi, että Hongalla ei ihme kyllä painanut jaloissa raskas pelitahti. Voitto Stavangerista näkyi läpi ottelun huikeana itseluottamuksena, josta esimerkkinä, että Hongan puolustus uskalsi pelata tiukassakin paikassa pallon omalle maalivahdille rinnalla tai päällä.
Pelissä oli alusta asti hyvä tempo ja jo 7 minuutilla oli Hongan Alekandr Kokko avopaikassa. Vain kuusi minuuttia edellisestä oli Kokko jälleen pahan teossa, mutta Lahti kesti. Lahdella oli tekopaikka 14 minuutilla, kun kulmpotkun jälkitilanteesta Jukka Vanninen pääsi puskemaan, mutta Tuomas Peltonen Hongan maalilla torjui. Keskialueen herruudesta käytiin koko ajan kovaa taistelua, eikä ilmaiseksi annettu mitään. 27 minuutilla Lahden Rafael pääsi puskupaikkaan Konsta Hietasen keskityksestä, mutta pallo viuhui yli maalin. Kaksi minuuttia edellisestä Hannu Haarala keskitti maalille ja Kokko pääsi puskemaan, mutta ei tulosta. 33 minuuttia näytti pelikello, kun espoolaisyleisö repesi! Kokko syötti maalin eteen ja vasta 18-vuotias "ihmepoika" Jaakko Lepola tykitti pallon maalin perukoille.
Sama Lepola upotti Viking Stavangerin torstaina upealla ylänurkkamaalillaan ja nyt Lahden, joten nuoreksi kaveriksi on "kylmän viileä".
Heti toisen puoli-ajan alussa FC Lahden valmentaja Ilkka Mäkelä otti Konsta Hietasen pois ja tilalle juoksi Mika Hänninen.
Toinen puoli-aika alkoi sekavalla pelillä ja kumpikaan ei saanut otetta. 57 minuutilla Sampo Koskinen pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta lisämaalia ei syntynyt. Tämän jälkeen Lahti alkoi panostamaan hyökkäykseen. 61 minuutilla Jonne Kemppinen otettiin pois ja tilalle tuli Pekka Kainu. Myös Honka otti Jaakko Lepolan pois ja hänet korvasi toinen nuori lupaus Rasmus Schuller. 73 minuutilla Lahti sai parhaan tekopaikkansa, kun Kainu eteni hyvin keskeltä ja syötti Drilon Shalalle, mutta hänen vetonsa maalin edestä suuntautui karkeasti yli maalin. 79 minuutilla John "taikuri Weckström teki upean kääntölaukauksen maalin edessä, mutta pallo meni Jani Bäckmanin kautta hieman ohi maalin. Lopussa Honka jaksoi vielä painaa, eikä Lahti saanut kunnon tekopaikkoja.
Näin ollen Hongalle tärkeät kolme pistettä ja se onkin mukana kaikissa kilpailuissa syksyllä (Veikkausliiga, Uefa cup, Suomen cup). HJK voitti upeasti Tamu:n vieraissa 1-2, joten tämän kauden mestaruus on kolmen kauppa: FC Inter, FC Honka ja HJK.
Ottelussa Hongan leiristä paras oli ikiliikkuja Ville Jalasto ja Lahden ryhmästä kapteeni Jukka Vanninen.
Ottelun jälkeiset tunnelmat alla olevissa videoissa.
Nyt Veikkausliiga hengähtää seuraavat kaksi viikkoa ja tämän jälkeen on vuorossa viimeiset seitsemän kierrosta. Nyt saamme todellisen loppuhuipennuksen, koska on todennäköistä, että mestaruus ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella!
*************************************************
Lopuksi jälleen maajoukkueasiaa:
Nyt on käsillä se hetki mitä on odotettu viime marraskuun yhden maalin päähän kisapaikasta jääneen Portugalin pelin jälkeen. Nimittäin uudet karsinnat ja jälleen sen suuren unelman tavoittelu!

10.9 kello 20.35 loppuunmyydyllä Olympiastadionilla kohtaamme ensimmäisessä MM-karsintapelissä suuren ja mahtavan Saksan. Tätä ennen joukkueemme pääsee hiomaan kuvioitaan yhdessä päävalmentaja Stuart Baxterin kanssa jo ensi tiistaina joukkueen kokoontuessa, koska 3. 9 on kansainvälinen pelipäivä ja seurojen on päästettävä pelaajat ennen sitä maajoukkueisiin. Kenenköhän älynväläys tämä oli, että maajoukkue pystyy valmistautumaan viikon verran itse Saksa peliin? Kiitos siitä, koska maajoukkueet pääsevät kokoontumaan ahneiden seurojen takia nykyaikana aivan liian vähän.

Suomen maajoukkueen kenraaliharjoitus päättyi värikkäiden tapahtumien jälkeen 2-0 kotivoittoon Israelista. Ottelussa hyvää oli ensimmäinen puoli-aika joka pysyi hyvin kasassa ja pelattiin omaa peliä. Huonoa oli, että toisella puoliajalla pakka hajosi ja vasta, kun Jari Litmanen tuli 25 minuuttia ennen loppua kentälle se saatiin uudestaan kokoon. Näin ollen Stuart Baxterin korostama 90 minuuttia kestävä pelikuri ei toteutunut. On sanomattakin selvää, että Saksaa vastaan sen on kestettävä. Upea juttu pelissä oli, miten FC Zurichin Veli Lampi teki lopullisen läpimurtonsa joukkueeseen. Myös FC Den Boschin maalivahti Niki Mäenpää torjui toisella puoliajalla kuin hurmiossa. Tummia pilviä taivaalle luo meidän tiettyjen avainpelaajien pelikunto. Fantastisesti paluun televisiokommentaattoriksi Canal plus kanavalle tehnyt joka solullaan eläytyvä Pasi Rautiainenkin korosti Israel-ottelun jälkeen, että tärkeintä on maajoukkuepelaajien seuroissaan saama peliaika. Avainpelaajista Petri Pasanen (Werder Bremen), Toni Kallio (Fulham FC), Mika Väyrynen (PSV Eindhoven) ja Mikael Forssel (Hannover 96) ovat saaneet vaihtelevasti tai eivät ollenkaan peliaikaa. Maajoukkuepelaajien seuroissaan saama peliaika ja tosia asia, että rinkimme ei kestä juuri lainkaan loukkaantumisia huolestuttaa. Teemu Tainio (Sunderland AFC) Daniel Sjölund (Djurgårdens IF) ja Sami Hyypiä (Liverpool FC) ovat kärsineet vaivoista, mutta ovat toipumassa Saksa peliin. Hirvittäisi ajatellakin, jos Suomen puolustus joutuisi kohtaamaan FC Bayern Munchenin hyökkääjät Miroslav Klosen ja Lukas Podolskin ilman Sami Hyypiää.
Ennen Saksa peliä U-21 maajoukkueemme kohtaa ensi perjantaina Turussa Tanskan ja voitolla ottelusta Suomi varmistaisi paikan EM-jatkokarsintoihin, mikä olisi huikea juttu!
Nyt turkulaiset menkää joukolla kannustamaan Suomi voittoon ja myös kotisohvilla näemme ottelun Urheilukanavalta. 10. 9 mennään iloisin mielin Olympiastadionille ja kannustetaan äänekkäästi Suomea, koska nyt sitä "12 pelaajaa" todella taas tarvitaan! P.S Mika Väyrysen piina loppui PSV Eindhovenissa, kun hänen siirtonsa tuttuun SC Heerenveniin varmistui eilen illalla. Nyt Mika Väyrynen pääsee taas pelaamaan ja se auttaa myös maajoukkuetta!



perjantaina, elokuuta 15, 2008

FC Honka taisteli upeasti Viking Stavangeria vastaan







FC Honka selvitti yhteismaalein 4-2 tiensä Uefa cupin toiselle karsintakierrokselle. Suomen kakkosdivisioonan tasoinen IA Akranes Islannista oli helisemässä ensimmäisellä kierroksella. Nyt vastustaja tulisi olemaan aivan eri luokkaa, kun norjalainen Viking Stavanger asettui vastaan.

FC Honka on tällä hetkellä kovassa kiidossa kotimaisilla kentillä, missä se on saalistanut viisi peräkkäistä voittoa maalierolla 11-2. Fantastisen suorituksesta tekee seikka, että mm. Tamu, sekä Mypa ovat jääneet jalkoihin vieraissa. FC Honka onkin tasaisessa kärjessä neljäntenä ja vain neljä pistettä sarjajohtaja Inter:iä jäljessä.
Honka on jatkanut tuloksen tekemistä myös pelaajamarkkinoilla, kun U-21 maajoukkuemaalivahti Tomi Maanoja myytiin Ruotsiin AIK:n riveihin. Siirto olikin jo kolmas tällä kaudella (Roni Porokara, Hannu Patronen), mistä Honka sai myös korvauksen ja se taitaakin olla Suomen ennätys! On täysin kateellisten panettelua ihmetellä miksi pelaajia myydään kesken kauden, koska me olemme kasvattajamaa ja siirroista saatu raha on elintärkeää. Myöskin olisi naurettavaa olla jarruna suomalaisten pelaajien kehittymiselle pitämällä heitä väkisin täällä. Fakta on, että nykyisen tasoisessa Veikkausliigassa, missä pelaa esimerkiksi FC KooTeePee:n, IFK Mariehamnin, sekä Kups:in kaltaisia turisteja on lupaavien pelaajien lähdettävä nuorena ulkomaille. Ennen mentiin ensiksi Hollantiin, mutta nyt suunta on Ruotsi ja sen jälkeen mahdollisesti isommat ympyrät.

Illan vastustaja Viking Stavanger tulee Norjan Stravengerista ja se on perinteinen skandinaavinen seura, joka on perustettu jo 1899 (vertaa Honka perustettu 1957). Seura on juhlinut Norjan mestaruutta kahdeksan kertaa, mutta viimeisin mestaruus on vuodelta 1991. Kaudella 2005/2006 Viking pelasi Uefa cupin lohkovaiheessa. Seurojen suurimmat erot ovat budjeteissa, sekä yleisömäärissä. Vikingin pelaajabudjetti on 3,7 miljoona euroa, kun Honka sen sijaan operoi miljoonalla eurolla. Suurin ero näkyy kuitenkin liikevaihdossa, kun Hongan liikevaihto viime vuodelta oli suomalaisittain hyvin 1,75 miljoonaa, niin Vikingin 14,1 miljoonan liikevaihdolla pyörittäisi useampaa suomalaisseuraa. Vikingin yleisökeskiarvosta 15 936 katsojaa voidaan täällä vain uneksia (Hongan vastaava 3 934). On kuitenkin Hongan onni, että otteluparin voittaja ratkaistaan vasta vihreällä veralla. Suomalaiset muistavat Vikingin seurana, jota Roy Hodgson luotsasi ennen Suomen maajoukkueen päävalmentajan pestiä. Myös maajoukkueen luottotoppari Hannu Tihinen edusti seuraa vuosina 2000-2002, ennen siirtymistään Belgian suurseuraan Anderlechtiin.

Etukäteen Hongan urakkaa hieman helpotti tieto, että Viking kärsi useista loukkaantumisista, kun peräti yhdeksän sen pelaajaa oli sairastuvalla. Avainpelaajista Maurice Ross, Ragnvald Soma, Jone Samuelsen ja Nikolai Stockholm olivat poissa viime viikon keskiviikkona tappioon päättyneessä cupin ottelussa Strömgodsetia vastaan. Hongan kakkosvalmentaja Kari Martonen oli seuraamassa kyseistä ottelua ja kertoi, että Viking oli hyvin haavoittuvainen loukkaantumisten takia ja varsinkin sen alakerrassa oli ongelmia. Martonen lisäsi, että joukkue pyrkii nopeaan peliin ja varsinkin erikoistilanteissa se on todella vaarallinen.
************************************************
Nyt ottelu oli valmiina alkamaan ja mikä parasta Honka sai pelata ottelun poikkeusluvalla Tapiolan urheilupuistossa. Pettymys oli, että vain 2200 katsojaa oli tullut paikanpäälle, joka osaltaan kertoo Espoon nuoresta ja ohuesta jalkapallokulttuurista

Vikingin kaikki avainpelaajat olivat avauksessa, joten "loukkaantumiset" taisivat olla vain taktiikkaa. Hongan leirissä sen sijaan koettiin paha takaisku juuri ennen ottelua, kun Hermanni Vuorinen ei pystynyt lievän loukkaantumisen takia pukemaan pelipaitaa päälle.

Ottelu lähti käyntiin Vikingin hallinnalla ja se pelasi kauniisti palloa maata pitkin. Lisämausteen otteluun toi puuskittainen kova tuuli, joka lennätti palloa miten sattui, kun sitä pelattiin korkeana. Honka sai jobinpostia heti 15 minuutilla, kun Joel Perovuon nivunen meni ja tilalle juoksi nuori lupaus Jaakko Lepola. Tämä entisestään sekoitti Hongan peliä ja valmentaja Mika Lehkosuo joutuikin huutamaan äänensä käheäksi ohjatessaan jatkuvasti peliä. 19 minuuttia oli pelikellossa, kun kulman jälkitilanteesta puolustaja Börre Steenslid pääsi puskemaan avopaikasta, mutta Tuomo Turunen pelasti tilanteen takatolpalta. Hongalla oli vaikeuksia saada syöttöjään omille ja lisäksi keskialueella käytiin kovaa taistelua jokaisesta pallosta. Juuri äskeinen kova taistelu ja nopea tempo ovat asioita mitä Veikkausliigassa näkee vain kärkiryhmien välillä.
Honka pysyi kaikesta huolimatta pelissä mukana ja tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella puoliajalla tempo nousi entisestään ja pelissä mentiin kovaa päästä päähän. 57 minuuttia oli pelattu, kun Viking loi tilanteita ja Hongalla oli myös onnea, että maali pysyi koskemattomana. 67 minuutilla pääsi Honka luomaan ottelun parhaat tilanteensa kulmapotkujen jälkitilanteista ja Vikingin maalilla nähtiinkin kunnon "hässäkkää". Täytyy todeta, että Honka puolusti koko pelin ajan uhrautuvasti, eikä antanut tilaa vastustajalle. 73 minuutilla Viking vaihtoi Thomas Pereiran ulos ja Trod Erik Bertelsen juoksi sisään. 76 minuutilla Allan Gaarde pääsi puskemaan avopaikasta, mutta Hongan maalilla Tuomas Peltonen venytti pallon tielle. Seuraavaksi 78 minuutilla Aleksandr Kokko otettiin pois ja Jami Puustinen pääsi kentälle. Tämän jälkeen Jaakko Lepola laukoi tulisesti, mutta veto meni niukasti ohi maalin. 81 minuutilla Viking lisäsi painetta kohti Hongan maalia. Kolme minuuttia edellisestä loi Honka hyviä hyökkäyksiä. 89 minuutilla oli Vikingillä vielä loistopaikka, mutta Hongan puolustus ehti väiliin.
Näin ollen Hongan mahtavan taistelun jälkeen ratkaisu siirtyy kahden viikon päästä Stavangerissa pelattavaan toiseen osa-otteluun. Hongalla on nyt mahtava tilaisuus mennä kolmannelle karsintakierrokselle ja tehdä suomalaista jalkapallohistoriaa!
Hongan leirissä onnistujia olivat puolustuksessa Rami Hakanpää, Roope Heilala ja Ville Jalasto, sekä keskikentällä John Weckström ja Jussi Vasara. Vikingiltä maininnan saa koko puolustus ja keskikentältä Allan Gaarde, sekä Jone Samuelsson.

Hongan valmentajan Mika Lehkosuon mietteet pelin jälkeen oheisessa videossa.
Vikingin valmentaja, Lehkosuon vuonna 1998 Mestareiden liigassa ottelussa HJK-Kaiserslautern kohdannut, Uwe Rösler näki pelissä positiivista.
"- Tämä peli oli meille hyvä askel oikeaan suuntaan. Avausjakson pelasimme hyvin, mutta toisella puoliskolla viime viikkojen kova pelirytmi näkyi ja väsyimme".

Upeinta oli huomata, että tasoeroa ei juuri ollut ja Hongalta puuttui vielä muutama avainpelaaja.
Sen sijaan Valkeakoskella FC Haka käsittämättömästi romahti ottelussa tanskalaista Bröndbyä vastaan 0-4. Suomalaisen seurajalkapalloilun maine ja kunnia lepääkin nyt FC Hongan harteilla. Lopuksi toivomus Yle:lle tai Urheilukanavalle, että näyttäisitte Hongan vieraspelin Viking Stavangeria vastaan?
******************************************
Lopuksi maajoukkueasiaa:
Tällä viikolla pitkä ja piinaava odotus palkittiin, kun Sami Hyypiä, Jussi Jääskeläinen, Petri Pasanen, sekä Jari Litmanen ilmoittivat jatkavansa maajoukkueessa! Kiitokset tuhannesti tästä, koska tämä jos mikä luo uskoa koko 2010 MM-karsintaprojektiin. Tämä onkin nyt se viimeinen mahdollisuus "kultaiselle sukupolvelle" päästä arvokisoihin ja on mahtavaa, että he siihen myös tarttuivat. Päävalmentaja Stuart Baxter oli odotetusti yhtä hymyä ja korosti, että konkaripelaajien näin kova sitoutuminen on nykyjalkapallossa harvinaista. Tämä on totta, kuten esimerkit Francesco Totti (Italia), Ruud van Nistelrooy (Hollanti) ja Pavel Nedved (Tsekki) osoittavat. He ovat kaikki vielä pelaajia parhaassa iässä, mutta pelaavat mieluummin isosta rahasta seuroilleen.

Ensi viikon keskiviikkona on luvassa Suomi-Israel kenraaliharjoitusmaaottelu, joka pelataan Tampereella. Stuart Baxter kertoi, että tämän ottelun tärkein anti on saada tutustua kuuteen "uuteen" mieheen (Hyypiä ja kumppanit), jotka eivät ole vielä Baxterin alaisuudessa pelanneet.
Aikaa on enää vähän, koska 10. 9 kello 20.35 kaiken pitää olla valmiina, kun Saksa on vastassa MM-karsinnan ensimmäisessä ottelussa.
Maajoukkue sai myös taustoihinsa merkittävää parannusta, kun Keith Armstrong ja Kari Ukkonen muodostavat vastustajien tarkkailutiimin. Hyvä, että Palloliitto panostaa ainakin maajoukkuetoimintaan täysillä.

Moni oli varmasti ruudun ääressä viime maanantaina, kun Jari Litmanen palasi Veikkausliigakentille toisen kerran (osa yksi oli vuonna 2004) FC Lahden väreissä. Litmanen tuli kentälle 30 minuuttia ennen loppua ja teki mitä halusi! Kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä osoittivat, että Litmanen hurjassa kunnossa. Tietenkin vastustaja oli heikko (Kups), mutta pitää muistaa, että Litmanen oli viimeksi pelannut heinäkuun alussa Ranskan MM-98 juhlaottelussa! Litmasen paluu osa kaksi oli lottovoitto koko Veikkausliigalle, jonka kiinnostavuus nousi kertaheitolla pilviin. Veikkausliiga ei kuitenkaan tämän johdosta lopeta pitkäjänteistä ja ammattimaista työtään, joka on koko ajan käynnissä. Nyt kannattaakin nauttia jokaisesta pelistä minkä Kuningas meille tarjoaa, koska aika kuluu välillä liiankin nopeasti!


perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

FC Honka sai vierailijoita Islannista Uefa cupin 1. karsintakierroksella





Nyt oli jälleen se aika vuodesta, kun mitattiin suomalaisen jalkapallon taso. FC Honka (vastustaja IA Akranes Islanti), sekä FC Haka (vastustaja Cork City FC Irlanti) aloittivat pelit Uefa cupin ensimmäisellä karsintakierroksella ja Tamu puolestaan kohtaa Mestareiden liigan 1. karsintakierroksella montenegrolaisen Buducnost Podgorican. TPS sen sijaan putosi jo Inter toton toisella kierroksella tanskalaiselle FC Odenselle. Minivaatimus myös Hongalle, Hakalle ja Tamu:lle olisi päästä toiselle kierrokselle tai muuten maamme jalkapallon uskottavuus olisi koetuksella.

FC Hongan vastustaja IA Akranes tulee Islannista, jonka sarjassa se sijoittui kolmanneksi viime kaudella. Islannin maajoukkue on Fifa:n rankingissa sijalla 98, kun Suomi pitää sijaa 44, joten tasoero on merkittävä. FC Honka lunasti paikan Uefa cupiin, vaikka hävisikin Suomen cupin finaalin (voittaja saa Uefa cup paikan) Tamu:lle, koska Tamu oli jo saanut europaikan voittamalla Veikkausliigan. FC Honka pelasi seurahistoriansa ensimmäiset europelit viime kesänä Inter totossa, jossa se tippui niukasti toisella kierroksella tanskalaiselle Aalborgille.

Nyt vastustajana oli IA Akranes, joka on vuonna 1946 perustettu urheiluseura, jolla on pitkät perinteet jalkapallossa, lentopallossa ja mm. golfissa. Akranes on voittanut Islannin liigan 18 kertaa ja Islannin cupin yhdeksän kertaa. Joukkue pelaa kotiottelunsa 3000 katsojaa vetävällä Akranesvollur stadionilla. Akranes on noin kuuden tuhannen asukkaan kokoinen pikkukaupunki Islannin länsirannikolla, puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Reykjavikista. Akranesissa eletään kalastuksesta ja siellä on kalankäsittelylaitos, sekä telakka. IA Akranes on tällä hetkellä vaikeuksissa Islannin 12 joukkueen liigassa, jossa se on vasta toiseksi viimeisenä.
Akranesilla on riveissään kaksi Islannin maajoukkuepelaajaa, (21 vuotias) puolustaja Heimir Einarsson ja (33 vuotias) hyökkääjä Stefan Thordarson.

FC Hongan leirissä sitä vastoin ilmeet ovat iloisia, kun Veikkausliigassa tuli viime lauantaina historiallinen vierasvoitto Tamu:sta 2-1. Otteluraportit kertoivat, että syöttötarkkuus "boxissa" on löytymässä ja voitto olisi voinut olla suurempikin. Myöskin maajoukkuerinkiin nousseen Hannu Patrosen siirto Helsinborgiin varmistui, josta Honka sai itselleen hyvän siirtokorvauksen (noin 320 000 euroa) ja vielä tietyn prosentin jatkomyynnistä. Hongasta onkin siirtynyt kahden vuoden aikana neljä pelaajaa (Sampo Koskinen, Hermanni Vuorinen, Roni Porokara ja Hannu Patronen) ulkomaille ja heistä kaikista on saatu siirtokorvaus. Ei ole epäselvää mikä seura on tällä hetkellä paras pelaajien kehittämisessä ja myymisessä oikeaan aikaan, jolloin siirtokorvaus myös saadaan. Naapuriseura HJK:ssa varmasti ollaan häpeissään, kun omat pelaajat (esimerkiksi Markus Halsti) pääsevät lähtemään ilmaiseksi. Seuraavaksi olisi hienoa, jos Honka ostaisi jostain Veikkausliigaseurasta pelaajan korvaajaksi Patroselle. Näin raha saataisiin liikkumaan seurojen välillä ja se veisi suomalaista seurajalkapalloa eteenpäin.

Tietenkin voi olla, että Hongassa säästetään varoja oman stadionin rakentamiseen, mikä olisi upea juttu. Kauan ei voi jatkua tilanne, että Honka joutuu pelaamaan europelit (Tapiolan urheilupuisto ei täytä Uefa:n vaatimuksia) evakossa täällä Myyrmäessä
******************************************
Noin kaksituhatta innokasta katsojaa oli tullut paikan päälle ja ottelu oli valmiina alkamaan.

Akranes aloitti ennakkoluulottomasti, eikä antanut ihan heti Hongan viedä peliä. Muutaman minuutin jälkeen tasoero tuli näkyviin ja Honka otti ohjat käsiinsä. 5 minuutin kohdalla Tero Koskela laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta kierteisen kudin, mutta Akranesin maalilla Espen Madsen piti joukkueensa pelissä mukana. Hongan valmentaja Mika Lehkosuo oli laittanut Roope Heilalan Hannu Patrosen paikalle ja kokenut Rami Hakanpää oli hänen vierellään. 14 minuutilla hyvin alusta asti peliin mukaan päässyt Hannu Haarala nousee oikealta, mutta syöttö ei löydä omaa pelaajaa. Heti seuraavalla minuutilla Akranes on helisemässä, kun Aleksandr Kokko pääsee puskemaan, mutta vastustaja kestää. Heti perään 17 minuutilla Kokko juonii Hermanni Vuorisen tekopaikkaan, mutta viimeistely ontuu. Kaksi minuuttia edellisestä on Vuorinen jälleen tekopaikassa, mutta Akranes sinnittelee mukana. Hirvittävä Hongan painostus jatkuu, kun 22 minuutilla Nicholas Otaru nousee erinomaisesti vasemmalta ja keskittää maalille, mutta pallo osuu Kokkoa kantapäähän. Seuraavaksi 24 minuutilla tapahtuu odotettu, kun Vuorinen nousee hyvin oikealta laidalta ja syöttää keskelle Koskelalle, joka täräyttää voimalla pallon maaliin. Vain kolme minuuttia edellisestä, kun Kokko kaadetaan rangaistusalueella ja tuomari viheltää kylmän viileästi pallon pilkulle. Roope Heilala sijoittaa pallon varmasti maalin perukoille. 41 minuutilla Ville Jalasto syöttää Kokon avopaikkaan, mutta veto viuhuu ohi. Tauolle mennään täysin Hongan komennossa ja Akranes pysyy pelkääjän paikalla.

Toinen puoli-aika jatkuu siitä mihin edellinen jäi ja jo 50 minuutilla on Roope Heilala avopaikassa. 54 minuutilla Tero Koskela vapauttaa Otarun vasemmalta läpi, joka laukoo hallitun kauniisti pallon maaliin. 58 minuutilla Mika Lehkosuo otti Otarun pois ja tilalle juoksi Jussi Vasara. 63 minuutilla Hannu Haarala otettiin pois ja kentälle kirmaa pitkän, sekä raskaan kuntoutusprosessin läpikäynyt Sampo Koskinen. Kaksi minuuttia edellisestä pääsi myös Jami Puustinen kentälle Kokon tilalle. 66 minuutilla Sampo Koskinen jo totuttuun tyylinsä nousee laidalta mukaan hyökkäykseen. Seuraavaksi entinen Islannin maajoukkuevalmentaja Gudjon Thordarsen yrittää herättää joukkuettaan kahdella vaihdolla, kun Vilhelm von Akason ja Björn Bergman Sigurdarson vaihdetaan kentälle. Akranes saakin seuraavaksi ainoat puolittaiset tilanteensa, mutta jo 74 minuutilla on Puustinen läpiajossa ja vain laukaus on huono. Seuraavalla minuutilla "man of the match" Tero Koskela laukoo 30 metristä pallon tolppaan. 79 minuutilla Jami Puustinen kaadetaan rangaistusalueella ja pallo asetetaan jälleen pilkulle. Rami Hakanpää kuitenkin epäonnistuu, eikä lisämaaleja enää nähdä, vaikka 90 minuutilla Vasaralla on avaopaikka, mutta hän laukoo yli.

Näin Honka ottaa täydellisen hallinnan jälkeen 3-0 voiton ja on vahvasti menossa toiselle kierrokselle. Hongalla oli monta onnistujaa kuten: Roope Heilala, Hermanni Vuorinen, Tero Koskela, Hannu Haarala ja Nicholas Otaru. Varsinkin Heilala täytti Hannu Patrosen saappaat tyylikkäästi ja Sampo Koskisen tullessa mukaan on Honka saamassa permanenttinsa "kreivin" aikaan kasaan. Ilahduttavaa oli myös, että FC Haka (Cork City-FC Haka 2-2), sekä Tamu (Tamu-Buducnost Podgorica 2-1) hoitivat ottelunsa kunnialla. Nyt, jos kaikki hoitavat jatkopaikan on minitavoite täyttynyt. Hongan Mika Lehkosuo oli tyytyväinen mies pelin jälkeen: "- vaarana ennen peliä oli, luulemmeko vaan, että olemme parempia ja tullaan ylivoimaisena kentälle. Lähtökohta oli kuitenkin se, että olimme ennakkosuosikkeja. Asenne oli kuitenkin timantin kova molempiin suuntaan, Bana kiitteli". Akranesin Thordarsonin sen sijaan oli pettynyttä miestä: "tiesimme, että vastassa olisi hyvä joukkue ja niin kävikin. Emme kuitenkaan antaneet heille sitä vastusta mitä toivoimme. Vasta kolmen maalin tappioasemassa aloimme syöttelemään omille, valmentaja manasi".
********************************************
IS/Veikkaajan toimittaja Eero Laurila yritti virittää keskustelua EM-kisojen jälkeen suomalaisen jalkapallon tilasta. Hän kirjoitti, että Suomelle pitäisi luoda oma identiteetti (pelityyli), jota toteutettaisiin kaikkien ikäluokkien maajoukkueissa. Tämä oli erinomainen keskustelun aloitus, mutta ikävä kyllä Laurila on joutunut käymään sitä yksin IS/Veikkaajan sivuilla. Mitä tämä kertoo etenkin Palloliitosta, kun avoimeen keskusteluun ei lähdetä mukaan? Muistatteko, kun Palloliiton uusi pääsihteeri Kimmo J. Lipponen puhui 2020-visiosta Veikkausliigan avaustilaisuudessa? Hän loi tavoitteen, että Suomi olisi kaikilla mittareilla mitattuna Euroopan kymmenen parhaan maan joukossa vuonna 2020. Tämän jälkeen uusi pääsihteeri on ollut täysin hiljaa, eikä ole tuonut esiin, miten tuohon kovaan tavoitteeseen päästään. Viime lauantaina pelatun Tamu-Honka ottelun käsiohjelmassa oli vihdoin hänen lyhyt puheenvuoro. Puheenvuorossa hän ihmettelee miksi täällä aina kaivataan vain menestystä ja miksi voittoja on aina liian vähän kansalle. Hän ottaa esiin Uefa:n kaavailut EM-kisojen joukkuemäärän nostamisesta 2016 kisoihin, mutta tuo jälleen esiin, että ilman tätäkin olemme 2020 top kympissä. Hän ei kuitenkaan tuo vieläkään esiin, miten kyseinen tavoite saavutetaan?

Fakta on se, että meillä on vaikeaa pysyä nykyisessäkään vauhdissa edes mukana. EM-kisat osoittivat, että taso Euroopassa on erittäin laaja ja uusien "öljyvaltioiden" myötä tulee entisestään kasvamaan. Tärkeintä kuitenkin on, että miten hoidamme oman juttumme. Esimerkiksi juniorijalkapallon taso tuli alaspäin vuonna 1999, kun lanseerattiin sosiaalidemokraattinen Kaikki pelaa ohjelma. Ikävä kyllä sosiaalidemokratia ei toimi missään taiteen muodossa! Erkka V. Lehtola kirjoittikin Helsingin Sanomissa, että: "Kaikki pelaa vei kunnian kilpailulta, teki voittamisesta kirosanan, oikeutti huonon valmentamisen ja leimasi lahjakkuuksien puolesta taistelleet valmentajat ja seurat häirköiksi. Tärkeää on, että lahjakkuudet huomataan jo 6-12 vuotiaina ja he saavat kunnollista valmennusta" Lehtola päättää. Allekirjoitan edellisen täysin, koska juniorijalkapallo on kaiken perusta ja siihen Palloliiton pitäsi keskittää enemmän huomiota. Mitä iloa on siitä, että jalkapallossa on eniten harrastajia Suomessa, kun nykytilanteessa yksilöiden annetaan kadota massaan?

Nyt herätys Palloliitto ja lähtekää avoimeen keskusteluun mukaan, koska kuppikuntiin jakautuminen ei vie suomalaista jalkapalloa eteenpäin! Nyt juniorijalkapalloon ammattivalmentajat (ainakin isot seurat), yhtenäinen pelityyli kaikkiin maajoukkueisiin, Ykköseen tiukat lisenssivaatimukset, yhteistyötä Venäjän, sekä Ruotsin kanssa ja vielä Suomen cupin arvostus ylös.

Nyt on tekojen, eikä suurien puheiden aika!



maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

FC Honka ja FC Inter kohtasivat jalkapallotrillerissä Tapiolan urheilupuistossa




Nyt oli lupa odottaa viihdyttävää jalkapalloiltaa, kun kaksi pelaavaa joukkuetta oli vastakkain. Sarjajohtaja FC Inter on yllättänyt monet, mutta ne jotka seurasivat joukkueen edesottamuksia jo talven Liigacupissa ovat menestystä osanneet odottaa. Kuusi voittoa, neljä tasapeliä, eikä yhtään tappiota! Kyseinen suoritus ei jätä sijaa jossittelulle ja moni kauden alla joukkueen iskukykyä epäillyt onkin pysynyt hiljaa. Miten tähän on tultu, kun esimerkiksi IS/Veikkaaja kirjoitti kauden alla, että joukkue ei ole vielä valmis? Joukkueen historia onkin kieltämättä erikoinen ja suomalaisessa jalkapallossa harvinainen. FC Inter perustettiin vuonna 1993, koska turkulainen laivanvarustaja Stefan Håkans tarvitsi pojalleen sopivan junioriseuran. Seura nousi Veikkausliigaan jo 1996 ja kahden kauden jälkeen putosi takaisin 1. divisioonaan, mutta nousi välittömästi vuonna 1999 takaisin. Tämän jälkeen seura onkin pysynyt Veikkausliigassa, jossa sen paras saavutus on neljäs sija vuonna 2004. Merkittävää seuran historiassa on ollut oman stadionin rakentaminen 2003 ja kyseinen Veritas stadion toimii myös TPS:n kotikenttänä. Nykyään seuralla on 14 juniorijoukkuetta ja tavoitteena Euroopan kentät. Tätä varten palkattiin valmentajaksi vuonna 2007 hollantilainen Job Dragtsma. Hän on pitänyt tiukasti kiinni hollantilaisesta pelaavasta tyylistä, jossa pallo pidetään maassa lyhyillä syötöillä. Viime kaudella maksettiin vielä oppirahoja ja moni naureskeli, ettei Suomessa kyseisellä tyylillä voi pärjätä. Nyt joukkue on sisäistänyt Dragtsman pelifilosofian ja tulos näkyy sarjataulukossa, sekä seuran historian ensimmäisessä voitossa (Liigacupin voitto).
Täytyykin nostaa hattua Dragtsmalle ja koko Interin pitkäjänteiselle seuraorganisaatiolle, koska tälläinen toiminta kehittää suomalaista jalkapalloa!

FC Inter on pelannut kolme viimeistä otteluaan tasan, kun sen sijaan kotijoukkue Hongan suoritukset ovat olleet vuoristorataa. FC Honka kuitenkin saalisti elintärkeän vieras/pakkovoiton sinnikästä Kups:ia vastaan viime maanantain Urheilukanavan TV-pelissä. Merkittävin ero tällä hetkellä joukkueiden välillä on se, että FC Inter on toteuttanut omaa pelifilosofiaansa, mutta Hongan leirissä lyhytsyöttöpeli on jäänyt turhan usein vain puheiden tasolle. Näin 11. ottelukierros oli valmiina alkamaan ja myöskin tärkeät viikot koko Suomi-futiksessa olivat käsillä, kun FC Honka, Tamu ja FC Haka (TPS jo Inter toton toisella kierroksella) aloittavat euro-cupien karsinnoissa. Nyt mitataan jälleen meidän kansainvälinen taso ja onko täällä menty eteenpäin! *****************************************
FC Honka pääsi lähtemään otteluun melkein terveellä miehistöllä, kun vain Sampo Koskinen oli poissa. FC Inter sen sijaan joutui tulemaan toimeen ilman neljää pelaajaa, kun Timo Furuholm, Arttu Seppälä ja avainpelaajat Dominic Chatto sekä Diego Corpache olivat poissa.

Ottelu lähti käyntiin molemmin puolin tarkkaa peliä pelaten, kun vastustajaan otettiin tuntumaa. Ottelun edetessä alkoi kotijoukkue Honka saada peliä hallintaansa. Honka vyörytti muutaman hyvän hyökkäyksen, mutta perisynti ei ollut poistunut, kun syötöt "boxissa" menivät edelleen harakoille! FC Inter ottikin seuraavaksi "kapelimestarin" roolin ja heti syntyi tulosta. 25 minuutilla Hongan Hannu Patronen antoi omalla alueella käsittämättömän poikittaissyötön ja Interin Mika Ojala pääsi palloon kiinni. Hän eteni kohti Hongan maalia ja antoi loistavan keskityksen maalin edustalle Mika Mäkitalolle, joka jatkoi pallon maaliin. Näin, kun syötöt löytävät "boxissa" oman pelaajan, niin myös tulosta syntyy! Hongalla oli loistopaikka tasoitukseen 35 minuutilla, mutta Ville Jalasto aikaili laukauksen kanssa ja tilanne kuivui kokoon. FC Honka nousi ensimmäisellä jaksolla vaarallisesti laidoilta, mutta syötöt "boxiin" eivät löytäneet omaa pelaajaa. Silloin, kun Hongan pelaaja pääsi etenemään "boxiin", niin palloa siirreltiin aivan turhaan.

Toisella puoli-ajalla FC Honka janosi tasoitusta entistä enemmän. 47 minuuttia oli pelattu, kun Hannu Haarala pääsi oikealta läpi ja eteni ryminällä suoraan "boxiin" ja laukoi. Interin maalilla Patrick "kumiukko" Bantamoi torjui upeasti pallon, mutta John "taikuri" Weckström pääsi paluupalloon ja laukoi kohti tyhjää maalia. Bantamoi kuitenkin tuli kuin tyhjästä ja piti maalinsa puhtaana. Seuraavaksi 50 minuutilla pääsi Aleksandr Kokko yksin läpi, mutta hän laukoi huonosti, eikä maalia syntynyt. Syötöt menivät edelleen harakoille, joten Hongan valmentaja Mika Lehkosuo reagoi tähän vaihdoilla. 58 minuuttia oli pelattu, kun Kokko juoksi kentältä pois ja Hermanni "hevi" Vuorinen kirmasi tilalle. 64 minuutilla Tero Koskela otettiin pois ja Jussi Vasara juoksi sisään. Tomi Maanoja saa olla Hongan maalilla täysin ilman työtä, kun peli pysyy Interin puoliskolla. Alkaa jo näyttämään, että Hongalta puuttuu se henkinen johtaja ja herättäjä. Honka painaa, mutta viimeistely on onnetonta. 84 minuuttia on pelattu, kun pelin kulku saa dramaattisen käänteen! FC Interin maalilla syntyy oikea "häslinki" ja Bantamoi torjuu kerran pallon, mutta paluupalloon ehtii Hermanni Vuorinen, joka iskee pelivälineen verkon perukoille. Tapiolan keskuskentän kaksi tuhatpäinen yleisö repeää liitoksistaan! Vielä ei kuitenkaan ollut lopputekstien aika, vaan 89 minuutilla Vuorinen pääsi yksin läpi ja Bantamoi joutui kaatamaan miehen rangaistusalueella. Näin meidän ainoa ammattituomari Tero Nieminen (ollut myös Uefa:n tehtävissä), joka oli hoitanut koko ottelun tyylillä antoi Bantamoille suoran punaisen ja Hongalle rangaistuspotkun. Bantamoin tilalle tuli aivan kylmiltään kakkosmaalivahti Oskari Forsman ja millaiseen paikkaan! Hongalla oli nyt voiton avaimet käsissään, kun Vuorinen asetteli palloa pilkulle. Seuraavaksi tapahtui jotain uskomatonta, kun Forsman torjui vasempaan alanurkkaan suuntautuneen vedon. "Padam" "Padam" "Padam", niin kuin Pariisin varpunen Edith Piaf aikoinaan lauloi, oli ottelu saanut arvoisensa lopun!

Näin FC Inter jatkaa tappiottomalla tiellä ja ero toiseksi kivunneeseen MyPa:aan on kaksi pistettä (sarjataulukon näet täältä http://www.veikkausliiga.com/). FC Honka sitä vastoin jatkaa keskikastissa ja mikäli syöttötarkkuutta ei saada kohdilleen, niin ei sijoitus tule juuri paranemaan. FC Inter on todella vahva ja pitää muistaa, että siltä kaiken lisäksi puuttui kaksi avainpelaajaa: Chatto ja Corpache. Interillä on vielä matkaa mestaruuteen, mutta se himoittu europaikka on jo lähellä. Se olisi upea palkinto varsinkin omistaja Stefan Håkansille, joka jälleen oli mukana Interin vaihtopenkin vieressä. Tälläisiä intohimoisia omistajia Suomi-futis tarvitsee, eikä Seppo "Sedu" Koskisen kaltaisia "pintaliitäjiä".

FC Interin leirissä onnistujia olivat: Patrick Bantamoi, Mika Ojala, Sami Sanervuori, Mika Mäkitalo ja Jos Hooiveld. FC Hongalta maininnan ansaitsee väsymättä läpi ottelun ahertanut Nicholas Otaru, sekä Hannu Haarala ja Hermanni Vuorinen.

FC Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kaipasi terävyyttä maalintekoon ottelun jälkeen: "- meidän peli kulkee tällä hetkellä maaleja lukuunottamatta niin kuin haluaisinkin sen kulkevan. Siitä puuttuu ehkä jokunen terävämpi ja nopeampi hyökkäys. Interistä kuitenkin huomaa, että kyseessä on todella hyvin organisoitu ja valmennettu joukkue, sillä sieltä ei ole helppo löytää niitä reikiä, Bana jatkoi". FC Interin Job Dragstma muistutti miten heidät aliarvioitiin ennen kauden alkua: "peli ei ollut meiltä yhtään sitä mitä olisin halunnut. Keskikenttä ei ollut niin hyvin kontrollissa kuin olisin halunnut, jonka seurauksena Honka pääsi varsinkin toisella jaksolla pyörittämään peliä. Me pyrimme keskittymään jokaiseen peliin ja voittamaan sen. Meidät veikattiin ennen sarjan alkua sijoille 9-10, joten paineet ovat muilla joukkueilla, kuin meillä, jatkoi Dragtsma ottelun jälkeen".

Olipahan fantastinen ottelu, joka tarjosi juuri sitä tunnetta ja draamaa koko "rahan edestä"! Ainoa kysymys kuuluukin: "MISSÄ OLIVAT KATSOJAT"?

perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Kuukauden piinaava odotus loppui Veikkausliigassa!






On tätä odotettu, kuin Sami Hyypiän, Jussi Jääskeläisen, sekä Jari Litmasen päätöstä maajoukkueuran jatkosta. Kaipuuta ei ole helpottanut edes EM-lopputurnaus, jonka mielenkiinto hiipui viime marraskuun Portugalin illassa, kun Suomi jäi maalin päähän itse kisoista. Toivon kuitenkin, että lapset ovat saaneet kisoista "ahaa" elämyksiä ja aloittavat jalkapallon pelaamisen tai jatkavat harrastustaan uudella innolla. Niin mekin lapsena kuviteltiin, että oltiin "maradonia" tai "matthäusseja" ja pallo sai kyytiä Kauniaisten "sahara" nimisellä hiekkakentällä.
Onneksi kisat ovat olleet jalkapallon voitto ja puolustuksen kautta varmistelleet maat kuten: Kreikka (hallitseva mestari) ovat joutuneet tylysti "laulukuoroon". Näin kisat ovat tarjonneet enemmän kuin umpitylsät 2006 MM-kisat . On sanomattakin selvää, että millä mantereella on laajin taso jalkapallossa.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana ja se on Yle:n kisalähetykset. Täytyykin kysyä, että onko Yle:llä, joku tietty sama käsikirjoitus, joka kaivetaan aina esiin urheilutapahtumien yhteydessä? Päivän kysymys, pieni futispöytä ja raportti paikallisesta suklaakaupasta. Tämä sama kaava toistuu, joka kerta! Vieraatkin ovat harmaita, jotka laukovat itsestäänselvyyksiä. Missä ovat intohimoiset persoonat kuten: Pasi Rautiainen tai Atik Ismail?
Selostus on ala-arvoista ja täynnä huumoria (Niki Juusela), joka tuskin ketään naurattaa?
Onneksi taustalla käydään suuria TV-alan järjestelyjä, kun Bonnier (omistaa MTV3:n) osti pohjoismaiden Canal plussan. Ei varmasti ole sattumaa, että jo nyt lähes kaikki Suomen maajoukkuepelaajat ovat kommentoineet kisoja vain MTV3 netissä. Taloutensa kanssa rimpuileva Yle tuskin pystyy pitämään kiinni suurista urheilutapahtumista.

Veikkausliiga palasi näin ollen kuukauden tauolta ja luvassa oli yhdeksäs kierros. Olin aluksi sitä mieltä, että tauko oli oikea ratkaisu, etteivät yleisömäärät pienene. Olen tullut toisiin aatoksiin, koska meidän jalkapalloihmisten pitää arvostaa omaa juttuamme ja ei meidän pidä kumarrella kenellekkään. Kahdeksan kierrosta toukokuussa oli aivan liikaa ja sen takia emme näe monia huippupelaajiamme pitkään aikaan kentillä, kun loukkaantumisia tapahtui. Myös seuraihmiset varmasti tuskailevat, kun markkinointi pitää aloittaa melkein nollasta, kun vuorossa on kauden uusi startti.
Pelkäänkin pahoin, että moni jää mökille muistelemaan EM-kisoja ja ei ole edes tietoinen siitä, että Veikkausliiga jatkuu.

Tapiolan urheilupuistossa oli luvassa tiukka kamppailu, kun vain yksi piste erotti FC Hongan ja VPS:n sarjataulukossa. Organisaatio puolella on ero merkittävämpi, kun Honka operoi 1 800 000 euron kokonaisbudjetilla VPS:n jäädessä 1 083 000 euroon. FC Honka onkin pelannut kotonaan kuluvalla kaudella vakuuttavasti keräten neljästä ottelusta 10 pistettä, maalierolla 10-0. VPS sitä vastoin on kunnostautunut puolustuspelaamisessa, kun vain kolme maalia on mennyt omiin kahdeksassa ottelussa. Tauon aikana molemmat joukkueet ovat pelanneet Suomen cupia ja lisäksi Honka kohtasi FF Malmön harjoitusottelussa. Mika Lehkosuo kertoikin ottelutuntuman olevan kohtuullinen, mutta muistutti, että on aivan eri asia lähteä pelaamaan pisteistä. VPS-luotsi Tomi Kärkkäinen sen sijaan olisi toivonut kovempitasoisia otteluita tauolle, kun Suomen cupissa on ollut vastassa vain alemman sarjan joukkueita. Mika Lehkosuo sanoikin, että paljon tulee ratkeamaan siihen kumpi joukkuiesta löytää oikean rytmin aikaisemmin.

Mielenkiintoista oli nähdä U-21 maajoukkuemies Tim Sparv vielä tositoimissa, kun heinäkuussa hän palaa jälleen Halmstadin riveihin. Myös FC Hongan Hannu Patrosta viedään Ruotsiin ja hän palasikin juuri ennen ottelua Helsinborgin testistä. Veikkausliigapelaajilla onkin jälleen kysyntää, kun siirtoikkuna heinäkuussa aukeaa. Keskiviikkona jo varmistui, että FC Lahden Berat Sadik (maajoukkuemies) siirtyy Bundesliigaan Arminia Bielefeldiin. Siirto tulikin "kreivin aikaan" Suomi-futiksen kannalta, koska Sadikin sopimus olisi umpeutunut syksyllä ja tällöin Lahti olisi jäänyt ilman korvausta.
Nyt ottelu oli valmiina alkamaan ja katsomossa oli innostunut tunnelma!************************************************
Ottelu lähti käyntiin täydellisellä FC Hongan hallinnalla ja pallo kulki näyttävästi maata pitkin. Myös syötöt löysivät pelaajalta toiselle ja ensimmäinen tekopaikka syntyi jo 8 minuutilla Jami Puustiselle. Ville Jalasto keskitti oikealta laidalta ja Puustinen ohjasi 11 metristä pallon yli maalin. 10 minuuttia oli pelattu, kun "taikuri" John Weckström päätti kokeilla saksipotkua rangaistusalueella, mutta upea potku meni kuitenkin ohi maalin. Seuraavaksi luonnonvoimat päättivät Hongan hallinnan, kun taivaalta alkoi satamaan vettä kaatamalla ja myös rakeita oli joukossa. VPS pääsi näin ollen kuin varkain peliin mukaan. Tähän asti näkymättömissä ollut Tim Sparv alkoi saada pelin juonesta kiinni ja hän pääsi 40 minuutilla tekopaikkaan. Toni Hahto keskitti tarkasti ja Sparvin pusku kimmahti ylärimaan. Juuri ennen taukovihellystä kiistelty erotuomari Kari Petteri otti liian suurta roolia, kun hän ajoi Jami Puustisen suoralla punaisella ulos. Petteri näki, että kaksinkamppailutilanteessa Puustinen olisi lyönyt Agollia.

Toisella puoliajalla pelin tempo laski selvästi ja ottelu oli mennä pelailuksi, mutta VPS oli eri mieltä. 59 minuuttia oli pelattu, kun Tapiolassa nähtiin tämän kauden ensimmäinen vierasmaali. Kulman jälkitilanteesta Ansi Agolli laukoi hallitusti pallon rangaistusalueen ulkopuolelta taka-alanurkkaan. Mikä maali! Se oli EM-kisojen tasoa! Tapahtuneen jälkeen Hongan valmentaja Mika Lehkosuo yritti herätellä joukkuettaan vaihdoilla, kun 63 minuutilla Nicholas Otaru juoksi sisään ja Hannu Haarala tuli pois. Pelissä ei kuitenkaan muutosta tapahtunut, joten 70 minuutilla Aleksandr Kokko vaihdettiin John Weckströmin tilalle. Tämäkään vaihto ei auttanut, vaan Honka oli syöksymässä kohti kauden ensimmäistä kotitappiota. 71 minuutilla tauolla loukkaantuneen maalivahdin Tomi Maanojan tilalle vaihdettu Tuomas Peltonen kaatoi kyseenalaisessa tilanteessa VPS-hyökkääjän ja Kari Petteri vihelsi rangaituspotkun. Jyri Hietaharju laukoi pallon varmasti maaliin ja Honka oli lyöty! 89 minuutilla FC Hongan Aleksandr Kokko iski maalin edestä lohdutusosuman, mutta se ei ketään juuri lämmittänyt. Näin VPS nousi sarjataulokossa kuudenneksi 13 pisteellään ja Hongan ero kärkeen kasvoi jo 10 pisteeseen. Kotiottelut pitää voittaa, eikä siinä auta selittelyt! Hongan perisynti on edelleen, että viimeiset syötöt eivät mene vastustajan "boxissa" omille.

Mika Lehkosuo ei ollut tyytyväinen tuomarityöskentelyyn, mutta siirsi jo katseet ensi maanantain Urheilukanavan TV-peliin Kups:ia vastaan. "- Tuomari oli näkyvämmässä roolissa kuin meidän joukkueen pelaajat ja siihen täytyy saada muutos ensi peliin. Meidän täytyy olla näkyvämmässä roolissa, sama se mitä kentällä tapahtuu. Loppupeleissä meille tehtiin kaksi aika helppoa maalia, Bana kertoo". " - Moneen asiaan olen tyytyväinen, mutta se, ettei saatu pisteitä ottaa tietysti päähän. Tästä lähdetään ensi peliin sillä mielellä, että me olemme pelin jälkeen se kenestä puhutaan" Lehkosuo päättää. VPS-luotsi Tomi Kärkkäinen antoi tunnusta myös vastustajalle: "- mielestäni Honka on ihan Suomen eliittiä. Ehkä meillä muutama paikka oli ennen ulosajoa, mutta kyllä Honka tuli todella vahvasti. heillä on todella paljon taitoa joukkueessa ja pallo liikkuu vähillä kosketuksilla. Heitä vastaan on vaikea päästä iholle", Kärkkäinen lisäsi.

"Man of the match" oli VPS:n maalivahti Henri Sillanpää, joka vaikeilla hetkillä piti joukkueensa pelissä mukana. Myös Ansi Agolli ja Tim Sparv ansaisevat maininnan. Hongan leiristä onnistujia olivat jälleen kerran vahvan pelin pelannut Ville Jalasto, sekä kärjessä myös muille tilanteita järjestänyt Hermanni Vuorinen. Myöskin Hannu Haarala ja John Weckström erottuivat joukosta. On sanomattakin selvää, ettei tälläisellä esityksellä mestaruutta tai menestymistä Uefa cupin karsinnoissa kannata odottaa. Ehkäpä pelastus tuleekin sairastuvalta, kun Sampo Koskinen saadaan takaisin vasemmalle laidalle puolustajaksi. Hänen ja oikealla puolella puolustajana pelaavan Ville Jalaston nousut ovat tällöin myrkkyä vastustajalle. Myös silloin, kun terävyys "boxissa" saadaan kohdalleen on Espoossa lupa odottaa menestystä kaikilla rintamilla!

Nyt Veikkausliiga on saatu taas vauhtiin ja draamaa että tunnetta on odotettavissa jokaisessa pelissä! Unohtakaa ensi viikolla jo EM-kisat ja tulkaa mökeiltänne ihmisten ilmoille aina silloin, kun Veikkausliigaa pelataan! Näin saadaan hurmos käyntiin jo ennen syksyllä alkavia elintärkeitä MM-karsintaotteluita, koska ensi kerralla me haluamme olla juhlissa mukana!