Sivun näyttöjä yhteensä

tiistaina, huhtikuuta 22, 2014

Pääkaupunkiseudun paikallistaisto HJK-FC Honka 2-2

Ilta oli kesäisen lämmin ja paikanpäälle oli tullut yli 7000 katsojaa, joista osa oli kuitenkin houkuteltu paikalle ilmaislipuin. Pääkaupunkiseudun paikallistaisto oli taas luvassa, mutta kentälle se ei ikävä kyllä tänään heijastunut, niin kuin menneinä vuosina.

Vain viisi minuuttia oli ehditty pelata, kun HJK sai vapaapotkun boxin vierestä. Robin Lod antoi sen ja Mikael Forssell jatkoi päällään pallon maaliin. Puolen tunnin kohdalla Lod keskitti boxiin ja Miklu oli päineen jälleen välissä, mutta pallo meni yli maalin. Minuutti ennen puoliaikaa ja Honka sai noin 30 metristä vapaapotkun, mistä pallo jäi pomppimaan boxiin ja lopulta Roni Porokara kuittasi päällään tasoihin.

Toisella puoliajalla joukkueet alkoivat vasta kunnolla pelaamaan. 52 minuutin jälkeen Mehmet Hetemaj tykitti todellisen pommin noin 35 metristä HJK-maalin taka-alakulmaan. Kolme minuuttia edellisestä ja Veli Lampi nousi oikeaa laitaa ja keskitti boxiin, missä Nikolai Alho pääsi maalaamaan. 82 minuutin jälkeen Hongan Fulham-laina Alexander Brister (vaikutti pelimieheltä) pääsi purjehtimaan keskeltä vapaasti ja syötti boxiin Porokaralle, joka nosti maalille, mutta kentälle tullut Nnameaka Anyamele ei aivan päässyt tuikkaamaan maalia.

Ensimmäisellä puoliajalla Honka antoi pelin avaimet täysin HJK:lle. Antoi sille tilaa ja aikaa mielinmäärin. Mutta HJK:lta puuttui täysin luovuus ja ideat hyökkäyksistä. HJK:n peli näyttikin virkamiespalloilulta ensimmäistä kertaa moniin vuosiin. Liian usein HJK:n hyökkäykset rakentuivat seuraavasti: Rasmus Schüller tai joku muu nousi keskeltä ja jatkoi laitaan, mistä lähti siitten keskitys maalille. Viimeiset viisi kertaa Suomen mestaruuden voittaneella joukkueella luulisi olevan enemmän variaatioita.
On uskomatonta miten valmentajanvaihdos voi muuttaa koko joukkueen dynamiikan. Pallonhallintaan, pelinrakenteluun ja lyhytsyöttöpeliin viimeiset vuodet menestyksekkäästi rakentunut Honka on nyt täynnä palloa pelkääviä ja pitkiä palloja kärkeen viljelevä ryhmä. Tästä huolimatta Shefki Kuqi olisi saanut joukkueelleen voiton tänään mikäli hän olisi laittanut jo avaukseen Sauli Väisäsen tilalle toppariksi Lum Rexhepin.

Pressissä: Honka-luotsi Shefki Kuqi ja HJK-luotsi Sixten Boström.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2014

HJK-KuPS 3-1













KuPS aloitti ottelun kovalla prässillä ja saikin heti horjutettua Klubia. Kolme minuuttia oli kulunut, kun Gideon Baah eteni boxiin ja syötti Robin Lodille, jonka ratkaisu oli kuitenkin onneton. Viiden minuutin jälkeen HJK:n kulmapotkun jälkeen KuPS lähti hyökkäykseen ja lopulta Miikka Ilo oli jäänyt vartoimatta boxiin. Hän sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan. HJK:n pelaajien ajatukset eivät menneet yksiin ja viimeiset syötöt boxiin olivat huonoja. Mutta 27 minuutin kohdalla Veli Lampi eteni mainiosti boxiin ja syötti Macoumba Kandjille, joka maalasi debyytissään. 38 minuutin kohdalla Tapio Heikkilä antoi komean pystysyötön Teemu Tainiolle, joka pääsi etenemään ja lopulta syötti boxiin Lodille, joka tällä kertaa ei erehtynyt.

Toisella puoliajalla 55 minuutin kohdalla KuPS-malivahti Tomi Maanoja joutui kaatamaan Kandjin boxissa hänen hienon nousunsa jälkeen. Rangaistuspotkun veti sisään varmasti Mikael Forssell. Kymmenen minuuttia edellisestä ja Kandji nousi jälleen taidolla boxiin ja jatkoi Lodille, mutta hänen vetonsa meni yli maalin. 77 minuutin jälkeen nähtiin Heikkilältä jälleen upea pystysyöttö ja Nikolai Alho pääsi läpi, mutta Maanoja veti tällä kertaa pidemmän korren.

Ihan ok peliä oli näin alkukauteen. Yleisömäärä (3284) oli pettymys, koska savolaisia kyllä löytyy Helsingin alueelta. HJK paransi pelin edetessä ja sen kokemus tuli esiin. KuPS sen sijaan jatkaa samaa yllätyksetöntä menoaan kuten viime kaudella. Pelaaminen ei ole kehittynyt mihinkään ja Esa Pekosen "eväät on syöty." "Man of the match" oli nopealla aikataululla Demba Savagen tuuraajaksi hankittu Kandji. Taitoa ja pelirohkeutta löytyy ja vielä, kun hän saa fysiikkapuolen täysin kuntoon, niin voidaan alkaa puhumaan löydöstä. Myös Robin Lod oli vakuuttava, sekä totutusti Teemu Tainio. Rasmus Schüllerin toivoisi, sitä vastoin löytävän pikaisesti viime kauden peli-ilon.
************************************************************************************************
Huolestuttavaa on ollut seurata taas ulkomaalaispelaajien vyöryä Veikkausliigaseuroihin varsinkin juuri kauden alla. Eikö tämän pitänyt olla kasvattajasarja? Näillä edullisilla ja tuntemattomilla (missä lie aikaisemmin pelanneilla) pelaajilla haetaan vain mahdollisia pikavoittoja ja omat kasvatit menettävät näyttöpaikan. Nyt vielä, kun vihdoin ollaan saamassa: Hannu Tihisen, 12 talenttivalmentajan, Sami Hyypiä-akatemian ja poikien aluevalmentajan Teemu Eskolan (Tampereen, Turun ja Satakunnan alue), sekä Helsingin ja Uudenmaan alueen Erkka V. Lehtolan johdolla juniorivalmennus siihen kuntoon, missä se olisi pitänyt olla jo vuosikymmeniä sitten. Näiden junioreiden pitäisi selkeästi saada singnaali, että seurassa luotetaan aina omiin kasvatteihin.
Esimerkiksi Mika Lehkosuo aina luotti omaan juniorimyllyyn ja tulokset ovat historiaa.

Toinen vielä suurempi ongelma on jälleen televisionäkyvyys, joka on tällä kaudella olematonta. Okei, netti on tulevaisuutta, mutta Veikkauksen nettiTV:stä liigaa ei tule seuramaan, kuin ne "tosifanit", jotka jo nyt käyvät peleissä. Suurempaa yleisöä ja, sitä kaivattua suurta kasvua ei tällä mallilla tavoiteta. Mitä taloudellista hyötyä seurat tästä saavat? Ymmärrän, että Yleltä tulee tänä kesänä MM-kisojen vuoksi jo tarpeeksi jalkapalloa, mutta voisiko Ylen kanssa neuvotella toisenlaisen diilin. Homma toimisi samalla tavalla, kuin keskiviikon ravisuora. Kanava näyttäisi, vaikka kerran viikossa kierroksen jälkeen kaikkien otteluiden huippuhetket ja haastattelut. Näin ihmiset voisivat saada kipinän Veikkausliigasta ja ehkä jopa mennä seuraavan kierroksen matsiin paikanpäälle.

Pressissä KuPS-luotsi Esa Pekonen, HJK-luotsi Sixten Boström ja Teemu Tainio.