Sivun näyttöjä yhteensä

torstaina, lokakuuta 30, 2014

Palloliitto ja Veikkausliiga palkitsivat parhaita

Vuoden tyttöpelaaja - Eveliina Summanen, PEPO Lappeenranta
Eveliina Summanen on pelannut erittäin vakuuttavasti alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa Euroopan huippujoukkueita, kuten Ruotsia ja Saksaa vastaan. Hän on todistanut itselleen ja muille pärjäävänsä erittäin hyvin kansainvälisellä tasolla. Summanen on pelannut hyvin myös seurajoukkueessaan poikien Ykköstä ja pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa hyvässä joukkueessa.

Vuoden poikapelaaja - Hugo Keto, Arsenal FC
Hugo Keto on esittänyt varmoja otteita alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen maalilla läpi vuoden. Rauhallisuus, ulottuvuus ja varmuus ovat hänen valttejaan. Vuoden poikapelaaja vaihtoi seurajoukkuettaan kuluvan vuoden aikana. Hän edustaa tällä hetkellä Arsenalin alle 18-vuotiaiden joukkuetta.


Vuoden lupaava nuori pelaaja, tytöt - Katariina Naumanen, Pallokissat
Katariina Naumanen nousi kaudella 2014 jo naisten maajoukkuerinkiin ja oli alle 20 vuotiaiden maajoukkueen kantavia voimia Kanadan MM-lopputurnauksessa. Johtajatyyppi, joka ammattimaisuudellaan, positiivisuudellaan ja vaatimustasollaan vie koko joukkueen pelaamista eteenpäin.


Vuoden lupaava nuori pelaaja, pojat – Fredrik Lassas, HJK
Fredrik Lassas on moderni keskikenttäpelaaja, joka reagoi tilanteenvaihtoihin hyvin molempiin suuntiin ja pystyy rytmittämään peliä. Hän toimi koko kauden alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueen kapteenina, johtaen peliä esimerkillisesti.


Pohjolan Keskittäjä - Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Pohjolan keskittäjäksi valitaan pelaaja joka on antanut kauden aikana eniten maalisyöttöjä Veikkausliigassa. Tänä vuonna Pohjolan keskittäjä, Petteri Forsell, antoi 12 maaliin johtanutta syöttöä.


Veikkausliigan parhaat pelaajat pelipaikkakohtaisesti
Veikkausliiga palkitsee pelipaikkakohtaisesti parhaat pelaajat eli maalivahdin, puolustajan, keskikenttäpelaajan, hyökkääjän sekä valmentajan.

Maalivahti: Henrik Moisander, FC Lahti
Puolustaja: Cedric Gogoua, SJK
Keskikenttä: Robin Lod, HJK
Hyökkääjä: Demba Savage, HJK
Valmentaja: Mika Lehkosuo, HJK


Veikkausliigan Legenda - Jouni Hyytiä
Veikkausliiga lanseerasi syksyllä 2007 suomalaisen jalkapallon satavuotisjuhlan kunniaksi uuden Legenda-kunniakerhon. Veikkausliigan Legendat ovat pelaajia tai muita jalkapallotoimijoita, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen, seuroilleen, paikkakunnilleen, Veikkausliigalle ja suomalaiselle jalkapalloilulle. Legendoilla ei ole järjestysnumeroa, vaan jäsenet listataan aakkosjärjestyksessä.


Vuoden jalkapallotoimittaja – Mikko Knuuttila, Ilta-Sanomat
Mikko Knuuttila on osoittanut kykyä kirjoittaa lajista monipuolisesti, aina otteluselostuksista analyyseihin ja syvällisempien artikkelien kautta erinomaisiin henkilöhaastatteluihin. Hän on käsitellyt niin Veikkausliigaa, maajoukkueita kuin kansainvälistä jalkapalloa osaavasti ja asiantuntemuksella. Hän on myös omaksunut erinomaisesti nykyvaatimusten mukaisen monimedian käytön: kirjoitettu materiaali paperilehdessä ja verkossa, sosiaalinen media, liikkuvassa kuvassa esiintyminen ja tarvittaessa jopa valokuvien ottaminen onnistuvat häneltä.


Vuoden Grassroots-seura - FC Kangasala
FC Kangasala on kehittänyt toimintaansa määrätietoisesti usean vuoden ajan. Viimeisimpänä päätoimisen työntekijän palkkaaminen seuratuella ja piirin seurakehittäjän johtamaan prosessiin osallistuminen seuran kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Seuran pelaajamäärä on kasvanut viime vuodesta noin 150 pelaajalla, ja se on julkisesti profiloitunut harraste- ja kasvattajaseuraksi.
 
Kaijan Kannu - Vesa Kauppila, Pallokissat
Tämän vuoden valinnassaan palkintolautakunta painotti erityisesti palkittavan laajaa vapaaehtoistoimintaa sekä omistautumista seuratoiminnalle kotikaupungissaan Kuopiossa. Vesa Kauppilan toiminta on edistänyt niin harrastajamäärän kasvua kuin huippujalkapallon kehitystä.


Georg Krutelew –palkinto (vuoden erotuomarit) – Kirsi Heikkinen ja Mattias Gestranius
Kirsi Heikkinen oli tällä kaudella erotuomarina alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadassa sekä luonnollisesti kansallisella tasolla Naisten Liigassa. Hän on kausi kerrallaan osoittanut paikkansa kentällä ja pitkän uran myötä saanut laajan kunnioituksen sekä pelaajien että valmentajien silmissä. Kokemus ja osaaminen yhdessä tekevät Heikkisen tuomaroinnista luotettavan kokonaisuuden.


Mattias Gestranius on tällä kaudella kotimaisen Veikkausliigan lisäksi toiminut erotuomarina muun muassa EM-karsinnassa sekä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Kausi on hänen osaltaan ollut selkeä läpimurtokausi kansainvälisillä kentillä. Ammattimaisella asenteella, hyvällä fyysisellä kunnolla, vahvalla pelinjohtamisella ja pelin ymmärtämisellään hän näyttää, että suomalainen erotuomari menestyy sekä Veikkausliigassa että Euroopan huipputasolla.

Hanna-Mari Sarlin –palkinto (Naisten Liigan maalikuningatar) – Sanna Saarinen, PK-35 Vantaa
Sanna Saarinen viimeisteli Naisten Liigassa 20 maalia.


Heikki Suhonen –palkinto (Veikkausliigan maalikuningas) – Jonas Emet, FF Jaro ja Luis Solignac, IFK Mariehamn
Jonas Emet ja Luis Solignac viimeistelivät Veikkausliigassa 14 maalia.


Iltalehden Leijonapelaaja – Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Iltalehden Leijonapörssi on saavuttanut jo instituution aseman Veikkausliigassa. Kauden jokaisessa Veikkausliigaottelussa jaetaan kolme, kaksi ja yksi Leijonaa ja kauden päätteeksi eniten Leijonia kerännyt vie palkinnon nimiinsä.


Mestarijoukkueen valmentajat – Jari Väisänen, PK-35 Vantaa (naiset) ja Mika Lehkosuo, HJK (miehet)
Vuoden valmentaja – Mika Lehkosuo, HJK
Suomen Jalkapallovalmentajat ovat valinneet Mika Lehkosuon vuoden valmentajaksi.


Veikkausliigan vuoden tulokas – Johannes Laaksonen, SJK
Veikkausliigan vuoden tulokas valitaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen äänestyksen perusteella, eli valinnan tekevät liigapelaajat itse. Vuoden tulokkaaksi voidaan valita korkeintaan 25–vuotias pelaaja, joka ennen kautta 2014 oli pelannut korkeintaan yhdeksän Veikkausliigaottelua.


Vuoden pelaajat, Naisten Liiga ja Veikkausliiga - Ria Öling, TPS ja Robin Lod, HJK
Naisten Liigan ja Veikkausliigan vuoden pelaajat valitaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen äänestyksen perusteella, eli valinnat suorittavat liigapelaajat itse.


Erik von Frenckell –mitali – Michel Platini, UEFA:n puheenjohtaja
Michel Platinin (21.5.1955) ansiot jalkapallon parissa ovat kiistattomat. Menestyksekkään pelaajauransa, jonka aikana hän voitti muun muassa Euroopan mestaruuden, jälkeen Platini on edistänyt ja uudistanut lajia hallinnon puolella. Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) varapuheenjohtajasta tuli UEFA puheenjohtaja vuonna 2006. Maanosan jalkapalloa johtaessaan Platini on puuttunut moniin epäkohtiin nostaen Respect-teeman korkeaan arvoon.
 
Platini on UEFA:n puheenjohtajana korostanut alaikäisten pelaajien suojelua, sekä urheilun erityisasemaa Euroopan Unionissa. Hän on myös puhunut ja toiminut taloudellisen reilun pelin edistämiseksi, sekä kotimaisten pelaajien määrän lisäämiseksi kansallisissa sarjoissa. Platini on myös ajanut uudistuksia Mestareiden liigaan sekä Eurooppa-liigaan, joiden myötä myös pienemmillä seuroilla on paremmat mahdollisuudet päästä mukaan eurooppalaisten seurakilpailuiden lohkovaiheeseen.
 
Palloliiton liittohallitus voi myöntää Frenckell-mitalin järjestöperheen ulkopuolisille koti- tai ulkomaisille tahoille (henkilö, yritys tai yhteisö), jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet suomalaista jalkapalloa. Mitali voidaan myöntää myös yksittäiselle järjestöperheeseen kuuluvalle henkilölle, joka on tehnyt erityisen merkittävän jalkapalloteon. Pelaajalle, joka on pelannut 100 A-maaottelua, luovutetaan mitali.


Vuoden U21-pelaaja – Robin Lod, HJK
Robin Lod pelasi jokaisessa alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ottelussa tänä vuonna. Hän esiintyi kentällä jatkuvasti omalla korkealla suoritustasollaan vahvasti joukkueen menestyksen eteen taistellen. Hän pelasi myös seurajoukkueessaan vahvan kauden.

Vuoden naispelaaja – Tinja-Riikka Korpela, FC Bayern München
Tinja-Riikka Korpela on osoittanut tänä vuonna henkistä lujuuttaan sekä vahvaa kehitystä entisestään. Hän siirtyi tänä vuonna yhteen maailman johtavista seuroista ja on heti ollut tärkeä osa joukkuetta. Korpela on myös erinomainen esikuva kaikille nuorille suomalaisille jalkapalloilijoille.


Vuoden pelaaja – Roman Eremenko, TsSKA Moskova
Roman Eremenko vaihtoi seuraa kesällä ja otti heti vahvan roolin uudessa joukkueessaan. Hän on esittänyt loistavia otteita niin sarjapeleissä kuin eurokentilläkin. A-maajoukkueessa hän on esiintynyt tuttuun tapaan vahvasti ottelusta toiseen, roolista riippumatta. Kuluvalla kaudella Eremenko on tehnyt myös useita maaleja.


Hall of Fame - Laura Österberg Kalmari
Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria, Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Toimikunnassa, joka valitsee jäsenet, on Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry edustettuina.
 
Kunniagallleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniatauluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten. Jalkapallomuseo ylläpitää ja kehittää Hall of Famen aineistoa omissa museotiloissaan.


Captain's Ball – Markku Peltoniemi, HJK
Markku Peltoniemi on yksi suomalaisen jalkapalloilun rakastetuimmista henkilöistä. Ensi vuonna hän voisi viettää 50-vuotisjuhliaan kotimaisen jalkapallon eturivissä, sillä Peltoniemi aloitti pelaajauransa vuonna 1965. Pelaajaura toi Suomen mestaruuden ja cupin voiton, mutta vielä suuremmat meriitit ovat tulleet otsikoiden takana, taustalla. Vuodesta 1980 uusissa tehtävissä alkanut ja yhä jatkuva ura on tuonut meriittejä niin Veikkausliigan legendanimityksestä oman seuran Hall of Fameen. Nyt tähän meriittilistaan lisätään yksittäisistä palkinnoista arvokkain, Captain’s Ball.
 
Palkinnon aiemmat voittajat ovat tulleet monelta eri lajin sektorilta, mutta ensimmäistä kertaa se jaetaan joukkueenjohtajan ansioilla. Mutta tämäkin on vain pintaraapaisu, sillä tämän vuoden palkinnon voittajan kasvot tulevat monelle mieleen, kun mainitaan HJK. Eikä se ole ihme, sillä hänen mestaruuksiensa määrä lähenee kahtakymmentä ja otteluita seurassa on kertynyt yli tuhat. Samat kasvot tulevat monelle pelaajalle ja pelissä mukana olevalle myös mieleen, kun mainitaan vakanssi ”joukkueenjohtaja”. Ei ihme, että Pallokoplan huhutaan muuttavan ”Vuoden Koplajohtajan” -palkinnon nimeksi ”Vuoden Peltsi”.



keskiviikkona, lokakuuta 29, 2014

VPS:n Sebastian Strandvall kuukauden pelaaja lokakuussa

Veikkausliigakauden 2014 viimeinen kuukauden joukkue on nimetty ja lokakuun kuukauden pelaajan tittelin vie VPS:n kapteeni Sebastian Strandvall.

Vahvan syksyn pelannut VPS napsi lokakuun kolmesta ennakkoon kovasta ottelusta kaksi voittoa ja yhden tasapelin ja nousi lopulta neljännelle sijalle. Kapteeni Strandvall oli vahvassa vireessä niin ikään ja laukoi lisäksi erittäin tärkeät maalit niin HJK:ta kuin KuPSia vastaan.

VPS sai lokakuun joukkueeseen kaikkiaan kolme pelaajaa ja lisäksi joukkueen päävalmentaja Olli Huttunen nimettiin kuukauden valmentajaksi. Muutoin paikat kuukauden joukkueessa jakaantuivat hyvin tasaisesti, sillä kaikki muut kahdeksan pelaajaa edustavat eri seuroja.

Veikkausliigan lokakuun joukkue (4-4-2):

Henri Sillanpää (VPS)
Dani Hatakka (Honka) – Petri Pasanen (FC Lahti) – Ilja Vaganov (Jaro) – Tuomas Rannankari (KuPS)
Mika Ojala (Inter) – Anthony Annan (HJK) – Cheyne Fowler (VPS) – Sebastian Strandvall (VPS)
Simo Roiha (RoPS) – Luis Solignac (IFK Mariehamn)



Kuukauden pelaaja: Sebastian Strandvall (VPS)

tiistaina, lokakuuta 28, 2014

Kautoselle ja aluevalmentajille jatkosopimukset

Suomen Palloliitto ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen ovat sopineet kahden vuoden jatkosta aiemmassa valmentajasopimuksessa olleen option mukaisesti. Sopimuksen myötä Kautonen valmentaa Pikkuhuuhkajia vuoden 2016 loppuun saakka.

Tommi Kautonen aloitti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana 1.1.2014, päätavoitteinaan toiminnan lähentäminen A-maajoukkueena kanssa sekä ikäluokkamaajoukkueen kilpailullinen menestys. Kautonen valmensi Pikkuhuuhkajia vuoden aikana neljässä EM-karsintaottelussa, joista saldona oli kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä maalierolla 8–2.

Palloliitto on sopinut myös viiden aluevalmentajan jatkosta vuodelle 2015. Teemu Eskola (Länsi-Suomi), Matti Kuitunen (Kaakkois-Suomi), Erkka V. Lehtola (Helsinki ja Uusimaa) Kai Nyyssönen (Itä- ja Keski-Suomi) ja Stephen Ward (Keski-Pohjanmaa ja Vaasa) jatkavat tehtävissään. Aluevalmentajatiimiin kuuluu lisäksi Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö Mika Nurmela.


Vuonna 2014 aloittaneiden aluevalmentajien toiminnasta on saatu hyvää palautetta. Toiminta linkittää erinomaisesti yhteen seurojen, piirien sekä nuorimpien ikäluokkamaajoukkueiden toiminnan. Lisäksi toiminta on tehostanut merkittävästi valtakunnallista pelaajatarkkailua. Aluevalmentajien toimenkuvaan kuuluu myös Palloliiton valmennuslinjan sekä maajoukkueiden pelitavan vieminen kentille ympäri Suomen.

maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Karsinnat palaavat ylimpien pääsarjojen välille

Suomen Palloliiton liittohallitus kokoontui maanantaina (20.10.) Helsingissä, päättäen yhdestä muutoksesta sarjajärjestelmään vuodelle 2015. Liittohallitus päätti palauttaa karsinnan ylimmän pääsarjan ja miesten Ykkösen välille.

Sarjojen välillä otetaan kaudesta 2015 alkaen käyttöön tasonmittaus liigassa 11. ja Ykkösessä 2. sijoittuneen joukkueen kesken. Perusteluissaan liittohallitus totesi muutoksen tuovan molempiin sarjoihin enemmän panosta ja yleisöä kiinnostavia otteluita kauden loppuun saakka, sekä kymmenen joukkueen voimin pelatun Ykkösen tason riittävän muutoksen tekemiseen. Sarjajärjestelmätyöryhmän teettämät kyselyt ja tutkimukset tukivat myös päätöstä. Respect Suomen Cupin ja miesten Kakkosen osalta päätettiin jatkaa keskustelua lähitulevaisuudessa.

Mahdolliset tulevaisuudessa tehtävät muutokset on kytketty miesten liiton sarjojen järjestämiseen vuodesta 2016 eteenpäin. Liittohallituksen mukaan suomalaisen jalkapallon yhteiset voimavarat on varustettava suomalaisten pääsarjaseurojen ja pääsarjojen kehittämiseen sekä luotava vahva, moniulotteinen ja pitkäjänteinen kasvupaketti pääsarjaseurojen ja pääsarjojen tueksi.


tiistaina, lokakuuta 14, 2014

Joonas Kolkasta Gladiaattori








Suomen Palloliiton Gladiaattoriperinne saa jatkoa tiistaina Romaniaa vastaan pelattavan EM-karsintaottelun alla, kun uudeksi Gladiaattoriksi nimetään Joonas Kolkka.

Joonas Kolkka teki ensiesiintymisensä A-maajoukkueessa jo vuonna 1994 ja kuului Huuhkajiin yli puolentoista vuosikymmenen ajan olennaisena osana. 98 pelattua A-maaottelua nostavat Kolkan kaikkien aikojen listalla komealle viidennelle sijalle.

Kuuden eri maan kentillä uransa aikana pelannut laituri teki maajoukkuepaidassa 11 maalia ja esityön huomattavasti suurempaan määrään osumia.


Gladiaattoriperinne alkoi, kun Suomen Palloliitto nimitti Mixu Paatelaisen A-maajoukkueen Kunniagladiaattoriksi, kun Mixu lopetti upean maajoukkueuransa vuonna 2000. Tällä hetkellä Gladiaattoreita on yhteensä 40 kappaletta, joista viimeisin ennen Joonas Kolkkaa on viime lauantaina Gladiaattoriksi nimetty Mika Nurmela.

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2014

Suomi-Kreikka 1-1

Ensimmäinen puoliaika oli todella heikkoa peliä molemmilta joukkueilta. Kreikka iski, kun Nikos Karells viimeisteli takanurkkaan. Toiselle puoliajalle tempo nousi ja suomi sai enemmän tilanteita. Lopulta hyvästä hyökkäyksestä Jarkko Hurme iski kavennuksen.
Kaikenkaikkiaan Suomen olisi pitänyt haastaa enemmän vierailijaa. Liian paljon palloa vain liikuteltiin pelaajalta toiselle. Jarkko Hurmeen nosto avaukseen oli loistava veto, mutta missä oli Alexei Eremenko junior? Teemu Pukki oli odotetun vaisu. Ei se riitä näihin peleihin, että hyökkääjämme tekevät maaleja Tanskassa tai kakkos-Bundesliigassa. Mixun asema on vaakalaudalla...Martti Kuuselan sanoin "ensimmäisistä kolmesta pelistä täytyy ottaa yhdeksän pistettä."

Pressissä: Kasper Hämäläinen ja Joel Pohjanpalo.

lauantaina, lokakuuta 11, 2014

Mika Nurmelasta Gladiaattori











Suomen Palloliiton Gladiaattoriperinne saa jatkoa lauantaina Kreikkaa vastaan pelattavan EM-karsintaottelun alla, kun uudeksi Gladiaattoriksi nimetään Mika Nurmela.

Mika Nurmela kuului vuosien ajan A-maajoukkueen vakiomiehistöön. 71 A-maaottelua ja niissä neljä maalia kertovat vain osatotuuden pitkästä ja ansiokkaasta urasta, jossa tutuiksi tulivat laiturin, keskikenttämiehen ja myös laitapuolustajan tontit.

Yli neljännesvuosisadan mittainen aktiiviura senioritasolla vei Nurmelan pitkiksi ajoiksi koville Euroopan kentille ja huikea ura päättyi vasta viikko sitten kotikaupungin AC Oulun riveissä.


Gladiaattoriperinne alkoi, kun Suomen Palloliitto nimitti Mixu Paatelaisen A-maajoukkueen Kunniagladiaattoriksi, kun Mixu lopetti upean maajoukkueuransa vuonna 2000. Tällä hetkellä Gladiaattoreita on yhteensä 39 kappaletta, joista viimein ennen Mika Nurmelaa on keväällä Gladiaattoriksi nimetty Ismo Lius

perjantaina, lokakuuta 03, 2014

HJK:n Erfan Zeneli Veikkausliigan syyskuun kuukauden pelaaja











Veikkausliigan syyskuun kuukauden joukkue on nimetty. Kuukauden pelaajan tittelin vei HJK:n Erfan Zeneli.

HJK napsi syyskuun neljästä Veikkausliigaottelustaan kolme voittoa ja yhden tasapelin sinetöiden mestaruutensa kuun viimeisellä kierroksella. Syksyksi HJK:n riveihin paluun tehnyt Zeneli on esiintynyt vahvasti ja iski myös mestaruuden lopullisesti ratkaisseet maalit TPS:n verkkoon.

HJK sai kuukauden joukkueeseen kaikkiaan kolme pelaajaa ja lisäksi Mika Lehkosuo nimettiin kuukauden valmentajaksi. FC Lahti ja VPS nappasivat kaksi paikkaa kuukauden joukkueessa ja yhden pelaajan joukkueeseen saivat IFK Mariehamn, Honka, Jaro sekä SJK.

Veikkausliigan syyskuun joukkue:

Maalivahti: Henri Sillanpää (VPS)
 

Puolustus: Henri Toivomäki (FC Lahti), Kristian Kojola (IFK Mariehamn), Tapio Heikkilä (HJK), Jesper Engström (VPS)
 

Keskikenttä: Jussi Vasara (Honka), Robin Lod (HJK), Jonas Emet (Jaro), Erfan Zeneli (HJK)
 

Hyökkäys: Rafael (FC Lahti), Akseli Pelvas (SJK)

Kuukauden pelaaja: Erfan Zeneli (HJK)
 


Kuukauden valmentaja: Mika Lehkosuo (HJK)

A-maajoukkue EM-karsintaan ja U20-maajoukkue Ruotsi-otteluihin valittu






Muutos: Joukkueeseen liittyi tiistaina FSV Frankfurtissa pelaava keskikenttäpelaaja Joni Kauko, 24. Kauko on pelannut urallaan neljä A-maaottelua. Kauko oli joukkueen mukana jo tiistain harjoituksessa Eerikkilässä. 
 
Joni Kaukon myötä joukkueen vahvuus on nyt 24 pelaajaa.

Miesten jalkapallon A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt 23 pelaajan ryhmän EM-karsinnan ensimmäisiin kotiotteluihin Kreikkaa (11.10.) ja Romaniaa (14.10.) vastaan.


Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen eli tulevien Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Tommi Kautonen on puolestaan nimennyt 22 pelaajaa kaksoismaaotteluun Ruotsia vastaan. Ottelut ovat ensimmäiset kokonaan uudella ikäryhmällä pelattavat maaottelut.  

A-MAAJOUKKUEEN EM-KARSINTAOTTELUT
SUOMI – KREIKKA 11.10.2014 klo 21.45 Olympiastadion
SUOMI – ROMANIA 14.10.2014 klo 21.45 Olympiastadion


SUOMEN A-MAAJOUKKUE:
Maalivahdit:

Lukas Hradecky, Brøndby IF (24.11.1989) - 17/0
Niki Mäenpää, VVV Venlo (23.01.1985) - 22/0
Jesse Joronen, Fulham FC (21.03.1993) - 1/0


Puolustajat:
Veli Lampi, HJK (18.07.1984) - 31/0
Sebastian Sorsa, HJK (25.01.1984) - 5/0
Kari Arkivuo, BK Häcken (23.06.1983) - 32/1
Jere Uronen, Helsingborgs IF (13.07.1994) - 7/0
Joona Toivio, Molde FK (10.03.1988) - 27/2
Juhani Ojala, FC Terek Grozny (19.06.1989) - 14/0
Niklas Moisander, AFC Ajax (29.09.1985) - 43/2
Jarkko Hurme, Odd Grenland (04.06.1986) - 8/0


Keskikenttä ja hyökkäys:
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona (12.12.1986) - 30/4
Alexander Ring, FC Kaiserslautern (09.04.1991) - 27/1
Tim Sparv, FC Midtjylland (20.02.1987) - 39/1
Markus Halsti, Malmö FF (19.03.1984) - 19/0
Teemu Tainio, HJK (27.11.1979) - 63/6
Sakari Mattila, Ålesunds FK (14.07.1989) - 2/0
Roman Eremenko, PFC CSKA Moskva (19.03.1987) - 61/5
Kasper Hämäläinen, Lech Poznan (08.08.1986) - 39/7
Teemu Pukki, Brøndby IF (29.03.1990) - 33/8
Riku Riski, Rosenborg BK (16.08.1989) - 19/4
Joel Pohjanpalo, Fortuna Düsseldorf (13.09.1994) - 7/1
Eero Markkanen, Real Madrid Castilla (03.07.1991) - 2/0


Joukkueenjohto
Mixu Paatelainen, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Mika Lehkosuo, valmentaja
Antti Niemi, maalivahtivalmentaja


U20 MAAOTTELUT
RUOTSI - SUOMI 10.10.2014 klo 19.00 Studenternas, Uppsala
RUOTSI - SUOMI 12.10.2014 klo 13.00 Idrottsgården, Gimo



Päävalmentaja Tommi Kautonen on joutunut tekemään muutoksia Ruotsin kaksoismaaottelussa kohtaavan U20-maajoukkueen kokoonpanoon.


Ruotsi-otteluista joutuvat loukkaantumisten takia jäämään sivuun Matti Klinga (FC Lahti), Jesper Brechtel (TPS) ja Matej Hradecky (TPS). Sivuun jääneiden tilalle joukkueeseen Kautonen on nimennyt kolmikon Lassi Nurmos (RoPS), Olli Pöyliö (RoPS) ja Robert Taylor (JJK).

ALLE 20-VUOTIAITTEN MAAJOUKKUE:
Otso Virtanen, IFK Mariehamn (03.04.1994) - 1/0
Dániel Kollár, FC Honka (29.03.1994) - 0/0
Dani Hatakka, FC Honka (12.03.1994) - 10/1
Jerry Voutilainen, KuPS (29.03.1995) - 0/0
Joel Mero, VfL Borussia Mönchengladbach (07.02.1995) - 0/0
Sauli Väisänen, AIK Solna (05.06.1994) - 4/1
Mikko Viitikko HJK (18.04.1995) - 0/0
Patrick Aaltonen, HIFK (18.03.1994) - 0/0
Armend Kabashi, FC Honka (04.12.1995) - 2/0
Lassi Nurmos (RoPS)

Olli Pöyliö (RoPS)
Robert Taylor (JJK)
Moshtagh Yaghoubi, FK Spartaks (08.11.1994) - 6/2
Nnaemeka Anyamele, FC Honka (16.05.1994) - 2/0
Glen Kamara, Arsenal FC (28.10.1995) - 3/0
Matias Ojala, AC Oulu (28.02.1995) - 1/0
Simon Skrabb, Åtvidabergs FF (19.01.1995 3/0
Pyry Soiri, MYPA (22.09.1994) - 1/0
Youness Rahimi, FC Honka (13.02.1995) - 1/0
Kimmo Hovi, FC Lahti (31.05.1994) - 1/1
Juho Salminen, FC Inter (08.08.1995) - 0/0
Robin Sid, IFK Mariehamn (21.09.1994) - 0/0



Joukkueenjohto
Tommi Kautonen, päävalmentaja
Janne Lindberg, valmentaja
Jani Luukkonen, maalivahtivalmentaja

torstaina, lokakuuta 02, 2014

HJK-Club Brugge 0-3



Ottelua oli pelattu kaksi minuuttia, kun Bruggen Fernando eteni vauhdilla boxiin, mutta ilman tulosta.18 minuutin jälkeen Brugge sai kulmapotkun, josta pallo ajautui Refaeloville, joka laukoi. Doblas sai torjuttua tilanteen, mutta Refaelov pääsi laukomaan uudestaan HJK-pelaajan kautta pallon maaliin. 24 minuuttia oli kulunut, kun Demba Savage antoi hyvän syötön linjan taakse Sebastian Sorsalle, mutta hänen vetonsa epäonnistui boxissa.
Toiselle puoliajalle Erfan Zeneli kirmasi sisään Mika Väyrysen tilalle. 48 minuuttia oli pelattu, kun Bruggen Gedoz laukoi tulisesti noin 20 metristä hieman ohi maalin. 58 minuutin jälkeen Bruggen Vasquez syötti boxissa Oularélle, joka laukoi avopaikasta taivaan tuuliin. 69 minuutin kohdalla Sorsalle kävi uskomaton moka, kun hän syötti suoraan Gedozille. Gedoz eteni boxiin ja syötti vaihdosta sisään tulleelle De Sutterille, joka viimeisteli. 77 minuutin kohdalla Brugge sai vapaapotkun noin 20 metristä. De Bock laukoi upeasti vasurillaan pallon yläkulmaan.

Täytyy todeta, että HJK:n viime hetken ulkomaalaispelaajahankinnat näyttävät osoittautuvan tyhjiksi arvoiksi.
Ottelun alkamisaika Uefan takia oli epäonnistunut, koska se sulki lapsiperheet pois. Olisi tärkeää saada juuri pojat innostumaan lajista, kun isät vievät heidät paikanpäälle näkemään, että suomalaisessakin joukkueessa voi päästä pelamaan lohkovaiheeseen eurokentillä.
Nämä HJK:n kaksi pelattua Euroopan liigan peliä ovat osoittaneet karulla tavalla, että nykytasoinen Veikkausliiga ei valmista ketään meidän joukkueista europeleihin. Se, että HJK on voinut peluuttaa vielä viimeaikoina liigapeleissä "kakkosmiehistöään" kertoo kaiken. Viimeksi, kun HJK pelasi Euroopassa Mestareiden liigaa oli liigan taso korkeampi, mikä heijastui myös eurokentille. Jotkut vielä kehtaavat esittää, että liigan joukkuemäärää tulisi kasvattaa. Päinvastoin! Kahdeksan joukkuetta olisi oikea määrä. Lisäksi liigalisenssiehtoja pitäisi tiukentaa ja heti, kun huomattaisiin, että jollakin seuralla alkaa menemään huonosti, niin Palloliitosta tulisi kaikki mahdollinen tuki. Onko meillä varaa siihen, että Espoosta, Turusta ja viimeisenä Anjalankoskelta katoaa seura. Samalla katoaa myös junioreilta väylä kaupungin edustusjoukkueeseen ja liigaan. HJK on kasvanut liian isoksi kotimaan kentille ja samalla yleisön mielenkiinto liigaan vähenee, kun syksyisin vain tarkistaa teksti-tv:stä milloin HJK on varmistanut mestaruuden. Tämä ei ole HJK:n syy, vaan kaikkien muiden toimioiden mukaanlukien Palloliiton ja Veikkausliigan olisi syytä katsoa peiliin. Loppupeleissä nykyinen tilanne ei palvele Klubiakaan, koska sekin tarvitsee kovatempoisempia pelejä. Ikävä kyllä jalkapallossa ei voi vaihtaa toisen maan liigaan, mutta pitäsikö Pohjosmaiden-liiga herättää uudestaan henkiin.

P.S. Toivottavasti Mixun huomenna julkaistavassa A-maajoukkueryhmässä on Alexei Eremenko juniorin nimi. Muutoin Mixu "sahaa omaa oksaansa..."