Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntaina, elokuuta 31, 2014

FC Honka-VPS 1-2

Ottelua oli pelattu neljä minuuttia, kun VPS sai kulmapotkun ja Steven Morrissey iski pallon sisään. 29 minuutin kohdalla Hongan puolustukselle kävi virhe ja Morrissey pääsi läpi boxiin ja hän syötti oikealle Cornelius Stewartille, joka sijoitti pallon sisään.  38 minuutin jälkeen Morrissey oli avopaikassa, mutta Walter Viitala torjui yrityksen jaloillaan.

65 minuutin kohdalla Yerai Vilaboa maalasi Roni Porokaran syötöstä. Kaksi minuuttia edellisestä ja Morrissey oli taas läpiajossa, mutta Viitala venyi torjuntaan. Minuutti edellisestä ja sama mies oli läpiajossa, mutta Viitala torjui jälleen

Olipa surkea ottelu kaikenkaikkiaan. Ja fiilis Tapiolassa oli, kuin hautajaisissa. Ihmettelin jo avauskokoonpanoa katsoessa, miten ihmeellisiä nimiä sieltä löytyi. Ja kohuttu espanjalainen "vahvistus" Pablo Counago on pelkkä turisti. Koko Hongan peli oli täysin sekaisin : taktiikka, roolitukset ja peli-idea oli täysin kateissa. Shefki Kuqi on pelaaja. Hän ei ole ainakaan vielä valmentaja. Minä uskoin Honkaan vuonna 2007 (voitte lukea jutut). Vieläkään en ymmärrä, miten Hongan johto sai ryssittyä koko paletin ja nyt vain odotetaan kuka viimeisenä sammuttaa ne valot Tapiolassa. Olinko naivi , kun uskoin Honkaan? Ehkä olin, mutta olen saanut pettyä monta kertaa Suomi-futiksen kanssa. Se on ollut välillä kärsimysnäytelmää, mutta ne pienet valon pilkahdukset, kuten viimeksi HJK:n selviytyminen Eurooppa liigaan tekee, siitä kaiken sen arvoisen.

Pressissä: VPS-luotsi Olli Huttunen, Honka-luotsi Shefki Kuqi, Walter Viitala ja Henri Sillanpää.


keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

A- ja U21-maajoukkue EM-karsintaan

















Miesten jalkapallon A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt 23 pelaajan ryhmän Torshavnissa 7.9. pelattavaan EM-karsinnan avausotteluun Färsaaret-Suomi.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen on puolestaan nimennyt 22 pelaajaa EM-karsintaotteluihin Walesia ja San Marinoa vastaan. Walesin Suomi kohtaa Turussa Turun piirin 90-vuotisjuhlaottelussa 5.9. Ikäluokan EM-karsinnan lohkovaiheen päättävä ottelu San Marinoa vastaan pelataan 9.9. Maarianhaminassa.

A-MAAJOUKKUEEN EM-KARSINTAOTTELU FÄRSAARET–SUOMI
7.9.2014 klo 19.45 (paikallista aikaa), Torshavn

Muutoksia: Veli Lampi, Markus Halsti ja Teemu Tainio jäävät pois ja heidän tilalleen on nimetty: Jukka Raitala, Sakari Mattila ja Tapio Heikkilä.

SUOMEN A-MAAJOUKKUE:


Maalivahdit:
Lukas Hradecky, Brøndby IF (24.11.1989) - 17/0
Niki Mäenpää, VVV Venlo (23.01.1985) - 21/0
Jesse Joronen, Fulham FC (21.03.1993) - 0/0


Puolustajat:
Tapio Heikkilä (HJK) Jukka Raitala (SC Heerenveen)
Sebastian Sorsa, HJK (25.01.1984) - 5/0
Kari Arkivuo, BK Häcken (23.06.1983) - 31/1
Jere Uronen, Helsingborgs IF (13.07.1994) - 6/0
Joona Toivio, Molde FK (10.03.1988) - 26/2
Juhani Ojala, FC Terek Grozny (19.06.1989) - 14/0
Niklas Moisander, AFC Ajax (29.09.1985) - 42/2


Keskikenttä ja hyökkäys:
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona – (12.12.1986) - 29/4
Alexander Ring, FC Kaiserslautern (09.04.1991) - 26/1
Tim Sparv, FC Midtjylland (20.02.1987) - 38/1
Sakari Mattila (Aalesunds FK)
Joni Kauko, FSV Frankfurt 1899 – (12.07.1990) - 4/0
Roman Eremenko, PFC CSKA Moskva (19.03.1987) - 60/4
Kasper Hämäläinen, Lech Poznan (08.08.1986) - 39/7
Teemu Pukki, Celtic FC (29.03.1990) - 32/8
Riku Riski, Rosenborg BK (16.08.1989) - 18/2
Joel Pohjanpalo, Fortuna Düsseldorf (13.09.1994) - 6/1
Eero Markkanen, Real Madrid Castilla (03.07.1991) - 1/0
Petteri Forsell, IFK Mariehamn (16.10.1990) - 2/1


Joukkueenjohto
Mixu Paatelainen, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Mika Lehkosuo, valmentaja
Antti Niemi, maalivahtivalmentaja


U21  EM-KARSINTAOTTELUT
SUOMI – WALES   5.9.2014 klo 19.00 Veritas Stadion, Turku
SUOMI – SAN MARINO   9.9.2014 klo 19.00 Wiklöf Holding Arena, Maarianhamina


Muutoksia: Matej Hradecky, Nikolai Alho ja Matti Klinga jäävät pois loukkaantumisten vuoksi. Tilalle on nimetty: Jerry Voutilainen, Mikko Viitikko ja Janne Saksela.

ALLE 21-VUOTIAIDEN MAAJOUKKUE:
Frédéric Gotte, AS Monaco (08.09.1995) - 0/0
Otso Virtanen, IFK Mariehamn (03.04.1994) - 0/0
Thomas Lam, PEC Zwolle (18.12.1993) - 9/0
Sauli Väisänen, AIK Solna (05.06.1994) - 2/0
Dani Hatakka, FC Honka (12.03.1994) - 9/1
Lum Rexhepi, FC Honka (03.08.1992) - 3/0
Daniel O’Shaughnessy, Brentford FC (14.09.1994) - 3/0
Juuso Hämäläinen, FC Inter (08.12.1993) - 1/0
Loorents Hertsi, FC Lahti (13.11.1992) - 4/0
Robin Lod, HJK (17.04.1993) - 12/0
Nnaemeka Anyamele, FC Honka (16.05.1994) - 1/0
Armend Kabashi, FC Honka (04.12.1995) - 0/0
Matias Ojala, AC Oulu (28.02.1995) - 0/0
Jesper Brechtel, TPS (21.01.1994) - 6/0
Glen Kamara, Arsenal FC (28.10.1995) - 1/0
Simon Skrabb, Åtvidabergs FF (19.01.1995) - 2/0
Youness Rahimi, FC Honka (13.02.1995) - 0/0
Kimmo Hovi, FC Lahti (31.05.1994) - 0/0
Tim Väyrynen, Borussia Dortmund II (30.03.1993) - 15/5

Jerry Voutilainen (KuPS)
Mikko Viitikko (HJK)
Janne Saksela (RoPS)


Joukkueenjohto
Tommi Kautonen, päävalmentaja
Janne Lindberg, valmentaja
Jani Luukkonen, maalivahtivalmentaja

torstaina, elokuuta 21, 2014

HJK-Rapid Wien 2-1

                               


Ottelu alkaa Rapidin hallinnassa, mutta 15 minuuttia on pelattu, kun HJK:n Demba Savage nousi vasenta laitaa pitkin boxiin. Hän pääsi vetämään, mutta Novota Rapid-maalilla torjui sen kulmapotkuksi. Minuutti edellisestä ja Nikolai Alho kokeili n. 25 metristä ja Novota nyrkkeili pallon eteensä. 32 minuutin kohdalla Rapidin Schaun murtautui boxiin ja syötti taakse Schwabille, joka tälläsi pallon yli maalin. 35 minuutin jälkeen oli se HJK:n paikka. Mac Kandji eteni boxiin ja pallo ajautui Robin Lodille, joka oli avopaikassa, mutta Novota torjui Lodin yrityksen.

Toista puoliaikaa oli pelattu 12 minuuttia, kun Nikolai Alholle sattui musta hetki. Hän menetti pallon lähellä boxia ja Schaun sai pallon itselleen. Hän eteni boxiin ja laukoi tarkasti vasemman jalan ulkoterällä pallon maaliin. 62 minuutin kohdalla stadion räjähti, kun Lod laukoi n.20 metristä aivan upealla tavalla pelivälineen suoraan yläkulmaan. 73 minuutin kohdalla vaihdosta sisään tullut Erfan Zeneli tuli sisään boxiin ja hänen vetonsa osui puolustajaan. Paluupallon iski sisään Mika Väyrynen.

Loisteliaasti oli HJK:n valmennusjohto scoutannut Rapidin ja se riisuttiin lähes täydellisesti aseistaan. Peli oli kontrollissa, lukuunottamatta Alhon kömmähdystä. Eikä Rapid ollutkaan, niin kova ryhmä, mitä ennakkoon odotettiin. Nyt, jos koskaan HJK:lla on saumat edetä tästä jatkoon. Tällä hetkellä Eurooppa-liiga on realisimia suomalaiselle joukkueelle ja siellä pystytään myös pärjätä. Ainoa, mitä HJK vielä tarvitsisi näihin peleihin on pelintekijä, joka rytmittäisi, loisi tilanteita tyhjästä ja antaisi niitä ratkaisevia syöttöjä. Kaikenkaikkiaan upea ilta ja tämä antaa taas uskoa Suomi-fudikseen.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2014

HJK-FC Inter 2-0

14 minuuttia oli pelattu, kun HJK:lla oli hyvä paine päällä ja Joel Perovuo pääsi boxin rajalta vastapalloon laukomaan, mutta Jere Koponen Inter-maalilla venyi torjuntaan. 28 minuuttia oli kulunut, kun Perovuolle sattui huono purku boxissa ja Juuso Hämäläinen pääsi avopaikkaan, mutta veto viuhui ohi maalin.Minuutti edellisestä ja Erfan Zeneli kirmasi pallon perään oikealla laidalla ja ajoi sisään boxiin. Syöttö tavoitti Sebastian Sorsan, jonka kovan vedon Koponen torjui. 34 minuutin jälkeen Mikael Forssell teki kääntölaukauksen boxissa ja jälleen Koponen hoiti tilanteen. 40 minuutin kohdalla Interillä oli nopea vastaisku ja Francis Suarez oli avopaikassa, mutta Saku Eriksson HJK-maalilla venyi paraatitorjuntaan.

Kolme minuuttia oli pelattu toista puoliaikaa, kun Miklulta nähtiin hyvä kantapääsyöttö Zenelille, mutta hänen vetonsa meni taivaan tuuliin. Kymmenen minuuttia edellisestä ja Zeneli rakensi boxissa. Sebastian Mannström pääsi kokeilemaan, mutta tilanteesta seurasi vain kulmapotku. 61 minuutin kohdalla Zeneli laukoi hyvän vapaapotkun, mutta Koponen torjui. Kolme minuuttia edellisestä ja Zeneli peippaili boxissa. Syöttö löysi Nikolai Alhon, joka tykitti pallon varmuudella maaliin. Minuutti ennen täyttä aikaa Zeneli vapautti Miklun läpi, joka laukoi komeasti boxin rajalta yläkulmaan.

Ottelusta paistoi liian usein pelailun maku, eikä HJK:n "kakkosmiehistö" saanut kunnon tykitystä aikaan. Ottelun hahmo oli Israelista palannut Erfan Zeneli ja toinen maininta menee Jere Koposelle. On huolestuttavaa, että niin moni suomalainen pelaaja ei saa lyötyä itseään läpi kainsainvälisellä kentillä ja palataan aina lähtöruutuun. Mika Lehkosuo saisi kiinnittää huomiota kulmapotkuihin. Tänäänkin HJK sai niitä useita, mutta ilman tulosta. Eurokentillä erikoistilanteet ovat kullanarvoisia. Ihmetyttää Turun tilanne, kun vielä muutama vuosi, sitten se oli jalkapallomme pääkaupunki, niin nyt TPS ui täydellisessä suossa ja FC Inter junnaa paikallaan vailla minkäänlaista visiota. Olen seurannut Miklun uraa mielenkiinnolla läpi vuosien. Kohtasimme junioreina, kun pelasimme GRIFK:n kanssa HJK:ta vastaan Hesa cupissa. Miklu paukutti meitä vastaan muistaakseni 13 maalia, siinä matsissa ja nimi jäi heti mieleen. Nykyään Miklu on, kuin "varjo entisestään." Liike, terävyys, sijoittuminen ja nopeus on tiessään. Onneksi siinä hänen tämäniltaisessa maalissaan näki, sitä "vanhaa kunnon" Miklua.

Pressissä: Erfan Zeneli.