FC Honka saa tänään juhlia (FC Honka-Kups 1-0)

Kups aloitti pirteästi ja se hyvällä prässillä tukahdutti Hongan pelinrakentelun. 17 minuutin jälkeen Antti Mäkijärvi laukoi tulisesti vapaapotkun 25 metristä ja Joonas Pöntinen Kups-maalilla joutui venymään. Kuusi minuuttia edellisestä ja pallo jäi pomppimaan Kups:in boxiin. Lopulta Mäkijärvi tykitti sen maalin perukoille. 40 minuutin kohdalla nousi erotuomari Mattias Gestranius liian isoon rooliin. Hän ajoi suunsoiton vuoksi Etchu Taben toisella keltaisella kortilla ulos viheriöltä.

Kaksi minuuttia oli ehtinyt kulua toista puoliaikaa, kun Mäkijärvi jälleen 25 metristä vapaapotkusta pääsi tykittämään ja Pöntinen sai töitä. 55 minuutin kohdalla Honka sai aikaan terävän hyökkäyksen ja lopulta Tim Väyrysen kääntölaukaus boxissa osui tolppaan. Seuraavaksi Kups loi painetta vajaamiehityksestä huoimatta. 71 minuutin jälkeen Hongan Duarte Tammilehto oli etenemässä vielä kaukana boxista ja Sander Puri pysäytti miehen vetämällä paidasta. Gestranius ajoi miehen suoralla punaisella ulos (kohtuutonta). Honka ei ihme kyllä saanut hyödynnettyä selvää ylivoimaa ja se joutuikin välillä, jopa ahtaalle Kups:in vyöryttäessä peliä Hongan päätyyn. Huonoa oli myös Hongan viimeistely tekopaikoista.

Näin Honka pääsi juhlimaan seurahistoriansa merkittävintä saavutusta. Sympatiat ovat kyllä Kups-leirin puolella, koska kaksi punaista korttia oli tänään ehdottomasti liikaa. Osittain varmasti tästäkin syystä pelin taso ei noussut korkealle tasolle, mutta toisaalta, eipä katsojiakaan ollut kuin n. 2000. Vuosi vuodelta näyttää Suomen Cupin arvostus heikkenevän. On se sääli! Edelleen toistan, ettei asiaa paranna se, että pelit pelataan huimalla kiireellä keväällä. Kyllä puolivälierät/välierät pitäisi pelata vasta syksyllä. Honka, siis juhlii tänään, mutta seuran tulevaisuus näyttää tällä hetkellä synkeältä. Mika Lehkosuon valmennustyölle seurassa tämä oli upea kruunu.
*********************************************************************
Palloliiton puheenjohtajavaalit lähestyvät. Nyt tehtävään täytyy saada jälleen täysiverinen jalkapallomies ja todellinen johtaja. Visionäärit Kimmo J. Lipponen (toimitusjohtaja) ja Petri Jakonen (huippujalkapallojohtaja) ovat tehneet rakentavaa työtä, mutta hekin tarvitsevat ylempää tulevaa koordinointia. Nyt pitää lopettaa haihattelu Top-10 Euroopan tasolla vuonna 2020 visiosta ja alkaa uudistamaan Suomi-futista realistisesti pala palalta ihan ruohonjuuritasolta lähtien. Joulukuusessa täytyy olla vahva tukijalka, ennenkuin oksia voi alkaa koristella.
Minä kannatan tehtävään Pertti Alajaa, jolla on vankka kokemus suomalaisesta jalkapallosta ja iso arvostus kansainvälisillä kentillä. Esimerkiksi Pohjoismaista liigaa puuhattaessa Alaja varmasti saisi suomalaiset seurat neuvottelupöytään. Mielenkiintoinen loppysyksy on Suomi-futiksessa tulossa!

Pressissä FC Hongan ratkaisija Antti Mäkijärvi.

 

Kultaisen sukupolven viimeinen näytös

Hymyssä suin sai tänään kävellä kohti Olympiastadionia katsomaan kultaisen sukupolven viimeistä ottelua Maailma XI vastaan (koostui pelaajista, mitä oli kutsuttu tapahtumaan suomalaisten pelaajien toimesta). Matkalla alkoi muistot palautua mieleen tuosta ikimuistoisesta ajanjaksosta (1996-2010), jolloin Suomi-futis meni hurjalla vauhdilla eteenpäin. Joukkue koostui pelaajista, jotka pelasivat merkittävissä rooleissa osa huippuseuroissa ja osa keskisuurissa. Pelkästään Valioliigassa tahkoi parhaimmillaan 5-10 suomalaista. Kuningas Jari Litmanen tietenkin avasi portteja, mutta kyllä he kaikki olivat lahjakkuuksia, jotka kovalla treenaamisella ja tinkimättömällä asenteella pääsivät huipulle. Kultaisesta sukupolvesta jopa sokaistuttiin, eikä juniorivalmennusta kautta olosuhteita alettu laittamaan jo aikaisemmin kuntoon. Nyt maksamme siitä hintaa. Näimme kyseisen ajanjakson kaikki kotipelit paikanpäällä isäni kanssa. Kävinpä myös 2003 Palermossa jännittämässä Italia-Suomi EM-karsintaa.  Päällimmäisinä muistuu mieleen 2001 kesäkuun Saksa-peli, jossa Mikael Forssel tykitti upeat kaksi maalia, mutta Saksa nousi 2-2 tasapeliin. Myöskin samoissa karsinnoissa kaatui Kreikka näytöstyyliin 5-1. Huikeaa oli katsoa Litmanen/Forssel showta maaotteluissa Norjaa vastaan Finnairstadionilla ja vieraissa Portugalia vastaan. Makeita vierasvoittojakin tuli esimerkiksi Turkkia ja Puolaa vastaan. Karvaita pettymyksiäkin paljon löytyy, joista suurin on vuonna 1997 pelattu Unkari-peli, jossa jatkokarsintaan pääsy valui sateiselle Olympiastadionin nurmelle lisäajalla, kun Unkari tasoitti ihmeellisen flipperipallon myötä. Myös Roy Hodgsonin aikana pästiin pisteen päähän vuoden 2008 EM-kisoista. Tämä maajoukkue pystyi todella haastamaan minkä tahansa maan maailmassa! Kaiken kaikkiaan on vaikea sanoin kuvailla, miten paljon mahtuu tähän ajanjaksoon ja on ollut etuoikeutettua, kun on saanut läheltä seurata tätä fantastista pelaajasukupolvea. Nämä pelaajat ovat antaneet, niin paljon Suomi-futikselle! He ovat myös antaneet ajastaan uskomattoman paljon maajoukkueelle ja raskaita pelireissuja on ollut mm. Azerbaidzaniin, Kazakstaniin jne.
Tänään sai nauttia heidän viimeisestä yhteisestä pelistä. Ottelussa nähtiin tasokasta peliä, hienoja yksilösuorituksia ja ilon pitoa. Mieleen jäi Jari Litmasen huikeat syötöt ja maalit, Mixu Paatelaisen kultainen kosketus ja Tainion upea syöttö Litmasen maaliin. Oli tämä kerrassaan ainutlaatuinen tapahtuma, joka herättää jalkapallokulttuuria maassamme. Ainoa miinus oli yleisömäärä (11 000), joka osaltaan varmasti johtui Pallolíiton lippujen hinnoittelusta.
Iso kiitos vielä kaikesta, mitä kultainen sukupolvi on antanut meille kaikille ja ne lukuisat muistot eivät koskaan unohdu!

P.S Kannattaa lukea kirja: Huuhkajat Suomi-futiksen sankariaika.
Pressissä Jari Litmanen

 

Suomi ei käyttänyt tilaisuuttaan (Suomi-Ranska 0-1)

Ranska otti pelin hallinnan alussa itselleen, mutta ei saanut luotua mitään vaarallista. 12 minuutin jälkeen Franck Ribery pääsi boxin rajalta laukomaan, mutta yritys jäi heppoiseksi. Tämän jälkeen Suomi sai otetta itselleen ja vain minuutti edellisestä, kun Kasper Hämäläinen oli läpiajossa. Hänet kaadettiin, mutta erotuomari Craig Alexander Thomson ei nähnyt tilanteessa rikettä. Seuraavaksi kävi, kuten monesti aikaisemmin Suomen luodessa painetta vastustaja rokottaa. 19 minuutin kohdalla Diaby Vassiriki sai pystypallon boxiin ja Joona Toivio oli tilanteessa myöhässä, joten Diaby pääsi sijoittamaan pallon maaliin. 27 minuutin jälkeen Perparim Hetemaj väläytteli hyökkäyskolmanneksella ja petasi Hämäläiselle vetopaikan, mutta Kasperin ratkaisu oli voimaton.

Toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia, kun pallo tuli kulmapotkusta Mamadou Sakholle. Hän puski terävästi, mutta Lukas Hradecky Suomen maalilla torjui komeasti. Seitsemän minuuttia edellisestä ja Patrice Evra vei koko Suomen puolustuksen kioskille, mutta viimeistely ontui. 63 minuutin kohdalla Suomi sai sen todellisen paikkansa, kun Hetemaj löysi oikealta laidalta nousevan Kari Arkivuon. Hän eteni boxiin ja löysi syötöllään Teemu Pukin, joka tuhri paikan vetämällä pallon suoraan Hugo Llorisin syliin. 69 minuutin kohdalla kentälle tullut Alexei Eremenko syötti boxiin Hämäläiselle, jonka kudin Lloris torjui. 83 minuutin kohdalla kulmapotkun jälkeen Alexei keskitti maalille ja pallo jäi pyörimään maalin eteen, mutta Ranskan puolustus lopulta siivosi tilanteen.

Täytyy tunnustaa, että odotin aivan toisenlaista ottelua, jossa Ranska määrää pelinkulun ja Suomi joutuu odottamaan vastahyökkäyksiä. Ranska oli luokaton tänään ja tuntuikin, ettei pelaajia edes kiinnostanut pelata maalleen. Ranskan jalkapallo on sellaisessa taantumassa, että voi kestää todella pitkään, että maajoukkue palaa maailman huipulle. Suomi ei todellakaan joutunut vain puolustamaan, vaan se hallitsi ajoittain peliä ja sai määrätä pelitemmon. Ikävä kyllä Suomi ei käyttänyt tänä iltana sille tarjottua mahdollisuutta, koska harvoin mikään jalkapallon "suurmaa" on nähdyn kaltainen. Ihmetystä herätti toppari Markus Halstin peluuttaminen laitapakkina ja ensimmäisellä puoliajalla Roman Eremenkon oikealla laidalla. Varsinkin Roman oli koko pelin hukassa. Ei nähty totuttua pelin rytmittämistä, eikä avaavia syöttöjä ja myös kulmapotkut olivat huonoja. Myöskin ratkaisevia syöttöjä nähtiin liian vähän ja liian usein pelaaja jäi hidastelemaan, kun olisi pitänyt jo syöttää eteenpäin. Huolestuttavaa oli myös huomata, että Ruotsissa pelaavat: Joona Toivio ja Kasper Hämäläinen eivät ole kehittyneet seuraavalle tasolle. Raaka totuus on, että Allsvenskanin taso ei riitä tähän. Myöskin Tim Sparv on jäänyt junnaamaan paikalleen. Framille nousi puolustuksen päällikkö Niklas Moisander, sekä selvästi eteenpäin urallaan mennyt Perparim Hetemaj.
Positiivinen fiilis jäi ehdottomasti tästä illasta ja kotiottelusta Georgiaa vastaan irtoaa todennäköisesti jo kolme pistettä. Mutta, niin kuin viime jutussa kirjoitin pelaajia tarvitaan ehdottomasti enemmän koviin sarjoihin.

Pressissä Markus Halsti, Joona Toivio ja Teemu Pukki.