Sivun näyttöjä yhteensä

perjantaina, lokakuuta 07, 2011

Suomi on oikealla tiellä (Suomi-Ruotsi 1-2)












Suomi aloitti vahvasti. Viisi minuuttia oli pelattu, kun Roman Eremenko antoi upean noston boxiin, mutta Mika Väyrynen veti avopaikasta yli maalin. Seuraavaksi Ruotsi rummutti painetta ja Martin Olsson pääsi vapaasti hyörimään Suomen alueella. Seitsemän minuutin kohdalla Suomen
puolustuksessa tapahtui virhe ja Kim Källström vapautti Sebastian Larssonin, joka ei erehtynyt. 17 minuutin jälkeen Teemu Pukki kokeili 30 metristä ja pallo meni yli maalin. Kaksi minuuttia edellisestä ja Väyrynen keskitti boxiin ja pallo ajautui Kasper Hämäläiselle, jonka vedon Andreas Isaksson torjui jalalla. Suomella oli vielä hyviä tilanteita, mutta viimeistely ontui.

48 minuuttia näytti pelikello, kun Roman taisteli oikealla laidalla ja keskitys tuli maalille, mutta Väyrynen puski yli maalin. 51 minuuttia oli pelattu, kun Larsson keskitti vasemmalta boxiin ja Zlatan pääsi ohjaamaan, mutta Lukas Hradecky torjui sivulle. Paikalle hiipinyt Martin Olsson iski pelivälineen pömpeliin. 71 minuutin kohdalla Mikael Forssel taisteli boxissa ja syötti vasemmalle Jukka Raitalalle, jonka hyvän vedon Isaksson torjui. Seuranneesta kulmapotkusta Eremenko pääsi keskittämään boxiin ja Joona Toivio ohjasi pallon maaliin. Seuraavat minuutit Suomi pelasikin hurmoksessa, mutta tasoitus jäi haaveeksi.

Yksinkertaisesti tiivistettynä Ruotsi teki paikoistaan maalit Suomi ei. Tämä on tasoero tällä hetkellä.
Paljon oli taas hyviä elementtejä Suomen pelissä ja varsinkin Kari Arkivuon nousut laitapakin tontilta aiheuttivat jatkuvasti vaarallisia tilanteita Ruotsin alueelle. Ruotsin maalit voi laittaa vielä Suomen puolustuslinjan yhdessä pelaamisen vähyyden piikkiin. Roman Eremenko oli jälleen Suomen pelin päällikkö. Kyllä tämä syksy on osoittanut, että Suomen nuori maajoukkue on oikealla tiellä ja kokemuksen karttuessa, sekä pelitavan iskoistuessa on lupa odottaa jo ensi vuonna koviakin tuloksia.

P.S. HJK on jälleen Suomen mestari ja tapa, millä se tuli ei jätä jossitteluille sijaa. Ainoa minuus tässä on se, että muut joukkueet tuntuvat jääneen junasta. Liigan kilpailukyvylle/imagolle ei tee hyvää, että mestaruus oli käytännössä jo varmaa kesällä. Nyt muiden joukkueiden pitääkin tehostaa toimntaansa. Tarvitsemme kolme/neljä joukkuetta, jotka pystyvät haastamaan pelillisesti HJK:n. Elinvoimainen sarja hyödyttää myös HJK:ta mikäli se haluaa tosissaan lyödä läpi ensi vuonna myös eurokentillä.
Myöskin tuomaritoiminta täytyy saada ammattimaiselle tasolle, koska niin paljon olemme nähneet karkeita virheitä läpi kauden. Eihän nyt voi olla niin, että tuomari joutuu tulemaan pelin jälkeen lehdistötilaisuuteen selittelemään virheitään. Paljon on vielä työsarkaa, jotta joka osa-alueella olemme 2020 kymmenen parhaan eurooppalaisen maan joukossa.

Pressissä Lukas Hradecky, Tim Sparv, Roman Eremenko, Joona Toivio, Ruotsin valmentaja Erik Hamrén ja Mixu Paatelainen.