Sivun näyttöjä yhteensä

torstaina, lokakuuta 30, 2014

Palloliitto ja Veikkausliiga palkitsivat parhaita

Vuoden tyttöpelaaja - Eveliina Summanen, PEPO Lappeenranta
Eveliina Summanen on pelannut erittäin vakuuttavasti alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa Euroopan huippujoukkueita, kuten Ruotsia ja Saksaa vastaan. Hän on todistanut itselleen ja muille pärjäävänsä erittäin hyvin kansainvälisellä tasolla. Summanen on pelannut hyvin myös seurajoukkueessaan poikien Ykköstä ja pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa hyvässä joukkueessa.

Vuoden poikapelaaja - Hugo Keto, Arsenal FC
Hugo Keto on esittänyt varmoja otteita alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen maalilla läpi vuoden. Rauhallisuus, ulottuvuus ja varmuus ovat hänen valttejaan. Vuoden poikapelaaja vaihtoi seurajoukkuettaan kuluvan vuoden aikana. Hän edustaa tällä hetkellä Arsenalin alle 18-vuotiaiden joukkuetta.


Vuoden lupaava nuori pelaaja, tytöt - Katariina Naumanen, Pallokissat
Katariina Naumanen nousi kaudella 2014 jo naisten maajoukkuerinkiin ja oli alle 20 vuotiaiden maajoukkueen kantavia voimia Kanadan MM-lopputurnauksessa. Johtajatyyppi, joka ammattimaisuudellaan, positiivisuudellaan ja vaatimustasollaan vie koko joukkueen pelaamista eteenpäin.


Vuoden lupaava nuori pelaaja, pojat – Fredrik Lassas, HJK
Fredrik Lassas on moderni keskikenttäpelaaja, joka reagoi tilanteenvaihtoihin hyvin molempiin suuntiin ja pystyy rytmittämään peliä. Hän toimi koko kauden alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueen kapteenina, johtaen peliä esimerkillisesti.


Pohjolan Keskittäjä - Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Pohjolan keskittäjäksi valitaan pelaaja joka on antanut kauden aikana eniten maalisyöttöjä Veikkausliigassa. Tänä vuonna Pohjolan keskittäjä, Petteri Forsell, antoi 12 maaliin johtanutta syöttöä.


Veikkausliigan parhaat pelaajat pelipaikkakohtaisesti
Veikkausliiga palkitsee pelipaikkakohtaisesti parhaat pelaajat eli maalivahdin, puolustajan, keskikenttäpelaajan, hyökkääjän sekä valmentajan.

Maalivahti: Henrik Moisander, FC Lahti
Puolustaja: Cedric Gogoua, SJK
Keskikenttä: Robin Lod, HJK
Hyökkääjä: Demba Savage, HJK
Valmentaja: Mika Lehkosuo, HJK


Veikkausliigan Legenda - Jouni Hyytiä
Veikkausliiga lanseerasi syksyllä 2007 suomalaisen jalkapallon satavuotisjuhlan kunniaksi uuden Legenda-kunniakerhon. Veikkausliigan Legendat ovat pelaajia tai muita jalkapallotoimijoita, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen, seuroilleen, paikkakunnilleen, Veikkausliigalle ja suomalaiselle jalkapalloilulle. Legendoilla ei ole järjestysnumeroa, vaan jäsenet listataan aakkosjärjestyksessä.


Vuoden jalkapallotoimittaja – Mikko Knuuttila, Ilta-Sanomat
Mikko Knuuttila on osoittanut kykyä kirjoittaa lajista monipuolisesti, aina otteluselostuksista analyyseihin ja syvällisempien artikkelien kautta erinomaisiin henkilöhaastatteluihin. Hän on käsitellyt niin Veikkausliigaa, maajoukkueita kuin kansainvälistä jalkapalloa osaavasti ja asiantuntemuksella. Hän on myös omaksunut erinomaisesti nykyvaatimusten mukaisen monimedian käytön: kirjoitettu materiaali paperilehdessä ja verkossa, sosiaalinen media, liikkuvassa kuvassa esiintyminen ja tarvittaessa jopa valokuvien ottaminen onnistuvat häneltä.


Vuoden Grassroots-seura - FC Kangasala
FC Kangasala on kehittänyt toimintaansa määrätietoisesti usean vuoden ajan. Viimeisimpänä päätoimisen työntekijän palkkaaminen seuratuella ja piirin seurakehittäjän johtamaan prosessiin osallistuminen seuran kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Seuran pelaajamäärä on kasvanut viime vuodesta noin 150 pelaajalla, ja se on julkisesti profiloitunut harraste- ja kasvattajaseuraksi.
 
Kaijan Kannu - Vesa Kauppila, Pallokissat
Tämän vuoden valinnassaan palkintolautakunta painotti erityisesti palkittavan laajaa vapaaehtoistoimintaa sekä omistautumista seuratoiminnalle kotikaupungissaan Kuopiossa. Vesa Kauppilan toiminta on edistänyt niin harrastajamäärän kasvua kuin huippujalkapallon kehitystä.


Georg Krutelew –palkinto (vuoden erotuomarit) – Kirsi Heikkinen ja Mattias Gestranius
Kirsi Heikkinen oli tällä kaudella erotuomarina alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadassa sekä luonnollisesti kansallisella tasolla Naisten Liigassa. Hän on kausi kerrallaan osoittanut paikkansa kentällä ja pitkän uran myötä saanut laajan kunnioituksen sekä pelaajien että valmentajien silmissä. Kokemus ja osaaminen yhdessä tekevät Heikkisen tuomaroinnista luotettavan kokonaisuuden.


Mattias Gestranius on tällä kaudella kotimaisen Veikkausliigan lisäksi toiminut erotuomarina muun muassa EM-karsinnassa sekä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Kausi on hänen osaltaan ollut selkeä läpimurtokausi kansainvälisillä kentillä. Ammattimaisella asenteella, hyvällä fyysisellä kunnolla, vahvalla pelinjohtamisella ja pelin ymmärtämisellään hän näyttää, että suomalainen erotuomari menestyy sekä Veikkausliigassa että Euroopan huipputasolla.

Hanna-Mari Sarlin –palkinto (Naisten Liigan maalikuningatar) – Sanna Saarinen, PK-35 Vantaa
Sanna Saarinen viimeisteli Naisten Liigassa 20 maalia.


Heikki Suhonen –palkinto (Veikkausliigan maalikuningas) – Jonas Emet, FF Jaro ja Luis Solignac, IFK Mariehamn
Jonas Emet ja Luis Solignac viimeistelivät Veikkausliigassa 14 maalia.


Iltalehden Leijonapelaaja – Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Iltalehden Leijonapörssi on saavuttanut jo instituution aseman Veikkausliigassa. Kauden jokaisessa Veikkausliigaottelussa jaetaan kolme, kaksi ja yksi Leijonaa ja kauden päätteeksi eniten Leijonia kerännyt vie palkinnon nimiinsä.


Mestarijoukkueen valmentajat – Jari Väisänen, PK-35 Vantaa (naiset) ja Mika Lehkosuo, HJK (miehet)
Vuoden valmentaja – Mika Lehkosuo, HJK
Suomen Jalkapallovalmentajat ovat valinneet Mika Lehkosuon vuoden valmentajaksi.


Veikkausliigan vuoden tulokas – Johannes Laaksonen, SJK
Veikkausliigan vuoden tulokas valitaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen äänestyksen perusteella, eli valinnan tekevät liigapelaajat itse. Vuoden tulokkaaksi voidaan valita korkeintaan 25–vuotias pelaaja, joka ennen kautta 2014 oli pelannut korkeintaan yhdeksän Veikkausliigaottelua.


Vuoden pelaajat, Naisten Liiga ja Veikkausliiga - Ria Öling, TPS ja Robin Lod, HJK
Naisten Liigan ja Veikkausliigan vuoden pelaajat valitaan Jalkapallon Pelaajayhdistyksen äänestyksen perusteella, eli valinnat suorittavat liigapelaajat itse.


Erik von Frenckell –mitali – Michel Platini, UEFA:n puheenjohtaja
Michel Platinin (21.5.1955) ansiot jalkapallon parissa ovat kiistattomat. Menestyksekkään pelaajauransa, jonka aikana hän voitti muun muassa Euroopan mestaruuden, jälkeen Platini on edistänyt ja uudistanut lajia hallinnon puolella. Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) varapuheenjohtajasta tuli UEFA puheenjohtaja vuonna 2006. Maanosan jalkapalloa johtaessaan Platini on puuttunut moniin epäkohtiin nostaen Respect-teeman korkeaan arvoon.
 
Platini on UEFA:n puheenjohtajana korostanut alaikäisten pelaajien suojelua, sekä urheilun erityisasemaa Euroopan Unionissa. Hän on myös puhunut ja toiminut taloudellisen reilun pelin edistämiseksi, sekä kotimaisten pelaajien määrän lisäämiseksi kansallisissa sarjoissa. Platini on myös ajanut uudistuksia Mestareiden liigaan sekä Eurooppa-liigaan, joiden myötä myös pienemmillä seuroilla on paremmat mahdollisuudet päästä mukaan eurooppalaisten seurakilpailuiden lohkovaiheeseen.
 
Palloliiton liittohallitus voi myöntää Frenckell-mitalin järjestöperheen ulkopuolisille koti- tai ulkomaisille tahoille (henkilö, yritys tai yhteisö), jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet suomalaista jalkapalloa. Mitali voidaan myöntää myös yksittäiselle järjestöperheeseen kuuluvalle henkilölle, joka on tehnyt erityisen merkittävän jalkapalloteon. Pelaajalle, joka on pelannut 100 A-maaottelua, luovutetaan mitali.


Vuoden U21-pelaaja – Robin Lod, HJK
Robin Lod pelasi jokaisessa alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ottelussa tänä vuonna. Hän esiintyi kentällä jatkuvasti omalla korkealla suoritustasollaan vahvasti joukkueen menestyksen eteen taistellen. Hän pelasi myös seurajoukkueessaan vahvan kauden.

Vuoden naispelaaja – Tinja-Riikka Korpela, FC Bayern München
Tinja-Riikka Korpela on osoittanut tänä vuonna henkistä lujuuttaan sekä vahvaa kehitystä entisestään. Hän siirtyi tänä vuonna yhteen maailman johtavista seuroista ja on heti ollut tärkeä osa joukkuetta. Korpela on myös erinomainen esikuva kaikille nuorille suomalaisille jalkapalloilijoille.


Vuoden pelaaja – Roman Eremenko, TsSKA Moskova
Roman Eremenko vaihtoi seuraa kesällä ja otti heti vahvan roolin uudessa joukkueessaan. Hän on esittänyt loistavia otteita niin sarjapeleissä kuin eurokentilläkin. A-maajoukkueessa hän on esiintynyt tuttuun tapaan vahvasti ottelusta toiseen, roolista riippumatta. Kuluvalla kaudella Eremenko on tehnyt myös useita maaleja.


Hall of Fame - Laura Österberg Kalmari
Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria, Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Toimikunnassa, joka valitsee jäsenet, on Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry edustettuina.
 
Kunniagallleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniatauluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten. Jalkapallomuseo ylläpitää ja kehittää Hall of Famen aineistoa omissa museotiloissaan.


Captain's Ball – Markku Peltoniemi, HJK
Markku Peltoniemi on yksi suomalaisen jalkapalloilun rakastetuimmista henkilöistä. Ensi vuonna hän voisi viettää 50-vuotisjuhliaan kotimaisen jalkapallon eturivissä, sillä Peltoniemi aloitti pelaajauransa vuonna 1965. Pelaajaura toi Suomen mestaruuden ja cupin voiton, mutta vielä suuremmat meriitit ovat tulleet otsikoiden takana, taustalla. Vuodesta 1980 uusissa tehtävissä alkanut ja yhä jatkuva ura on tuonut meriittejä niin Veikkausliigan legendanimityksestä oman seuran Hall of Fameen. Nyt tähän meriittilistaan lisätään yksittäisistä palkinnoista arvokkain, Captain’s Ball.
 
Palkinnon aiemmat voittajat ovat tulleet monelta eri lajin sektorilta, mutta ensimmäistä kertaa se jaetaan joukkueenjohtajan ansioilla. Mutta tämäkin on vain pintaraapaisu, sillä tämän vuoden palkinnon voittajan kasvot tulevat monelle mieleen, kun mainitaan HJK. Eikä se ole ihme, sillä hänen mestaruuksiensa määrä lähenee kahtakymmentä ja otteluita seurassa on kertynyt yli tuhat. Samat kasvot tulevat monelle pelaajalle ja pelissä mukana olevalle myös mieleen, kun mainitaan vakanssi ”joukkueenjohtaja”. Ei ihme, että Pallokoplan huhutaan muuttavan ”Vuoden Koplajohtajan” -palkinnon nimeksi ”Vuoden Peltsi”.



Ei kommentteja: