Sivun näyttöjä yhteensä

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Veikkausliigakauden 2008 avaus Tapiolan urheilupuistossa!





Pitkä odotus oli ohi, kun Veikkausliiga oli jälleen valmis alkamaan. Onneksi vastikään päätökseen saatu erinomainen Liigacup lievitti odottamisen tuskaa. Liiga alkaa heti ryminällä, kun toukokuussa ennen EM-lopputurnaustaukoa pelataa peräti kahdeksan kierrosta. Tänä aikana voikin erot jo alkaa näkymään. FC Hongan valmentaja Mika Lehkosuo tiivistikin hyvin miten alkukaudella pysytään mukana mestaruustaistossa, kun kentät eivät ole vielä parhaassa terässä: "se on enemmän tai vähemmän sellaista tappelua, taistelua ja taklauksia".
Nämä kyseiset joukkueet kohtasivat myös viime kauden avauksessa, jolloin Honka vei pisteet 2-1 voitolla. Hieman on muutoksia kuitenkin molemmissa joukkueissa tapahtunut viime kaudesta, kun FC Honka menetti Roni Porokaran (Örebro SK) ja Janne Saarisen (BK Häcken) Ruotsin Allsvenskaniin. Tilalle kuitenkin saatiin paluumuuttajat Hermanni Vuorinen ( Fredrikstad FK) ja Sampo Koskinen (Sandefjord) Norjan Tippeligaenista. Myös panostus tulevaisuuteen oli Klubi-04:stä kaapattu parikymppinen hyökkääjä Jani Bäckman. MyPa sen sijaan vahvistui merkittävästi, kun Ilari Äijälä (HJK), Tarmo Neemelo (GIF Sundsvall) ja Sampsa Timoska (QPR) tulivat seuraan. Vuoden 2005 mestaruus on kuitenkin seurassa vain kaunis muisto, kun kaksi viime kautta ovat menneet penkin alle. Nyt MyPa:n valmennusvastuun jakavat nuoret ex-pelaajat Janne Hyppönen ja Janne Lindberg.

MyPa on sijoitettu ennakkokaavailuissa keskikastiin ja FC Honka haastajaksi. En ymmärrä miksi mediassa jatkuvasti aliarvioidaan Honkaa joka suhteessa. Esimerkiksi IS-Veikkaaja suorastaan halveksuu seuraa. Miksi ei muisteta, että Honka on vasta kaksi kautta pelannut pääsarjatasolla ja sijoittunut upeasti neljänneksi molempina vuosina. Joukkuetta on rakennettu pitkäjänteisesti ja esimerkiksi U-21 maajoukkueen avauskokoonpano koostuu pitkälti Hongan pelaajista (Tomi Maanoja, Ville Jalasto, Tuomo Turunen, Nicholas Otaru ja Jami Puustinen). Mitä tulee olosuhteisiin, niin niitä kehitetään koko ajan yhdessä Espoon kaupungin kanssa ja pysyvä stadion on suunnitteilla. Mikä muu seura on pystynyt samaan kahdella ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan ja samalla takomaan voitollista tulosta (viime vuonna 53 000 plussaa 1.7 miljoonan liikevaihdolla)? Onko tämä vain kateutta? Kateus ei tule missään nimessä viemään tätä lajia Suomessa eteenpäin, vaan oman toiminnan tehostaminen. FC Honka sai esimerkillään myös TPS:n ja HJK:n heräämään ja nyt koko Suomi-futis hyötyy tästä!

Nyt Veikkausliigakausi 2008 oli valmiina alkamaan, kun maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter avasi kauden lyhyellä puheellaan. Katsomossa oli tiivis tunnelma, kun 5412 katsojaa oli tullut paikan päälle jännittämään kauden avausta. Sääkin suosi, kun lämpötila keikkui 10 asteen yläpuolella.
****************************************************
FC Honka oli saanut loukkaantumissuman jälkeen jalkeille iskukykyisen joukkueen, kun ainoastaan Sampo Koskinen, Rami Hakanpää ja Jani Bäckman joutuivat jäämään sivuun. Myös keskikentän "taikuri" John Weckström oli poissa pelikiellon takia. MyPa:n leirissä sitä vastoin Juho Nykäsen reisivamma oli luultua pahempi ja hän on poissa koko toukokuun. Myös Kuami Agboh (koko kausi), sekä Niki Helenius olivat poissa.
Ottelu lähti heti vauhdikkaasti käyntiin ja merkille pantavaa oli, että pallo pysyi hyvin maassa.
FC Honka oli alusta asti kuitenkin hallitsevampi osapuoli ja ensimmäinen tekopaikka tuli sille. Avaukseen ohi Jami Puustisen päässyt Aleksandr Kokko eteni vasenta laitaa ja harhautti tyylillä itsensä vetopaikkaan, mutta veto suuntautui hieman ohi oikean tolpan. Pari minuuttia ehti vain kulua edellisestä, kun MyPa oli siirtyä johtoon. Toni Huttunen suoritti sivurajalta heiton ja Alexei Kangaskolkka haasti Hongan maalilla pelanneen Tomi Maanojan pallosta, mutta kumpikaan ei tilanteeseen ehtinyt ja pallo tippui suoraan Eetu Muinoselle. Muinonen onnistui kuitenkin vetämään suoraan ilmasta pallon aivan maalin edestä yli maalin. Hongan paras paikka syntyi 17. minuutilla, kun Joel Perovuo tarjoili hyvän keskityksen maalille, mutta Kokon veto kimposi tolppaan. Honka ei saanut ensimmäisellä puoli-ajalla omaa peliään ollenkaan kulkemaan ja varsinkin suurin osa keskityksistä meni taivaan tuuliin. Ihan kuin jonkinlainen "käsijarru" olisi ollut Hongan pelaajilla päällä. Seuraavaksi MyPa järjesti kunnon "hässäkän" Hongan maalille, kun pelikello näytti 37. minuuttia. Eetu Muinosen antamasta kulmapotkusta pallo tuli kamppailun jälkeen Ilari Äijälälle ja hän laukoi, mutta Hannu Patronen siivosi tilanteen maaliviivalta. Paluupalloon ehti kuitenkin Äijälä, joka keskitti takatolpalle Hugo Mirandalle ja hän puski pallon maalin eteen. Tilanteeseen tullut Tarmo Neemelo ei aivan ehtinyt siirtää palloa maaliin. Tämä tilanne oli varmasti herätys koko Hongan joukkueelle, koska toiselle puoli-ajalle juoksi aivan toisennäköinen joukkue.

Toisella puoliskolla Honka kytki "käsijarrun" pois ja se alkoi pelata omilla vahvuuksillaan. Pallo liikkui nopeasti kaverilta toiselle ja tyylipuhtaita taklauksia alkoi näkyä. Tämä johti vääjäämättömästi siihen, että MyPa tippui kelkasta.
Vain neljä minuuttia oli oli ehtinyt pelikello raksuttaa, kun espoolaisyleisö sai mitä halusi.
"Man of the match" Ville Jalasto nousi oikealta ja keskitti maalin edustalle, jossa takaisin kotiin palannut Hermanni Vuorinen nousi korkeimmalle ja puski pallon maaliin. Viisi minuuttia ehti edellisestä kulua, kun Vuorinen pääsi läpiajoon, mutta laukaus epäonnistui. 82. minuutilla nähtiin pelin lopullinen ratkaisu, kun kulman jälkitilanteesta Hannu Patronen puski pallon kohti maalia ja tilanteeseen hiipinyt Ville Jalasto jatkoi pallon fantastisesti suoraan ilmasta maaliin.
Honka vyörytti lopussa näyttävästi hyökkäyksiään, mutta lisäosumia ei nähty. Ilon aihe lopussa oli varsinkin vaihdosta sisään tullut nuori lupaus Jaakko Lepola, jonka voimakas laukaus osui MyPa maalin ristikkoon. Täten FC Honka aloitti kauden komeasti puhtaalla 2-0 voitolla

Täytyy todeta, että ottelun toinen puoli-aika oli sitä vanhaa kunnon Honkaa, mitä nähtiin kaudella 2006. Katsomossa varmasti viihdyttiin, eikä kauden ensimmäiseltä peliltä voi juuri muuta vaatia. Hongan leiristä ehdottomasti paras oli U-21 maajoukkuemies Ville Jalasto ja tämän laittoi varmasti myös katsomossa istunut Stuart Baxterkin merkille. Myös puolustuksessa varmasti luutineet Hannu Patronen ja Tuomo Turunen pitää nostaa esiin. Hermanni Vuorinen oli vahva kärjessä, eikä ainoastaan maalinsa ansiosta, vaan hän myös järjesteli paikkoja muille.
MyPa:n joukkueessa onnistujat olivat harvassa, mutta lupauksia herätti: Ilari Äijälä, Aleksei Kangaskolkka ja Tarmo Neemelo.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa MyPa:n valmentaja Janne Hyppönen harmitteli, ettei ensimmäisen jakson "hässäkästä" kyetty tekemään maalia, jolloin peli olisi saanut toisenlaisen luonteen. Hän korosti, että heiltä puuttui kylmäpäisyys viimeistelyssä ja ensimmäisen pelin lataus että jännitys näkyi heidän pelissä. Hongan valmentaja Mika Lehkosuo piti ensimmäistä puoli-aikaa kovana taisteluna ja toisen jakson aikainen maali ratkaisi pelin. Mika Lehkosuo näytti myös taulua, joka heillä on paljon joukkueessa esillä. Taulussa luki: taistelu, taklaukset, tempo, taitofutis ja voitonnälkä. Lehkosuo iloitsikin, että kaikkia näitä elementtejä oli pelissä.

Veikkausliigan avauskierros ei juuri yllätyksiä tarjonnut. Kierroksen tulokset näet täältä: http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2008/04/639825).
Mukavasti oli yleisöäkin kierroksella, kun ottelukohtainen keskiarvo oli 3441. Tästä on hyvä jatkaa ja liiga jatkuu heti ensi sunnuntaina. Kannattaa katsoa myös maanantain Urheilukanavan live-lähetys, jossa kohtaavat IFK-Marienhamn ja HJK. Kyllä tämä on suurenmoista, että kotimainen jalkapallokausi on nyt täysillä käynnissä ja muistakaa myös, että mielenkiintoinen 1. diviosioona starttaa ensi viikonvaihteessa!
***********************************************
Veikkausliigan avaustilaisuudessa pidettiin puheita ja luotiin uskoa tulevaan. Veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Walden oli tyytyväinen, että seurojen resurssit ovat parantuneet ja olosuhteiden eteen on tehty paljon töitä. Hän oli mielissään, että seurojen ja Veikkausliigan tavoitteet ovat samalla viivalla, jolloin 10 prosentin kasvu yleisömäärissä per vuosi tavoitetaan. Hän myös totesi, että laji on vihdoin karistanut harteiltaan potkupalloimagon.
Samassa tilaisuudessa kuultiin vihdoin myös Palloliiton uuden pääsihteerin Kimmo J. Lipposen suomalaisen jalkapallon visio vuodelle 2020. Visio menee näin: vuonna 2020 olisi 250 000 rekisteröityä pelaajaa (viime vuonna 114 651) ja Suomi olisi Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaan joukossa kaikilla mittareilla. Tälle pohjaa antaa varmasti viime vuonna viimeiseen otteluun asti säilynyt jännitys kisapaikasta ja viidessä viime vuonna pelatussa EM-karsintaottelussa kävi keskimäärin 25 178 katsojaa. Kovat ovat tavoitteet, mutta se on upea juttu, että ne rohkeasti tuodaan esiin. Jan Walden toteaakin, että keinot saavuttaa tavoitteet ovat: "tekemällä entistä tiiviimpää yhteistyötä maajoukkueiden, Veikkausliigan ja seurojen välillä". Tämä kuulostaakin siltä, että Roy Hodgson onnistui kahdessa vuodessa murtamaan padot eri jalkapallo-organisaatioiden välillä ja nyt ne vihdoin puhaltavat yhteen hiileen. Mahtava juttu, koska tätä on odotettu!

Tätä työtä osaltaan jatkaa uusi päävalmentajamme Stuart Baxter, joka media-infossa vakuutti tulevansa seuraamaan tarkasti Veikkausliigaa. Hän myös korosti miten tärkeää on maajoukkueen ja Veikkausliigan välinen yhteistyö. Hänen mukaansa menestyvillä maajoukkueilla on usein hyvä yhteistyö oman maansa liigaan, kuin myös seuroihin. On tärkeää, että näiden osatekijöiden välillä on hyvä ilmapiiri ja hyvä yhteistyö Baxter jatkaa. Veikkausliiga on reitti maajoukkueeseen ja ulkomaille hän päättää. Stuart asuu Ruotsissa, mutta muistuttaa, että kun hän ei itse pääse paikalle, niin hänellä on kuitenkin joku silmäpari katsomossa.

Tämä kaikki luo uskoa suomalaisen jalkapallon tulevaisuuteen ja tuntuukin, että koko homma on vihdoin ammattimaisella pohjalla!

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Liigacupin finaali Finnairstadionilla






Todella paljon on riittänyt puhetta kuluneella viikolla, kun "arkkiviholliset" TPS ja FC Inter valmistautuivat Liigacupin finaaliin. On pelattu psykologista peliä kehumalla vastustajaa ja annettu ennakkosuosikin asema toiselle. Tosiasiassa nämä seurat tuntevat toisensa läpikotaisin ja näkevät toisiaan päivittäin, kun pukukopit harjoituskentällä ovat vain viiden metrin päässä toisistaan. Kihelmöintiä Turussa on luonut myös TPS:n valtavat rahalliset panostukset seuraan ja Inter onkin jäänyt resurssipuolella "soittamaan toista viulua". Myös urheilullisella puolella TPS otti kaupungin herruuden itselleen viime vuonna. Pitää kuitenkin muistaa, ettei FC Inter ole mikään pieni seura, koska onhan sillä laivanvarustaja Stefan Håkans kaiken takana. Håkansin kaltaisia innostuneita rahoittajia ei Suomi-futiksessa ole ikinä liikaa ja Stefan kaikenlisäksi vielä on aina mukana Inter:in otteluissa vaihtopenkin vieressä. Nyt taloudellisilla seikoilla ei ollut mitään merkitystä, kun taisteltiin Liigacupin voitosta ja lisäksi Turun herruudesta. TPS lähti otteluun hienoisena suosikkina, kun Martti Kuuselan ajama hyökkäävä pelityyli on alkanut toimimaan. Martti Kuusela onkin tyytyväinen tästä, mutta huomauttaa, että puolustuspelaamisessa riittää vielä työsarkaa. Kuusela totesikin hyvin, että "puolustamalla voitetaan titteleitä, hyökkäämällä matseja". FC Inter:illä sitä vastoin puolustus on toiminut erinomaisesti, kun omiin on mennyt vasta kolme maalia tämän kauden Liigacupissa.

Ainoa varma asia ennen finaalia oli, että kilpailu saisi uuden mestarin, kun kumpikaan seura ei aiemmin voittoa ole juhlinut. On ollut upeaa seurata miten jalkapallopiireissä Liigacupin arvostus on noussut, josta esimerkkinä Sami Hyypiän ja Teemu Tainion terveiset finaali-joukkueille (ovat seuranneet tiivisti turnausta). Ainoa asia mikä harmittaa, ettei media ole samalla tavalla innostunut asiasta. Eilenkin, kun katsoi Yle:n urheiluruudun, MTV3:n tulosruudun ja Nelosen IS-urheilu uutiset, niin näissä missään ei edes mainittu tulevaa finaalia. Veikkausliigan kilpailupäällikkö Peter Lundström sen sijaan kertoo median kiinnostuksen selkeästi kasvaneen.

Mutta nyt turkulaisten taistelu Sami Hyypiä-trophysta oli valmis alkamaan ja oli fantastista olla taas ulkona katsomassa jalkapalloa, kun aurinkokin paistoi täydeltä terältä! Ainoa miinus oli surkea yleisömäärä, kun Turustakaan ei tullut odotetusti väkeä. On se omituista, kun vuodesta toiseen samaa asiaa joutuu päivitellä. Missä ovat ne n. 20 000 jalkapallon ystävää, jotka käyvät ahkerasti A-maajoukkueen peleissä?
*******************************************
Ottelu lähti käyntiin aivan toisella tavalla kuin olisi uskonut. Missä oli se taistelu ja intohimo? Näytti, kun finaaliin olisi tultu vain pelailemaan. Tietenkin voi olla, että vieras alusta (tekonurmi), kylmä sää ja siirtyminen halleista ulos vei parhaan terän. Ensimmäisen puolittaisen maalintekopaikan loi TPS, kun 23. minuuttia oli pelattu. Chris Cleaver keskitti ja Mikko Paatelainen pääsi laukomaan, mutta Inter:in maalilla Patric Bantamoi hoiti tilanteen. Kymmenen minuuttia edellisestä oli Paatelaisella jälleen tekopaikka, mutta veto suuntautui Inter:in maalin ohi. Ensimmäisen jakson paras paikka siunaantui kuitenkin Inter:ille, kun "man of the match" Jos Hooiveld lähetti pitkän pallon kohti TPS-maalia. Tilanteeseen erinomaisesti juossut Mika Mäkitalo jatkoi päällään, mutta pallo meni hienoisesti maalin ohi. Seuraavaksi juuri ennen taukoa välierässä FC Honkaa vastaan loistanut Inter:in Timo Furuholm harhautteli TPS:n puolustus alueella, mutta laukaus epäonnistui. Tauolle mentiin ilman maaleja ja peli oli ollut huonointa kaikista näkemistäni Liigacup-otteluista.
Toiselle puoli-ajalle juoksi vain yksi joukkue, kun TPS näytti jääneen henkisesti pukukoppiin. Inter oli heti alusta asti aktiivisempi ja tämä palkittiin, kun 65. minuuttia oli pelattu. Hyvin Inter:in oikealla laidalla pelannut Mika Ojala antoi vapaapotkun ja puolustaja Diego Corpache nousi erinomaisesti puskemaan pallon maaliin. Maali meni täysin TPS-puolustuksen merkkausvirheen piikkiin. TPS-valmentaja Martti Kuusela yritti vielä herätellä joukkuettaan kahdella vaihdolla, kun Jani Sarajärvi korvasi Sami Rähmösen ja Antti Hakala tuli nuoren lupauksen Riku Riskin tilalle. Tämäkään ei kuitenkaan auttanut, kun TPS ei saanut edes syöttöjä omille. Varsinkin pelikiellossa ollutta Armand Onea olisi tarvittu raivaamaan tilaa Inter:in puolustukseen. TPS:n tasoitus ei ollut lopulta edes lähellä ja näin ollen FC Inter saavutti seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden!
FC Inter ansaitsi voittonsa ja nuori seura (perustettu 1990) saa tästä varmasti lisää itseluottamusta. Tatyy kuitenkin ihan rehellisesti todeta, ettei Liigacup saanut tänä vuonna arvoistaan päätöstä. Katasrofaalinen yleisömäärä ja itse ottelu oli alasarja-tasoa. Voi olla, että Liigacup toimiikin paremmin halleissa ja siellä se pitäisi jatkossa myös päättää.
Muutama pelaaja täytyy kaikesta huolimatta nostaa esiin. TPS-leiristä ehdottamasti paras oli puolustuksen kivijalka Jarno Heinikangas ja keskikentällä Simo Valakari (valittiin koko Liigacupin parhaaksi pelaajaksi), joka varsinkin toisella puoli-ajalla oli itsevarmuus. Inter:in ryhmästä ehdottomasti paras pelaaja oli Jos Hooiveld, jota voisi kutsua "köyhän miehen" Sami Hyypiäksi.
On suoranainen ihme, ettei hän viime kauden jälkeen siirtynyt isommille areenoille, mikä meidän kannalta on tietenkin hyvä asia. Myös maalilla varmasti pelannut Patrick Bantamoi ja keskikentällä ahertanut Mika Ojala pääsevät tähdistöön.
TPS-luotsi Martti Kuusela myönsi pelin jälkeen oman joukkueen syöttöpelin olleen luokatonta. Hän hamitteli myös puolustuksen virheitä ja varsinkin merkkausvirhettä, mistä Inter:in maali syntyi. Hän ihmetteli, että kaikille oli tilanteessa varattu oma mies, mutta silti maali pääsi syntymään. Inter:in valmentaja Job Dragtsma sen sijaan sanoi, ettei heidän peli ollut kokonaisuudessaan tasapainoista. Joukkue teki kuitenkin asoita viime vuotista finaalia paremmin ja ottelu kääntyi voitoksi. Voittomaalin tehnyt Diego Corpache sanoi maalin olleen harjoiteltu kuvio.
********************************************
Lopuksi katseet kääntyvät jo kahden viikon päästä alkavaan huippumielenkiintoiseen Veikkausliigaan, joka alkaa heti 27.4 kuuden ottelun vauhdilla. Tampere United ja FC Honka lähtevät suosikkeina taistelemaan mestaruudesta ja haastajina tulevat HJK, TPS, IFK Marienhamn, FC Inter, sekä FC Lahti. Putoamiskamppailuun joutuvat Rops ja FC KooTeePee.
Tamu:n ja FC Hongan erottaa muista se tosiseikka, että näillä joukkueilla on, sekä hyökkäys että puolustus kunnossa. Myöskin pelaajat joukkueissa ovat pysyneet lähes samoina, jolloin pelityyli on iskostunut selkäytimeen. Paljon ratkaisee myös joukkueiden laaja rinki, koska loukkaantumisia ikävä kyllä tulee. Tärkeintä loppupeleissä on hyvä joukkuehenki, sekä joukkueelle pelaaminen, minkä luojana valmentajan rooli korostuu. Onneksi pallo on kuitenkin pyöreä ja mitä vain voi pitkässä 26 kierroksen sarjassa tapahtua. Juuri sen takia, niin moni maailmassa kutsuu tätä "kauniiksi peliksi" tai välillä jopa "elämää suuremmaksi"!

sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008

FC Inter murskasi FC Hongan Liigacupin välierissä





Viime kauden Liigacupin finaali-joukkue FC Inter löi puolivälierissä Tamu:n ja FC Honka puolestaan voitti FF Jaron. Inter osoitti viimeistään Tamu-pelissä, että nyt hollantilaisen valmentajan Job Dragtsman opit ovat menneet perille ja se tulee olemaan vahvoilla myös kesän Veikkausliigassa. Varsinkin Inter:in puolustus on ollut vahva, kun se on päästänyt vain yhden maalin tämän kauden Liigacupissa. Job Dragtsma sanoi ennen ottelua Hongan olevan kova vastus, koska se on yksi Suomen pelaavimmista joukkueista. Myös Inter pyrkii samanlaiseen peliin, joten luvassa oli viihdyttävä ottelu. Inter:in terveystilanne oli myös hyvä, kun Tamu-ottelussa sivussa olleet Mika Mäkitalo, sekä puolustuksen johtohahmo Jos Hooiveld palasivat kokoonpanoon. Teemu Turunen sitä vastoin joutui jättämään ottelun väliin, joten veljesten kohtaamista (Hongassa pelaa Tuomo Turunen) ei Talissa nähty. Hongan leirissä sen sijaan pienet vaivat ovat rokottaneet rinkiä ja moni avainpelaaja oli poissa kuten: Rami Hakanpää, John Weckström, Nicholas Otaru, Ville Jalasto ja Sampo Koskinen. Mielenkiitoinen seikka ennen peliä oli myös se, että Honka ja Inter ovat yleensä menneet rangaistuspotkukilpailuun keskinäisissä cup-otteluissaan (viime vuonna Liigacupissa ja Suomen cupissa). Mika Lehkosuo kertoikin joukkueen harjoitelleen paljon rangaistuspotkuja harjoituksissa kuluneella viikolla.

Ennen ottelun alkua oli jo tiedossa, että TPS oli voittanut omassa välieräottelussaan FC Lahden 3-2. Panokset olivat kovat, mutta yleisömäärässä se ei näkynyt, mikä oli suuri pettymys. Onneksi Turusta oli tullut bussilastillinen innokkaita jalkapallon ystäviä.
*********************************************
Ottelu lähti välittömästi käyntiin vauhdikkaasti ja tilanteisiin mentiin lujaa. FC Inter oli heti alusta asti niskan päällä ja varamiehinen FC Honka joutui puolustuskannalle. Pari minuuttia oli vasta ehtinyt aikaa kulua, kun Inter pääsi vastahyökkäyksestä tekopaikkaan, mutta Timo Furuholm ei ehtinyt keskityspalloon. Seuraavassa tekopaikassaan Furuholm pisti pallon maaliin Sami Sanervuon syötöstä, kun kuusi minuuttia oli pelattu. FC Honka sai tämän jälkeen pari paikkaa, mutta tulosta ei syntynyt. 20. minuutin pelin jälkeen Inter sai tekopaikkoja kuin liukuhihnalta, mutta lisäosumia ei nähty. Seuraavaksi Inter:in Henri Lehtonen joutui siirtymään vaihtoon loukattuaan reitensä ja tilalle tuli Virosta hankittu Ats Purje. FC Honka oli lähellä tasoittaa ottelun, kun 26. minuuttia oli pelattu, mutta Aleksandr Kokon kova laukaus tärähti ylärimaan. Tämän jälkeen Hongan valmentajan Mika Lehkosuon päivää vielä synkensi Hermanni Vuorisen pohjevamma ja tilalle juoksi U-21 maajoukkuemies Jami Puustinen, joka on kärsinyt loukkaantumisesta.
Inter:illä oli vielä ensimmäisen puoli-ajan lopussa pari tekopaikkaa, mutta lisäosumia ei enää nähty.

Toisella puoli-ajalla peli selvästi avautui ja maaleja alkoi syntyä. 68. minuuttia näytti pelikello, kun Ats Purje siirsi Tomi Maanojan torjuman pallon verkkoon. Pari minuuttia edellisestä Honka tuli peliin mukaan Jussi Vasaran kavennuksella. Ehti kuitenkin kulua vain minuutti, kun Purje teki jo illan toisen maalinsa Dominic Chatton esityöstä. Näin ollen ottelun lopullinen ratkaisu oli nähty. 87. minuutilla Mika Ojala loi tekopaikan Mika Mäkitalolle, joka laukoi fantastisesti volleysta Inter:in neljännen maalin. "Avoimien ovien" päivä jatkui, kun Hongan Aleksandr Kokko minuuttia myöhemmin kavensi. Pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa Kokko pääsi vielä yrittämään pilkulta, mutta rangaistuspotkuspesialisti Patric Bantamoi Inter:in maalilla torjui. Värikäs ja viihdyttävä ottelu päättyi täten Inter:in selvään 4-2 voittoon

Täytyy todeta, että Inter halusi tänään enemmän voittoa kuin Honka. Varamiehinen Honka ei saanut omaa lyhytsyöttöpeliään missään vaiheessa kulkemaan, jolloin liian usein nähtiin pitkää palloa. FC Hongan leiristä pitää kuitenkin esiin nostaa Aleksandr Kokko ja Jussi Vasara, joista varsinkin Kokko tulee jatkossa haastamaan muut avauskokoonpanon paikasta.
Inter:illä onnistujia oli enemmän ja näistä Timo Furuholm, Ats Purje, sekä Mika Ojala erottuivat joukosta. FC Inter pystyi paremmin tänään pelaamaan omaa peliään, missä pallo pysyy maassa ja syötöt ovat lyhyitä. FC Hongan otteet ovat olleet vakuuttavampia edellisissä otteluissa, joissa se on saanut koko ryhmänsä käyttöön. Onko Hongan joukkue treenannut liian paljon viime aikoina, jolloin pelaajat ovat ylirasittuneet? Uskon kuitenkin, että kun Veikkausliiga alkaa, niin Espoossa ollaan valmiina mestaruustaistoon.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Hongan Mika Lehkosuo sanoi, ettei joukkue päässyt varsinkaan ensimmäisellä puoli-ajalla peliin sisään. Hän kuitenkin kiitti joukkuetta, että se taisteli hyvin ottelun lopussa. Lehkosuo sanoi, että nyt on tärkeää saada joukkue terveeksi ennen Veikkausliigan alkua. Job Dragtsma sen sijaan piti omien esitystä hyvänä, mutta Hongan kaksi maalia tuli liian helposti. Hän näki joukkueensa väsyneen toisella puoli-ajalla, mikä johtui kovasta treeniviikosta. Lehdistötilaisuudesta jäi kuva, että Mika Lehkosuo oli erittäin pettynyt, kun taas Job Dragtsma vierellä otti tilanteen tyynesti.
Näin ollen näiden välierätrillerien jälkeen ensi lauantaina Finnairstadionilla pelattavassa finaalissa kohtaavat "arkkiviholliset" FC Inter ja TPS. Yleisökadon välttämiseksi oli Veikkausliiga selvittänyt, että olisiko ollut mahdollista pelata finaali Turussa, mutta Veritas-stadionin kenttämestarit torjuivat idean.
Pelkään pahoin, että ensi lauantaina ei Finnairstadionilla mitään kansanjuhlaa nähdä. Kannattaa ihmeessä kuitenkin tulla paikanpäälle, koska luvassa on kauden ensimmäinen virallinen ulkoilmapeli ja ottelusta ei varmasti tule tunnetta puuttumaan!

maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

FC Lahti-HJK Liigacupin puolivälierätaistossa






Kuukauden kestänyt pitkä odotus palkittiin, kun pääkaupunkiseudulla pääsi jälleen seuraamaan kotimaista huippujalkapalloa. Nyt oli vuorossa kaksi kuukautta kestäneen Liigacupin puolivälierät, jotka pelattiin Talin jalkapallohallissa. Liigacup on ollut jälleen menestys ja sen arvostus nousi viimeistään tänä vuonna huippuunsa, kun moni valmentajista korosti turnauksen merkitystä ennen Veikkausliigan alkua. Joukkueet, jotka ottivat turnauksen pelkkänä harjoituksena eivät ole valmiita Veikkausliigan alkuun. Myöskin yleisö on varmasti katsomoissa viihtynyt, kun Liigacupin maalikeskiarvo on ollut 3,10 osumaa ottelua kohden. Illan ottelussa vastakkain olivat tappioitta alkulohkonsa selvittäneet joukkueet. Varsinkin FC Lahden vauhti on ollut hurjaa, kun sen saldo on ollut kuudesta pelistä viisi voittoa ja yksi tasapeli (lohkovoittaja). HJK sen sijaan oli omassa lohkossaan neljäs keräten kaksi voittoa ja neljä tasapeliä. Lisämausteen otteluun toi seikka, että Antti Muurinen valmensi vielä viime kaudella Lahtea ja Ville Taulo sekä Mikko Hauhia pelasivat siellä.

Täpötäysi Talin halli oli valmiina mielenkiintoiseen otteluun!
***************************************************
Ottelu alkoi hyvällä temmolla ja molemmat joukkueet selvästi janosivat voittoa. Ensimmäinen paikka syntyi HJK:n Dawda Bah:lle, mutta hänen puskunsa meni maalin yli. Myös Lahden erinomainen kärkimies Rafael pääsi kokeilemaan ja Ville Wallén HJK:n maalilla oli helisemässä. Vaarallisin tekopaikka tarjoutui kuitenkin FC Lahden Berat Sadikille, kun 20. minuuttia oli pelattu. Rafael tarjoili loisteliaan keskityksen takatolpalle, mutta U-21 maajoukkuemiehen pusku osui ylärimaan. Tauolle mentiin FC Lahden hallinnassa, kun HJK ei saanut varsinkaan keskikenttäpeliään toimimaan.
Toisella puoli-ajalla pelin tempo laski ja pelaajat alkoivat kyttäillä liikaa toisiaan. HJK sai hyviä tekopaikkoja, mutta viimeistely oli huonoa. HJK:n laidalla pirteästi pelannut Petri Oravainen pääsi yrittämään maalia, mutta Pyry Kärkkäinen siivosi pallon maaliviivalta. Seuraavaksi Dawda Bah oli maalipaikassa, mutta jälleen FC Lahden Pyry Kärkkäinen hoiti homman. HJK hallitsi peliä ja Viktor Szenpeteri saikin olla tarkkana Lahden maalilla. Alkoi jo tuntua siltä, että ratkaisu joudutaan hakemaan rangaistuspotkuista, mutta FC Lahti oli erimieltä. Muutama minuutti ennen loppuvihellystä FC Lahden Riku Heini laukoi vapaapotkun maalille ja pallo pomppi HJK:n oman pelaajan kautta maaliin. HJK loi vielä lopussa painetta Lahden maalille, mutta tulosta ei syntynyt.

Ottelu ei missään vaiheessa noussut arvoiselleen tasolle, mutta muutama pelaaja täytyy nostaa esiin! HJK:n kapteeni Tuomas Aho oli itsevarmuus ja myös Jukka Sauso sekä Jukka Raitala hoitivat työnsä Ahon johtamassa puolustuslinjassa. FC Lahden leiristä pitää nostaa Heikki Haara ja Pyry Kärkkäinen puolustuksesta ja Konsta Hietanen keskikentältä.

Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa HJK:n valmentaja Antti Muurinen myönsi, että viimeistelijää kaivataan hyökkäykseen. Tämä on täysin totta, koska kaikki muut osa-alueet HJK:lla on kunnossa paitsi hyökkäys. Se mistä tässä vaiheessa huippuhyökkääjä löytyy onkin jo toinen juttu. Sen sijaan FC Lahti on viimeistään nyt osoittanut, että valmentaja Ilkka Mäkelän johdolla ryhmä tulee olemaan myös Veikkausliigassa kova tekijä.

Talissa ensi lauantaina pelattavissa välierissä kohtaavat klo 14.15 TPS-FC Lahti ja klo 16.45 FC Inter-FC Honka. Mikäli et vielä tällä kaudella ole ollut katsomassa kotimaista jalkapalloa paikan päällä, niin ensi lauantaina kannattaa jo viimeistään olla!
*************************************************
Viime viikolla A-maajoukkue kohtasi maaottelussa Bulgarian. Maajoukkueemme hävisi ottelun lukemin 1-2, mutta pitää muistaa, että tarkeintä näissä otteluissa ei ole tulos. Uusi päävalmentajamme Stuart Baxter on vasta tutustunut maajoukkueeseen ensin Kyproksen leirillä sitten Dallasin leirillä ja nyt Bulgaria pelissä. Hänellä on tarkoitus löytää näiden tapahtumien avulla 1-3 uutta pelaajaa tuleviin MM-karsintoihin. Tietenkin on tärkeää myös hioa taktiikkaa ja tuoda omaa näkemystä pelaamisesta. Varsinkin Baxter on korostanut erikoistilannepelaamista, jossa tärkeää on olla hyvä puolustuspäässä ja vaarallinen hyökkäyspäässä.

Minulle jäi hyvä maku Bulgaria-pelistä ja varsinkin sen ensimmäisestä puoli-ajasta. Suurin syy tähän oli maestro Jari Litmanen, joka jakeli ilmiömäisiä syöttöjä ja teki uransa 30. maaottelumaalin rangaistuspotkusta. Ikävä kyllä heti, kun Litmanen jäi vaihtoon ensimmäisen puoli-ajan jälkeen katosi Suomen pelistä ajatus. Bulgarian tasoitusmaali syntyi kaiken lisäksi vielä erikoistilanteesta, joten Baxterilla on siinä vielä työsarkaa. Jari Litmasen lisäksi ottelusta esiin täytyy nostaa Veli Lampi ja Roman Eremenko. Veli Lampi lunasti kaikki odotukset oikeana pakkina ja hän onkin varmasti yksi niistä kolmesta, jonka Baxter haluaa mukaan MM-karsinta ryhmään. Lopuksi täytyy kuitenkin muistaa, että Suomella oli moni runkomies ottelusta poissa kuten: Petri Pasanen, Hannu Tihinen, Alexei Eremenko jnr. Sen sijaan Sami Hyypiän ja Jussi Jääskeläisen kohdalla kaikki toivovat, että he jatkavat ensi syksynä maajoukkueessa. Nyt jäämme odottamaan A-maajoukkueen osalta toukokuussa Saksassa pelattavaa Turkki-ottelua, missä valmistautuminen ensi syksyn karsintoja varten jatkuu.

U-21 maajoukkue koki ensimmäisen tappionsa kuluvissa EM-karsinnoissa, kun se hävisi vieraissa Skotlannille 1-2. Tappiosta huolimatta Markku Kanervan valmentama ryhmä on vahvasti jo menossa jatkokarsintaan. Olisin kirjoittanut pelistä enemmän, mutta Yle pilasi homman näyttämällä ottelun jälkilähetyksenä (netissä suorana) ja kaiken huipuksi ruotsinkielisellä selostuksella! Toivottavasti Yle:ssä ja muissa valtamedioissa aletaan pikku hiljaa ymmärtämään, ettei jalkapallo ole Suomessa enää mikään marginaalilaji!

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Kiihkeä pääkaupunkiseudun paikallistaisto FC Honka-HJK




FC Honka lähti Liigacupin alkulohko 1:n otteluun hurjassa vireessä, kun takana oli kolmen ottelun voittoputki (maaliero 10-2). Vierailija HJK on myös viime kaudesta uudistuneella joukkueella saalistanut neljästä ottelusta kolme tasapeliä ja yhden voiton. Edellisessä pelissään Honka murjoi TPS:n peräti 4-0 ja TPS:n valmentaja Martti Kuusela totesikin ottelun jälkeen saaneen nuoremmalta virkaveljeltään Mika Lehkosuolta hyvän oppitunnin. HJK sen sijaan joutui tyytymään 0-0 tulokseen Rops:in "siilipuolustusta" vastaan. Mainituilla tuloksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, kun vuorossa oli kauden ensimmäinen paikalliskahina. FC Honka otti pääkaupunkiseudun herruuden itselleen viime kaudella ja viimeistään osoitti helsinkiläisille, että HJK ei voi jäädä laakereille makamaan. HJK:n koko jäykän seuraorganisaation on saatava uudenlaista vireyttä toimintaansa tai se putoaa Tamu:n, Hongan ja TPS:n vauhdista. FC Hongan mutkaton ja energinen seuraorganisaatio näkyy esimerkiksi siinä, että seurapomo Jouko Harjunpää istuu Esport Areenan kentän laidalla ja vitsailee vaivattomasti, vaikka pelaajien kanssa. Oletteko koskaan nähneet HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäisen tekevän samaa? Ei hän istuu "norsunluutornissaan" yhdessä toimitusjohtaja Kari Haapiaisen kanssa ja mikäli esitys ei tyydytä herroja, niin siitä puhutaan ennemmin mediassa kuin suoraan valmentajalle.
No onneksi itse pelaajat ja peli ovat kuitenkin pääosassa ja näin pääkaupunkiseudun "derby" oli valmiina alkamaan!
******************************************
HJK lähti otteluun kovalla prässillä ja hallitsikin ensimmäistä puoli-aikaa. Hongan peliä sekoitti argentiinalainen testimies Rinaudo, joka ei päässyt peliin sisään missään vaiheessa. Myös Hermanni Vuorinen vei kärjessä tilaa viime aikoina "liekeissä" olleelta Jami Puustiselta. Ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun pelikello näytti 23. minuuttia. Muutoin koko ottelun pimennossa ollut HJK:n Jarno Parikka taisteli pallosta ja sai syötettyä sen maalin edustalle hiipineelle Ville Taulolle, joka tälläsi pelivälineen alanurkkaan. Ikävä kyllä heti maalinsa jälkeen Ville Taulo joutui nivusvaivojen takia nilkuttamaan vaihtoon ja tilalle kirmasi Dawda Bah. Viihdyttävän ensimmäisen puoli-ajan jälkeen tauolle mentiin HJK:n komennossa.
FC Honka sai paremmin pelin juonesta kiinni heti toisella puoliskolla. Varsinkin Roope Heilalan ja Tero Koskelan sisääntulo piristi joukkuetta. HJK tuli kuitenkin armotta kaksinkamppailuihin ja piti pitkään johtoasemansa. 77. minuutilla Joel Perovuo voitti pääpallon ja pudotti sen viereensä Nicholas Otarulle, joka pelasi jälleen kuin hurmiossa. Hän laukoi komean kaaripallon suoraan HJK:n maalin takakulmaan. HJK ei herpaantunut tapahtuneesta, vaan siirtyi parin minuutin päästä jälleen johtoon. HJK:n paluumuuttaja Miikka Multaharju eteni vasemmalta laidalta ja keskitti maalin edustalle, jossa vielä viime kausina Klubi-04 junioreissa pelannut Akseli Pelvas pääsi puskemaan pallon maaliin. Tälläisia harjoiteltuja kuvioita yleisö varmasti haluaa nähdä!
HJK oli jo ottamassa täydet pisteet, mutta erotuomari Jouni Hyytiä ei katsonut kelloaan, jolloin lisäaikaa pelattiin liikaa. Lisäajan kuudennella minuutilla Miikka Multaharju pelasi palloa kädellään omalla rangaistusalueella ja seurauksena oli rangaistuspotku Hongalle. Pallon taakse asettui Hermanni Vuorinen, joka sijoitti pelivälineen maaliin.

HJK olisi ansainnut täydet kolme pistettä vahvalla esityksellään, mutta valmentaja Antti Muurinen on varmasti iloinen omiensa ilmeestä. HJK:n riveissä oli monta onnistujaa kuten: Petri Oravainen, Tuomas Aho, Medo, Ville Taulo, Tuomas Kansikas ja Miikka Multaharju. Kyllä Muurinen on jälleen kerran osoittanut, että hän osaa rakentaa iskukykyisen joukkueen.
Hongan leirissä sen sijaan homma näyttää edelleen hyvältä, mutta pelisysteemin hiomisessa on vielä työsarkaa. Mielestäni Vuorista ja Puustista ei voi peluuttaa samaan aikaan, koska se syö kummankin tehoja. Nähdyn perusteella argentiinalainen Rinaudo kannattaa lähettää kotimatkalle ja antaa omalle kasvatille Jaakko Lepolalle tilaisuus.

Lopuksi täytyy todeta, että nähty ottelu oli tähän astisen kauden ehdottomasti paras!
****************************************
Lopuksi maajoukkue-asiaa:

A-maajoukkueen ottelukalenteri ennen syksyn karsintapelejä on alkanut täyttyä. Maaliskuun lopussa kohtaamme Sofiassa Bulgarian, kesäkuun alussa haastamme kotona Valko-Venäjän ja elokuussa vierailulle saapuu Israel. Täytyy sanoa, että erittäin mielenkiintoiset vastustajat on saatu houkuteltua. Jotkut ovat heti tuoreeltaan tyrmänneet vastustajat liian heikoiksi, mutta pitää muistaa, että Suomi ei voi valita harjoitusvastustajiaan. Tärkeintä kuitenkin näissä peleissä on saada uusi valmentaja, sekä taktiikka ajettua sisään. Kansainvälisiä ottelupäiviä ei ole liikaa ennen MM-karsintojen alkua, jolloin kaiken on oltava valmiina, kun Saksa saapuu Olympiastadionille 10.9. Olympiastadionista puheen ollen Palloliitto teki ainoan oikean ratkaisun, kun maajoukkueen kotikentäksi sinetöitiin kyseinen stadion.

B-maajoukkue lähtee Stuart Baxterin johdolla kohti Texasia tällä viikolla, missä se kohtaa 6.3 Meksikon alle 23-vuotiaat. Toinen nimitys tälle ryhmälle on haastajamaajoukkue ja ryhmä koostuukin monista U-21 maajoukkue, Veikkausliiga ja muissa pohjoismaissa pelaavista pelaajista. Näin Baxter saa enemmän käsitystä suomalaisista pelaajista ja heidän vahvuuksistaan. Yksi mielenkiintoinen nimi ryhmässä on BK Häckeniin sirtyneen Janne Saarisen paluu maajoukkuekuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Myöskin Nicholas Otarun hyvät otteet on huomioitu ja hän saa näyttöpaikan joukkueessa. Koko ryhmän näet täältä: http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=107367 .

Oli mielenkiintoista lukea Stuart Baxterin ajatuksia valmentamisesta MTV3:n Internetin futis-sivuilta. Hän sanoi suoraan, että valmentaminen on täysin erilaista kuin hänen aloittaessa 20 vuotta sitten. Suurin muutos on tapahtunut hänen mielestään pelaajissa, jotka tienaavat paljon suurempia summia. He ovat itsekeskeisimpiä ja heille onkin vaikeampi puhua joukkuepelaamisesta. Baxter sanookin psykologian nousseen valttikortiksi pelaajien motivoinnissa ja hän ennustaa tulevaisuudessa olevan joka osa-alueelle omat experttinsä. Eri valmentajat hyökkäyspelille, puolustamiselle, psykologiset valmentajat ynnä muut, Baxter veikkaa. Mitä, jos Baxter toisikin psykologin mukaan Suomen maajoukkueeseen? Minä ainakin kannatan, koska kovassa paikassa itsetuntomme ei tunnetusti aina ole parhaimmillaan.

Pelaajien itsekkyyteen liittyy myös Perparim Hetemajn, joka on ollut U-21 maajoukkueen kantavia voimia (syntyperältään Kosovon Albaani) reaktio Kosovon itsenäistymiseen. Hän sanoi suoraan harkitsevansa pelaamista tulevaisuudessa Kosovon maajoukkueessa. En ymmärrä tälläistä reaktiota, koska niin paljon Suomi on antanut koko Hetemajn perheelle.
Perparim Hetemaj on loistava pelaaja ja uskonkin, että Suomen maajoukkueessa hän pääsee paremmin esiin. Toivon, että Hetemajn sanomiset olivat harkitsemattomia ja hän pysyy myös jatkossa Suomen väreissä. Toisaalta ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja voikin kysyä onko globaalissa maailmassa enää edes kansallisuudella paljoakaan arvoa?

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

FC Honka-Rops Esport Areenalla




FC Honka aloitti Liigacupin voitolla MyPa:sta ja nyt se sai vierailijoita kaukaa Rovaniemeltä. Nousija-joukkue Rops:ille ottelu oli ensimmäinen ja joukkue olikin kokoontunut yhteen vasta Liigacuppia edeltävällä viikolla. Rops:in merkittävin pelaajahankinta on ollut maajoukkue uransa vastikään lopettanut Mika Nurmela. Ei voi, kun ihmetellä Nurmelan ratkaisua. Sillä hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa jossakin huippuseurassa Suomessa tai jopa Hollannissa. Rops:in runko muodostuu pitkälti sambialaisten ympärille ja muita uusia kasvoja ovat: AC Oulusta tullut Titi Essomba, virolainen toppari Alekrandr Kulik ja ukrainalainen maalivahti Pavlenko. Kyseessä on siis, (niin kuin vuosia on ollut) aikamoinen "muukalaislegioona".FC Hongan valmentaja Mika Lehkosuokin sanoi ennen peliä, että koko joukkue on hänelle täysin tuntematon: "ei ole tietoa valmentajasta eikä pelaajista". Hongan leirissä sen sijaan alkuviikko on treenattu kovaa ja lähempänä peliä huollettu kroppaa. Ykkösuutinen Hongan joukkueessa on ollut luottopelaaja Roni Porokaran siirto Ruotsiin Allsvenskaniin Örebron riveihin. Tämä siirto voi kuitenkin tehdä pelkästään hyvää koko joukkueelle, koska sen verran turhautunutta Porokaran peli viime kaudella oli ja hän olisikin varmasti halunnut jo aiemmin siirtyä ulkomaille. Upeaa oli myös, että Honka sai Porokarasta siirtokorvauksen (n. 180 000 euroa). FC Honka onkin varmistanut, että näin käy myös jatkossa, kun lupaavan topparin Hannu Patrosen kanssa tehtiin 2010 asti ulottuva jatkosopimus. Myös Ville Jalastolla, Joel Perovuolla, Nicholas Otarulla, Jaakko Lepolalla ja Tuomo Turusella on 2010 asti ulottuvat sopimukset. Tämä kertookin, että Hongassa tehdään pitkäjänteisesti työtä ja myös samalla kehitetään pelaajia. Tästä osoituksena Hongan pelaajien vahva edustus U-21 maajoukkue miehistössä.

Näin Esport Areenalla oli valmiina alkamaan taistelu Liigacup pisteistä ja kolmen viikon pitkä odotus oli päättynyt.
**********************************************
Ottelu alkoi selvässä Hongan komennossa ja maali oli jo ensi minuuteilla erittäin lähellä. Heti ottelun alun nöyryytykseltä Rops:in pelasti vain ylärimat ja Hongan tehoton viimeistely. 22. minuutilla Rops:in maalilla Nikolay Pavlenko lähti seikkailemaan pallon kanssa ja paikalle rientäneellä Jami Puustisella oli helppo työ viedä kotijoukkue johtoon. Tämän jälkeen keskikentällä "priimusmoottorina" häärinyt Mika Nurmela sai vietyä peliä myös vastustajan puolelle. Paras tilanne syntyi 40. minuutilla, kun Titi Essomba tarjoili Nchimunya Mweetwalle, mutta hän tyri pallon etutolpan ohi.

Toinen jakso ehti vanhentua vain viisi minuuttia, kun nähtiin pelin ratkaisu. Epävarmasti Rops:in maalilla pelannut Pavlenko torjui Ville Jalaston laukauksen eteensä ja Aleksandr Kokko pääsi nostamaan pallon maalin edestä sisään. Rops:in iltaa synkensi vielä suora punainen kortti, joka tuli kyseenalaisesta tilanteesta. 82. minuutilla pirteästi pelannut Nicholas Otaru pyöritti Rops-puolustusta ja syötti takaviistoon Puustiselle, joka iski illan toisen osumansa. Illan neljäs maali syntyi Pavlenkon torjuttua Puustisen läpiajon ja Kokon pistäessä paluupallon varmasti maalin perukoille. Rops:in kavennus syntyi Mika Nurmelan (näkyy valokuvassa) loistavasta vapaapotkusta, jonka toppari Aleksandr Kulikin puski maaliin.

Pelin taso ei missään vaiheessa noussut taannoisen HJK-TPS ottelun tasolle. Yksi syy tähän on varmasti se, että Rops oli joukkueena kokoontunut yhteen vasta tällä viikolla! Ei Rops kuitenkaan, niin huono ollut kuin lukemista voisi päätellä. Varsinkin joukkueen uudet miehet Mika Nurmela, Titi Essomba ja Aleksandr Kulik olivat heti pelipäällä. Uskon, että Rops:in liigapaikka on pitkälti Mika Nurmelan peli-ilon varassa. Hongan leirissä sen sijaan kaikki näyttää todella hyvältä ja joukkue on valmiina kauteen. Hongan avainpelaajat ovat nyt pelanneet jo pari kautta yhdessä ja pelaajat löytävätkin toisensa kentällä kuin ulkomuistista. Varsinkin Ville Jalasto, Hannu Patronen, Nicholas Otaru ja Jami Puustinen ovat nähdyn perusteella nousemassa isoon rooliin tulevalla Veikkausliigakaudella. FC Honka on nyt valmis taistelemaan jopa mestaruudesta!
*********************************************
Tulevan kauden voimasuhteet ovat jo alkaneet hahmottua. Viime vuoden mestari-joukkue Tamu lentää omissa sfääreissään ja on valmiina kaikkiin tulevan kauden haasteisiin. Joukkue on pysynyt hyvin kasassa lukuunottamatta seuran urheilutoimenjohtajaksi siirtynyttä Jarkko Wissiä ja Rosenborgiin lähtenyttä Juska Savolaista. Tilalle tulleista Vili Savolainen paikkaa aivan varmasti veljensä Juskan jättämän aukon. Myöskin uudet hankinnat Rafinha sekä Henri Sheweleff kehittyvät varmasti Ari Hjelmin opissa "kuumiksi" pelaajiksi. Merkille pantavaa on, että Hjelm on maltilla katsastanut mahdollisia vahvistuksia, vaikka seuralla pyyhkii taloudellisesti paremmin kuin koskaan (viime tilikaudella 220 000 euroa voittoa). Uuden-Seelannin maajoukkuemies Chris James on ainoa tämän vuoden puolella tehty hankinta. Nämä muutamat uudet pelaajat yhdistettynä viime kauden mestariryhmään tekevät Tamu:sta pelottavan kovan ryhmän Suomen kentille ja myös Mestareiden liigan lohkovaihe on erittäin lähellä. Tamu:n jälkeen tulevat sitten TPS, FC Honka ja HJK. "Mustina hevosina" kauteen lähtevät IFK-Mariehamn, FC KooteePee, Mypa ja Kups.

Yksi asia on ihmetyttänyt joidenkin joukkueiden kohdalla ja se on ulkomaalaisien pelaajien vimmattu testaaminen. Miksi tästä ei Suomessa ole päästy jo eroon? Esimerkiksi amerikkalainen Tony Odorisio on käynyt jo FC Haka:n, sekä FC KooteePeen testissä. Samoin Angolalainen Antonio Correia on piipahtanut MyPa:n, sekä Inter:in testissä. Myös IFK-Mariehamn ja TPS ovat testanneet muutamia ulkomaalaisia. Viimeksi TPS kutsui Puolan kakkosdivisioonassa pelanneen Pawel Pormykin koe-ajalle. Minkälainen viesti tämä on näiden seurojen omille junioreille? Nämä kyseiset seurat antavat mieluummin mahdollisuuden ulkomaalaisille "turisteille", kun nostavat rohkeasti omia junioreita liigaryhmään. Kyllä historia on näyttänyt, että maailmalla liikkuu monenlaista "jalkapalloilijaa" sepitetyillä ansioluetteloilla. En kiellä, ettei joskus myös olisi onnistuttu saamaan pelimiehiäkin, mutta liian usein se on kuin bingoa pelaisi. Minusta vain sillä saadaan suomalaista jalkapalloa eteenpäin, että omia seuran junioreita nostetaan rohkeasti pelaavaan ryhmään ja myös katsojat sitä haluavat. Viime kauden HJK on hyvä esimerkki siitä, miten ulkomaalaiset "vahvistukset" voivat pilata koko homman. Miksei osa Veikkausliigaseuroista voisi olla täysin kasvattajaseuroja? Näin ollen Tamu, TPS, FC Honka ja HJK olisivat ne seurat, jotka pyrkisivät eurokentille? Tämä toisi meille vahvuutta, koska Suomen kaltainen pieni maa ei pärjää kuin yhteistyöllä. Seuratoiminnassa omaan napaan tuijottaminen tai kuppikuntiin jakautuminen ei kanna hedelmää. Mikäli joitain konkreettisia muutoksia Suomi-futiksessa ei saada aikaan, niin emme tule pysymään kansainvälisesti edes nykyisessä vauhdissa!

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Jalkapallokauden 2008 avaus Talin jalkapallohallissa



Tarkalleen 65 kaamoksen täytteistä päivää on kulunut viime kauden loppumisesta ja vihdoin pitkä odotus palkittiin Liigacupin avauspelillä HJK-TPS. Paljon on ehtinyt vettä virrata kuluneen kahden kuukauden aikana ja myös muutoksia on tapahtunut. Kaikista kovin uutinen oli TPS:aan viideksi vuodeksi sitoutuneen Mika-Matti Paatelaisen yllätys-siirto tuuliselle Skotlanninliigaseura Hibernian päävalmentajan paikalle. Moni piti siirtoa osoituksena suomalaisen valmennusosaamisen arvostuksen noususta ja olenkin samaa mieltä tästä, mutta silti haluan ajatella vain suomalaisen jalkapallon parasta. Eikä se todellakaan kehity, kun menetämme yhden innovaatisimman valmentajamme rajojen ulkopuolelle! Mixu:lla oli elintärkeä rooli pyrkimyksessä viedä TPS:aa Euroopan kentille, sekä koulimaan nuorista lupaavista pelaajista pelimiehiä. Voi tietenkin olla, että Mixu näki yhden vuoden aikana, ettei suomalaisella jalkapallolla ole "ruusuista" tulevaisuutta. Tästä osoituksena eräs lehdistötilaisuus viime kaudella, kun hän sanoi Suomen olevan edelleen pelkkä "hiihtomaa". Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja TPS hankki kokeneen Martti "tohtori" Kuuselan Mixu:n tilalle.

HJK:n leirissä sen sijaan mikään muu ei muuttunut viime kauden katasrofin jälkeen, kuin valmentaja. Keith Armstrong jätettiin kantamaan yksin vastuu ja vielä tälläkin hetkellä hän on työtön, vaikka onkin yksi parhaista valmentajistamme. HJK:n "toimiva" johto (urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio, toimitusjohtaja Kari Haapiainen), kun sitä vastoin saa jatkaa valitsemallaan tiellä. Miksi Suomessa ei voisi olla sama käytäntö, kuin esimerkiksi Espanjassa? Siellä penkin alle menneen kauden jälkeen koko seurajohto vaihtuu ja vielä jäsenäänestyksellä. Kaiken hyvän lisäksi HJK menetti vielä parhaimmat pelaajansa, kun Markus Halsti siirtyi Ruotsiin GAIS:iin, Iiro Aalto TPS:n kautta Kyproksen Nikosiaan ja U-21 maajoukkueen kantava voima Mehmet Hetemaj Kreikkaan Panioniosiin. Tilalle valmentaja Antti Muurinen on houkutellut takaisin ulkomailla epäonnistuneita pelaajia kuten: Miikka Multaharju, Petri Oravainen ja Paulus Roiha.
Kaikki oli valmista uuden kauden alkuun ja toiveet Liigacupin suhteen korkealla, koska olihan kyseinen kilpailu viime vuonna todellinen menestys! Katsomo oli aivan täynnä ja varsinkin Turusta oli tullut iloisia ja äänekkäitä faneja.
*******************************************
Ensimmäinen jakso alkoi heti hyvällä temmolla ja kaksinkamppailuihin mentiin lujaa. HJK hallitsi selvästi koko ensimmäistä jaksoa, eikä TPS saanut yhtään kunnollista tekopaikkaa. 17. minuutilla HJK:n viime kauden paras pelaaja Medo kokeili kaukolaukausta, mutta TPS:n maalilla lievästi loukkaantuneen huippulahjakkuuden Jukka Lehtovaaran korvannut Lukas Hradecky venyi torjuntaan. Täytyykin heti todeta, että TPS:lla on liigan paras maalivahtitilanne. Seuraavaksi 22. minuutilla Erfan Zeneli ja Dawda Bah juonivat Jarno Parikan puskupaikkaan, mutta pusku suuntautui niukasti yli maalin. 33. minuutilla Zeneli tarjoili FC Lahdesta viime kauden jälkeen siirtyneelle Ville Taulolle avopaikan, mutta TPS-puolustus pääsi väliin. Ville Taulosta kuitenkin tullaan varmasti kuulemaan vielä tällä kaudella. Tauolle mentiin viihdyttävän pelin jälkeen tasatilanteessa. Toinen puoliaika jatkui HJK:n hallinnalla, mutta Martti Kuuselan taukopuhe oli selvästi herättynyt TPS:n. 49. minuutilla HJK:n toppari Tuomas Aho loukkasi jalkapöytänsä ja nilkutti vaihtoon. Toivottavasti kyseessä ei ole vakava vamma, koska niin suuren aukon Markus Halsti ja Iiro Aalto ovat jo nyt jättäneet HJK-puolustukseen. HJK siirtyi johtoon 59. minuutilla, kun kapteenina pelannut Tuomas Haapala lähetti keskityksen oikealta maalille ja Bah pääsi puskemaan hallitusti pallon maaliin. Tämän jälkeen molempien joukkueiden pelaajat alkoivat väsymään ja virheitä syntyi. 68. minuutilla HJK-puolustus sähläsi omalla alueellaan ja puoliajalla sisään tullut "härkämäinen" Armand One jyräsi boksiin ja puski irtopallon maaliin ohi Ville Wallénin.

Näin ollen ottelu päättyi pistejakoon ja HJK:n leirissä tähän oltiin varmasti pettyneitä. HJK oli selvästi joukkueista valmiimpi ryhmä ja Antti Muurinen onkin saanut kahdessa kuukaudessa ajettua pelifilosofiansa hyvin sisään. Pitää muistaa kuitenkin, että Martti Kuuselan työ on vasta täysin alussa ja kestää vielä jonkin aikaa, kunnes Mixun opit poistuvat TPS-pelaajien alitajunnasta. Kuusela varmasti lähtee hakemaan myös vahvistuksia puolustukseen ja hyökkäykseen. Kuuselan työ ei tule olemaan helppo, mutta sen verran kokenut (kansainvälisesti menestynein suomalaisvalmentaja) hän on, että varmasti TPS lähtee täysin erinäköisenä huhtikuussa Veikkausliigaan.
Kaiken kaikkiaan tämä oli fantastinen aloitus uuteen kauteen ja Liigacup onkin täysin lunastanut paikkansa kilpailukalenterissa!
***************************************
Suomen Palloliiton liigalisenssikomitea oli vaikean paikan edessä viime vuoden lopulla, kun se alkoi käsitellä lisenssejä, koska mukana oli jälleen kerran Rops:in hakemus. Rops nousi liigaan viime syksynä voittamalla FC Viikingit liigakarsinnassa, joten urheilullisesti liigapaikka oli ansaittu. Ongelmaksi muodostui kuitenkin olosuhteet niin, kuin viimeiset yli kymmenen vuotta on käynyt. Rovaniemen keskuskenttä on täysin "pubifutisliiga" tasoa ja esimerkiksi monelta kakkosdivisioonan seuralta löytyy paremmat olosuhteet. Ainahan pitää antaa mahdollisuus korjata tilanne, mutta Rops onkin vuosien aikana saanut jo useamman poikkeusluvan pelata Veikkausliigassa. Minkäänlaista parannusta ei ole kuitenkaan tapahtunut ja se onkin yleensä seuraavana vuonna pudonnut takaisin Ykköseen. Nyt liigalisenssikomitea vaati 8.1 pidetyn kokouksen jälkeen odotetusti lisäselvityksiä Rops:lta ja hämäykseksi myös Tamu:lta ja Hongalta. Näin annettiin kuva, että kaikki ovat samalla viivalla. Rops:in puheenjohtajan Risto Nivan kommentointi tapahtuneeseen oli kuvaavaa: "tämä on hölmöläisten touhua". 23.1 koitti lopullisten päätösten aika ja nyt olikin vaakalaudalla koko suomalaisen seurajalkapalloilun uskottavuus. Ei löytynyt selkärankaa Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen johtamalta liigalisenssikomitealta ja se antoi taas kerran Rops:ille poikkeusluvan. Rops:ilta vaaditaan täksi kaudeksi vain kenttävalot ja mikäli Rops syksyllä sarjasta tippuu, niin mitään muuta tuskin hoidetaankaan kuntoon. Milloin saamme Veikkausliigan uskottavalle tasolle, jos tälläisiä "turisteja" pidetään mukana?

Rops:in tilanteessa huolestuttaa myös heidän uusi valmentajansa, joka korvasi loistavaa työtä tehneen Kari Virtasen. Hän on vasta 34-vuotias belgialainen Tom Saintfiet, josta tuskin kukaan on ennen kuullut? Hän on kuulemma ollut jo pitkään valmennustyössä laajallakin alueella, Aasiassa ja ympäri Eurooppaa, mutta ainakaan Googlesta hänestä ei tietoa juuri löydy. Hänellä ei myöskään ole minkäänlaista valmentajatutkintoa. Eikö tässä kohtaa pitäisi herätyskellot jo soida, koska tämä alkaa muistuttamaan liian paljon jo tapaus AC Allianssia. Rops on tällä hetkellä todella haavoittuva seura ja toivottavasti ensi kesänä ei seuraan ota yhteyttä Ye Zheun kaltainen kiinalainen "liikemies".

Onneksi tämä juttu voidaan päättää iloisiin uutisiin Jari Litmasesta, joka liittyi Englannin Valioliigaseura Fulhamin harjoituksiin tällä viikolla. Fulhamin nykyinen valmentaja Roy Hodgson näkee Litmasessa puuttuvan palan putoamistaistelussa olevaan seuraan. Fulhamissa uutinen otettiin ilolla vastaan toisin, kuin täällä Suomessa, missä IS-urheilu aloitti välittömästi panettelun. Viimeinen sana on kuitenkin aina Litmasella ja hän tietää varmasti oman nykykuntonsa. Vapise Chelsea, Manchester United, Arsenal ja Liverpool, koska sumuisten saarten "Kuningas" on palannut!

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Aika Hodgsonin jälkeen




Suomalainen jalkapallo sai kokea kovia synkkinä marraskuun loppuviikkoina. Ensiksi jäimme maalin päähän EM-lopputurnauspaikasta, kun peli Portugalia vastaan päättyi 0-0. Seuraavaksi fantastista työtä päävalmentajana maajoukkueen parissa tehnyt Roy Hodgson päätti lähteä uusiin haasteisiin. Kaiken päätteeksi meidät arvottiin kivikovaan MM-karsintalohkoon yhdessä Saksan, Venäjän, Walesin, Azerbaidzhanin ja Liechtensteinin kanssa. Kivikovan tästä tekee se tosiasia, että vain lohkon voittaja pääsee suoraan kisoihin ja toiseksi tullut jatkokarsintaan. Onneksi "nothing last forever, even cold november rain", kuten Guns ´N Rosesin upeassa biisissä (November rain) sanotaan. Taas kerran aika on tehnyt tehtävänsä ja asioihin suhtautuu jo paljon positiivisemmin. Kaikki kiitos Hodgsonille, joka nosti itsetuntoamme sekä toi kurinalaisuuden maajoukkueeseemme. Hänen kahden vuoden työnsä nosti profiiliamme jalkapallomaana kaikilla rintamilla ja nosti meidät Fifa:n rankingissa historialliselle 36. sijalle! Ei ole myöskään sattumaa, että U-21 maajoukkueen nousu tapahtui juuri Hodgsonin aikakaudella. Varmasti kaikki olisivat halunneet hänen jatkavan, mutta hän sai Italiasta tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Serie A:ta johtavan Inter:in kansainvälisten suhteiden hoitajana Roy pääsee jalkapallon keskiöön, josta on helpompi lähteä tavoittelemaan Fifa:n haluttua puheenjohtajan tehtävää. Tärkeintä tässä minusta on, niin kuin IS/Veikkaajassa Juha Kanerva kirjoitti, että kuka jatkaa Hodgsonin perintöä? Vastauksena edelliseen Kanerva toi jutussaan mielenkiintoisia nimiä esiin kuten: Morten Olsen, Foppe De Haan ja Stuart Baxter. Näistä kaikki olisivat vähintäänkin Hodgsonin tasoa ja kykenisivät varmasti nostamaan maajoukkueen seuraavalle tasolle. Ainoa kysymys on, että kestääkö Palloliiton talous? Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen vihjasi nimittäin, ettei rahaa ole enää entiseen malliin. Toivottovasti rahat kuitenkin löytyvät, vaikka uuden sponsorin avulla, koska tässä vaiheessa en näe kenenkään suomalaisen kykenevän täyttämään Hodgsonin saappaita. Palloliitolla ei kuitenkaan ole liikaa aikaa paikan täyttämiseen, koska 2010 MM-karsinnat alkavat jo ensi syksynä. Myös olisi elintärkeää saada uudelle valmentajalle mahdollisimman monta harjoitusottelua alle. Minun toive olisi Morten Olsen tai Foppe De Haan ja apuvalmentajaksi Pasi Rautiainen.

Pelaajapuolella asiat eivät voisi paremmin olla, kun on seurannut U-21 maajoukkueen taivalta voitosta voittoon kuluvissa EM-karsinnoissa. U-21 maajoukkueesta voitaisiin jo keväällä nostaa A-maajoukkueeseen: Perparim Hetemaj (AEK Athens), Veli Lampi (FC Zurich), Tim Sparv( Halmstad), Tomi Petrescu (Tamu) ja Kasper Hämäläinen (TPS). Täten ainoat kysymykset A- maajoukkueen osalta ovat jatkavatko Sami Hyypiä ja Jussi Jääskeläinen? Vastaus on yksinkertainen ja se tulee riippumaan siitä, että millä tasolla he tulevat jalkapalloa jatkossa pelaamaan. Mikäli Sami jatkaa Liverpoolissa tämän kauden jälkeen, mikä on todennäköistä, niin maajoukkuepelit jäävät. Samoin on Jääskeläisen kohdalla, jos hän siirtyy Inter:iin tai muuhun huippuseuraan, niin maajoukkueelle ei jää enää aikaa. Se on aivan luonnollista yli kolmekymppisten Hyypiän ja Jääskeläisen kohdalla, että palautumiseen ja perheelle halutaan jättää enemmän aikaa.
Hyviä maalivahteja (Jääskeläinen huippu) meillä onneksi on ja uskon, että Magnus Bahne (Halmstad) on valmis haasteeseen, jos Jääskeläinen ei jatka. Hyypiän tasoista puolustajaa on mahdotonta korvata, mutta Petri Pasanen (Werder Bremen) on tälle paikalle valmiina.
Kaikkiin kysymyksiin saadaan vastaus vielä talven aikana, mutta yksi asia on varmaa, että suomalainen jalkapallo voi hyvin ja on valmiina tuleviin koitoksiin!
********************************************
Veikkausliigaseurat ovat viettäneet ansaittua lomaa, mutta osa on jo palannut treenikentille. Pelaajamarkkinoilla on ollut yllättävän hiljaista, mutta poikkeuksia on ollut HJK ja Tamu. Tamu on entisestään vain vahvistunut, kun Vili Savolainen kaapattiin HJK:sta ja Henri Scheweleff VPS:stä. Iloinen uutinen oli myös valmentaja Ari Hjelmin allekirjoittama kolmen vuoden jatkosopimus. Tamu sai myös farmiseuran, kun perinteinen Ilves otti paikan kakkosdivisioonassa. Mielenkiintoista oli myös Tamu:n johdon hiljattainen tutustumismatka Skandinavian suurseura Rosenborgin organisaatioon. Tämä kaikki edellä mainittu lupaa todella hyvää ja Tampereella onkin jalkapallossa tapahtumassa, jotain todella suurta! Sen sijaan "nukkuva karhu" HJK on hankkinut vain keskinkertaisuuksia riveihinsä. Esimerkiksi Veikkausliigan parhaimmistoon kuuluva Vili Savolainen ei uskonut nyky-HJK:n ja lähti. Myös Sebastian Sorsa ja Markus Halsti ovat suuntaamassa muualle. Tilalle HJK on hankkinut esim. Tuomas Kansikkaan ja Mikko Hauhian, jotka ovat ikävä kyllä vain Veikkausliigan keskitasoa. Tuntuu siltä, että toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäisen rahat ovat loppu? Pitää muistaa kuitenkin, että HJK:lla on Suomen paras juniorimylly ja sieltä voitaisiinkin rohkeasti nostaa pelaajia liigakentille. Ongelma tässä on se, että kaikki Antti Muurisen luotsaamat menestyneet joukkueet ovat olleet jo kokeneita kuten: Kuusysi, HJK-98, ja maajoukkue.
TPS:n ja Hongan leirissä on oltu pelaajahankintoiden suhteen vielä hiljaa, mutta toisaalta näiden joukkueiden runko on jo erinomainen. TPS:n valmentaja Mika-Matti Paatelainen onkin rohkeasti sanonut nostavansa junioreita liigakentille. Tälläistä enemmän ja unohdetaan ne "ulkomaalaisvahvistukset", koska vain tämä tie vie nuoria pelaajiamme eteenpäin.
Kyllä tässä jo odottaa tammikuussa alkavaa Liigacuppia sekä ensi kesän huippumielenkiintoista Veikkausliigaa! Merkille pantavaa on, että suurimmassa osassa liigaseuroista on valmentajana nuori, entinen pelaaja. Uskon, että tämän johdosta näemmekin rohkeaa ja hyökkäysvoittoista peliä!