Suomi-Azerbaidzhan talvisella Olympiastadionilla



Suomen maajoukkue oli harjoitellut tiistaista asti talvisessa Helsingissä Azerbaidzhan peliä varten. Mikä tärkeintä takapakkeja ei ollut viikon aikana tullut, joten Suomi pääsi parhaalla mahdollisella kokoonpanolla elintärkeään karsintapeliin. Vain voitto pitäisi EM-lopputurnaus haaveet elossa. Vastustaja Azerbaidzhan osoitti hyvyytensä maaliskuussa Bakussa, kun se otti 1-0 yllätysvoiton Suomesta. Tämä tulos osoitti, miten vaikeaa Suomella on ollut ennalta heikompia vastaan kuluvissa karsinnoissa. Suomi on kohdannut Azerbaidzhanin viidesti, joista saldona on neljä voittoa ja se tappio viime keväältä. Maaliero oli ennen illan peliä Suomen hyväksi 10-3, eikä Azerbaidzhan ollut kyennyt maalintekoon vierasotteluissa Suomea vastaan. Kummallakaan joukkueella ei ole kokemusta arvokisoista ja Azerbaidzhanin kohdalla se ei ole ollut edes lähellä, sillä 66 EM-ja MM-karsintapelistä se on voittanut vain viisi! Suurin ero joukkueiden välillä on ollut puolustustyöskentely, mistä kertoo seuraava tosiasia. Azerbaidzhanilla on pysynyt maali puhtaana vain kerran näissä karsinnoissa, kun Suomi on pitänyt nollan jo kuudessa pelissä! Tilastoihin tuijottaminen on kuitenkin vain puolitotuutta, koska päivänkunto ratkaisee. Ilman lämpötila oli -3 C ja stadionin nurmi oli osittain suolaliuoksella sulatettu. Katsomossa tarkeni kuitenkin aivan hyvin, kunhan oli kerrospukeutunut. Täten vain surkea katsojamäärä (10325) sai ihon kananlihalle! Ei tätä jaksa kerta toisensa jälkeen enää ihmetellä ja pohtia syitä. Meitä oli paikalla vain me todelliset jalkapallon ystävät.
*********************************************** Suomi lähti otteluun tutulla puolustuslinjalla, jonka koostivat: Sami Hyypiä, Hannu Tihinen, Toni Kallio ja Petri Pasanen. Keskikentän muodostivat: Teemu Tainio, Joonas Kolkka, Daniel Sjölund ja Roman Eremenko. Kärjessä aloittivat Jonatan Johansson ja Mikael Forssel, jolloin taktiikaksi hahmottui perinteinen 4-4-2.

Vierasjoukkue lähti otteluun yllättävän kovalla temmolla ja onnistuikin pitämään Suomen puolustuksen lämpimänä. Pian isännät kuitenkin ottivat ohjat haltuunsa ja pelin painopiste siirtyi Azerbaidzhanin kenttäpuoliskolle. Kahdeksan minuuttia oli vasta pelattu, kun Suomi sai ensimmäisen tekopaikkansa. Hannu Tihinen pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta laukomaan läheltä, mutta maalivahti Farhad Velijev hoiti homman. Seuraavaksi puolen tunnin pelin jälkeen Daniel Sjölund pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta veto viuhui niukasti yli maalin. Vielä lähempänä maalin synty oli 43. minuutilla, kun Petri Pasanen keskitti ja Teemu Tainio pääsi ohjaamaan maalin nurkalta, mutta Velijev venyi paraatitorjuntaan. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Suomi sai vielä hyvän mylläkän Azerbaidzhanin maalille, mutta lopulta Tihisen pusku suuntautui suoraan Velijevin syliin. Tauolle mentiin Suomen täydellisessä hallinnassa ja ottelu olisi voinut olla jo ratkennut.

Suomi lähti toiselle puoliajalle samalla koostumuksella, mikä olikin aivan oikea ratkaisu. Suomi alkoi lisätä kierroksia, koska maali oli saatava. 47. minuutilla maali oli erittäin lähellä, kun Hannu Tihinen puski ylärimaan kulman jälkitilanteesta. Seuraavan kerran Azerbaidzhanin poikkipuu tärisi 55. minuutilla, kun Joonas Kolkka laukoi rangasitusalueen rajalta. Muutama minuutti tästä Sami Hyypiä pääsi puskemaan, mutta Velijev kesti. Vihdoin 59. minuutilla saimme mitä halusimme, kun Roy Hodgson otti Jonatan Johanssonin vaihtoon ja kentälle asteli puolen vuoden tauon jälkeen Jari Litmanen. Kaikki 10 325 katsojaa (paitsi toimittajat) nousivat seisaaltaan taputtamaan kaikkien aikojen suomalaispelaajalle ja Jari kertoikin pelin jälkeen olleen liikuttunut tilanteesta.
Seuraavaksi oli kuitenkin luvassa kylmä suihku pimenevässä marraskuun iltapäivässä. Suomen puolustus pelasi hieman löysästi ja Mahmud Gurbanov pääsi etenemään vasemmalta rangaistusalueelle. Tarkka ja kova laukaus painui vastustamattomasti takanurkkaan ohi Jussi Jääskeläisen pelikellon näyttäessä 63. minuuttia. Tilanne oli dramaattinen ja nyt olikin laitettava kaikki peliin! Hodgson teki seuraavaksi nerokkaan vaihdon vaihtamalla Mikä Väyrysen Toni Kallion tilalle ja Daniel Sjölund siirtyi vasemmaksi pakiksi. Näin siirryttiin kolmeen puolustajaan, jolloin hyökkäykseen saatiin yksi mies lisää. Tämän jälkeen Suomi uskoi omaan tekemiseensä ja loi entistä enemmän painetta Azerbaidzhanin maalille. Tilanteita syntyi liukuhihnalta, mutta maalia ei syntynyt. Katsomossa elimme täysillä mukana ja tälläistä kannustusta en ole kokenut ikinä Suomen peleissä. Lopulta painostus palkittiin ja millaisella tavalla! Tihinen jatkoi 79. minuutilla keskityksen päällään maalin edustalle ja Mikael Forssel syöksyi tilanteeseen. Hän otti upeasti pallon rinnalla haltuunsa aivan azerimolarin nenän edestä ja laukoi erittäin vaikeasta asennosta pallon pussiin. Koko Olympiastadion meinasi revetä liitoksistaan, vaikka meitä oli vain neljäsosa yleisökapasiteetista. Suomen painostus vain yltyi tasoituksen jälkeen ja katsomossa elimme jokaisen minuutin, joka solulla, kunnes 86. minuutilla räjähti! Viisi minuuttia aikaisemmin vaihdosta sisään tullut Shefki Kuqi pääsi Litmasen loistavan vaparin jälkeen jatkamaan päällään pallon verkkoon aivan maaliviivalta. Suomen kaikki pelaajat tuulettivat ja katsomossa olimme täydellisessä euforiassa. Tämä oli jotain ennennäkemätöntä, koska nousimme tappioasemasta voittoon!

Mikael Forssel tiivisti kaiken juuri oikealla tavalla pelin jälkeen: "tämä on uudenlainen Suomi, joka uskoo itseensä loppuun asti". Näin se on, olemme vihdoin pääsemässä menneisyyden rasituksista ja huonosta itsetunnosta. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti Portugalia, joka kohdataan karsintojen päätöspelissä ensi keskiviikkona. Me tarvitsemme jälleen voiton ja Serbian on menetettävä pisteitä kahdesta viimeisestä ottelustaan (Serbia-Kazakstan siirrettiin ensi lauantaille ja keskiviikkona pelataan Serbia-Puola). Homma ei ole enää omissa käsissämme, mutta kävi keskiviikkona miten tahansa, niin Suomen joukkue on jo ylittänyt itsensä. Koko joukkueesta voi olla ylpeä, koska se on osoittanut pystyvänsä haastamaan myös Euroopan huippumaita! Suomella on tähän mennessä näissä karsinnoissa vain kaksi tappiota ja 23 pistettä! Tämä on, jotain uskomatonta: http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/html?PAGE=273.

Suomi pelasi joukkueena kurinalaisesti, jossa kaikki osallistuivat myös puolustamiseen. Keskikentällä pelannut Roman Eremenko saa minulta kyllä erityisen maininnan, koska sen verran kypsää pelaamista vasta 20-vuotias Roman esitti! Mikäli hän Portugalia vastaan näin hyvin pelaa on seuran vaihto ilmeinen (tällä hetkellä pelaa Serie-A seura Udinesessa, mutta peliaika ollut vähäistä). Nyt kaikkien katseet kohti Portugalia ja viimeistä koitosta näissä karsinnoissa. Mikä olisikaan parempi tapa päättää tämä yli vuoden kestänyt maratoni, kuin voittajana maalissa!

Suomen cupin finaalitrilleri FC Honka-Tamu

Kumpainenkin joukkue haki finaalista vasta seurahistoriansa ensimmäistä Suomen cupin voittoa. FC Honka esiintyi cupin finaalissa viimeksi vuonna 1969, kun Haka oli vahvempi luvuin 2-0. Tamu:n finaali muistot ovat lähempää, kun se pelasi vuonna 2001 Atlantista vastaan häviten 0-1. Näin ollen Antero Nymanin muistopokaali tulisi saamaan uuden nimen kylkeensä. Matkalla finaaliin Honka raivasi tieltään Atlantiksen, FC Kuusankosken, Interin ja HJK:n. Tamu puolestaan lähetti laulukuoroon KPV:n, JIPPO:n, AC Oulun ja GBK:n. Kaikki oli valmiina Finnairstadionilla pitkän kauden viimeiseen rutistukseen ja tunnelmaa latisti vain taas kerran surkea katsojamäärä (1400 katsojaa). Kotiin jääneille tiedoksi, että missasitte yhden kauden parhaimmista peleistä!

********************************************

Tamu lähti otteluun siipirikkoisena, kun avainpelaajista: Tomi Petrescu, Sakari Saarinen ja Jari Niemi olivat loukkaantuneina sivussa. FC Hongan leirissä sen sijaan terveystilanne oli parempi.

Ottelu alkoi heti hyvällä sykkeellä ja Tamu oli hieman terävämpi, mutta myös Honka sai luotua tilanteita. Tamperelaisten joukoissa ilmeet synkkenivät puolen tunnin kohdalla, kun Tamu:n Juska Savolaisen käsi osui Janne Saarista päähän. Erotuomari Vesa Hätilä ei epäröinyt, vaan nosti tilanteesta punaisen kortin Savolaiselle ja Tamu oli yhtäkkiä vajaamiehinen. Tämän jälkeen peli rauhoittui, joskin Honka sai ottelua hallintaansa.

Toiselle puoliajalle Tamun:n luotsi Ari Hjelm ryhmitti joukkueensa puolustavammaksi, jolloin kärjestä Jonne Hjelm jäi vaihtoon ja kentälle asteli Antti Hynynen.

Toista puoliaikaa oli ehditty pelata vain kolmisen minuuttia, kun Hongan John Wecström kurotti keskitykseen kädellään ja tästä seurasi hänelle toinen keltainen kortti. Näin tilanne tasoittui, kun molemmat jatkoivat kymmenellä miehellä. Kentän vajaamiehityksestä johtuen pelin tempo laski selvästi ja Honka oli joukkue, joka otti ottelun hallintaansa. 60. minuuttia oli pelattu, kun hallinta palkittiin komealla maalilla. Mika Helin keskitti vasemmalta laidalta maalin edustalle ja Jami Puustinen pääsi tuikkaamaan pallon Tamu-pakkien välistä etukulmasta sisään. Maalin jälkeen Honka vei entistä selvemmin peliä ja sen olisikin pitänyt ratkaista ottelu. Esimerkiksi Janne Saarisella oli muutama loistava paikka, mutta sihti ei ollut kohdallaan. FC Honka oli jo purjehtimassa ensimmäiseen cup-voittoonsa, kunnes peliajan jo täyttyessä Tamu osoitti luonteensa. Antti Pohja keskitti maalille ja Hongan Tuomo Turunen epäonnistui purussaan. Juuri vaihdosta sisään tullut Mika Sipiläinen (ilman sopimusta ensi kaudeksi) ehti ensimmäisenä irtopalloon ja toimitti pallon pömpeliin.

Vuorossa oli tämän jälkeen kaksi kertaa 15. minuutin jatkoaika, eikä kukaan arvannut mitä olisikaan vielä luvassa. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain viitisen minuuttia, kun Tamu onnistui jo toistamiseen. Hongan epäonnensoturi oli jälleen toppari Turunen, joka katkaisi Antti Ojanperän keskityksen, mutta pallo kimposi siitä suoraan Antti Hynyselle, joka sai viimeistellä tyhjään maaliin. Tamu ei johtoasemassakaan hidastellut, vaan päinvastoin! 12. minuuttia oli pelattu, kun pelin "man of the match" Mika Sipiläinen pääsi nokikkain Hongan maalivahdin Tomi Maanojan kanssa. Hän ohjasi pallon takakulmalle, jonne rynni Henri Myntti. Ari Hjelmin taktisen nerokkuuden ansiosta kärkeen nostettu toppari Myntti niittasi Tamu:n kolmannen maalin. Jatkoajan ensimmäinen 15 minuuttia oli vasta pelattu ja ottelu näytti jo ratkenneen. Näin ei käynyt, vaan luvassa oli uskomaton loppuhuipennus. FC Honka lähti määrätietoisesti hakemaan osumia ja kavennus syntyi pikaisesti. Tero Koskela keskitti maalille, jonne Ville Jalasto oli unohtunut täysin vapaaksi ja Jalasto sai rauhassa pistää pallon pussiin. Tasoitus syntyi vain pari minuuttia myöhemmin ensi kaudeksi Ruotsiin Häckeniin siirtyvän Janne Saarisen vapaapotkusta. Keskityksen ja laukauksen välimuoto ohitti pelaajamuurin ja painui takakulmaan. Unohtumaton ottelu päättyi täten 3-3 lukemiin ja ratkaisu täytyi hakea pilkuilta. Rankkarikisassa Tamu:n sankariksi nousi maalivahti Mikko Kavén, joka torjui Tero Koskelan ja Mika Helinin laukaukset. Näin kauden ylivoimaisesti paras suomalaisjoukkue Tamu pääsi juhlimaan seurahistoriansa ensimmäistä Suomen cupin voittoa ja harvinaista tuplamestaruutta. Onnittelut jälleen Tampereelle, mutta FC Honka teki tästä pelin! FC Honka olisikin ansainnut muutaman vuoden fantastisen työn jälkeen voiton, mutta Honka pääsee eurokentille taas ensi vuonna ja tällä kertaa Uefa cupiin. Mikä tärkeintä Honka on osoittanut kuuluvansa Suomen seurajoukkueiden eliittiin, sekä tulevaisuuteen yhdessä Tamu:n ja TPS:n kanssa!

********************************************

Nyt katseet siirtyvät maajoukkueemme ratkaisupeleihin Azerbaidzhania ja Portugalia vastaan.

Suuri valonpilkahdus tässä pimeässä marraskuussa koettiin, kun saimme kuulla Jari Litmasen toipumisesta etuajassa akillesjänneleikkauksestaan. Minä tiesin tämän jo syyskuun alussa (voi tarkastaa jutuista), koska tiesin miten paljon Jari haluaa olla mukana näissä ratkaisupeleissä. Litmasta ei voi, kuin ihailla kerta toisensa jälkeen, kun ajattelee kuinka paljon hän on taas kerran tehnyt töitä kuntoutumisensa eteen yksin ja yhdessä maajoukkueen fysioterapeutin Jari-Pekka Keurulaisen kanssa. Moni Litmasen kaltaisen uran omaava maailman luokan pelaaja nauttisi mieluummin margaritoja kuuman auringon alla, kun treenaisi intensiivisesti koleassa Suomessa! Jarilla on enää yksi unelma jäljellä jalkapalloilijan urallaan ja se on johdattaa Suomi arvokisoihin. Mikä tärkeintä meillä on taas koossa yhtä hyvä ryhmä, kuin karsintojen avauspelissä Puolaa vastaan (Suomi voitti 3-1, Litmanen kaksi maalia). Loistava uutinen on myös Mikael Forsselin toipuminen tyräleikkauksesta huippukuntoon. Vapise Portugali! Tutkapari Litmanen/Forssel on jälleen yhdessä!

Kauden päätös Vuosaaressa

Protestina HJK:n seuraorganisaatiota vastaan päätimme mennä Vuosaareen, vaikka HJK pelasikin samaan aikaan Finnairstadionilla TPS:ä vastaan. Syitä tähän ratkaisuun oli monia, joista esimerkkinä Keith Armstrongin jättäminen kantamaan yksin vastuu heikosta kaudesta, sekä viimeisimpänä Aki Hyryläisen katala kohtelu. Näin ollen likimain kahdenkymmenen vuoden tiiviin Klubin kannattamisen jälkeen emme enää ensi kaudella hanki HJK:n kausikortteja!

Veikkausliigan päätös oli täten käsillä Vuosaaressa, kun melkein kuusi kuukautta oli kautta takana. Paljon on nähty tänä aikana otteluita, maaleja, voittoja ja tappioita. Hammasta on purtu valmentajien että pelaajien keskuudessa. Nyt oli vuorossa "grande finale" ja oli aika erottaa "jyvät akanoista". Vuosaaren Viikinkien oli laitettava pokeritermein "all in", koska vain voitto pelastaisi sen suoralta putoamiselta. FC Haka:n leirissä sen sijaan tarvittiin voittoa, koska muuten hopeasija ja sitä kautta Haka:n toiminnalle elintärkeä europaikka karkaisi. Näin ollen panokset tässä pelissä tulisivat olemaan dramaattiset. Vuosaaren Viikingeille voitto merkitsisi ennen kaikkea jalkapallon tulevaisuutta Vuosaaressa, joka ei kyllä tähänkään mennessä ole kaupungilta juuri tukea saanut. Viikinkien alkukausi oli lupaava, kun esimerkiksi FC Honka kaatui Heteniityn hurmoksessa toukokuussa, mutta sen jälkeen realiteetit tulivat nopeasti puoliammattilaisjoukkueelle selviksi. Varsinkin keskikesän aikana olisi pitänyt saalistaa noin viisi pistettä enemmän, jolloin tilanne ei olisi näin kriittinen. Raskaan kauden jälkeen oli alkamassa ottelu, johon pelaajia ei tarvinnut erikseen motivoida, koska kaikki tiesivät varmasti tilanteen. Oli myös luvassa taistelua viimeiseen peliminuuttiin asti. Tälläistä draamaa on jalkapallo parhaimillaan ja mikä parasta, käsikirjoitusta ei kukaan tiedä etukäteen!

********************************************

FC Viikingit lähti lähes kolmen tuhannen katsojan edessä otteluun latautuneena ja taistelevana. Joukkue saikin pelin hallintaansa ja paikkoja ratkaista ottelu tarjoutui. Ensimmäinen paikka siunaantui kotijoukkueen Malakeeville, mutta hänen veto heilautti vain sivuverkkoa. 25. minuutilla pääsi Viikinkien Joonas Sarelius tekopaikkaan rangaistuspilkun kohdilta, mutta taas viimeistely ontui. Näistä paikoista pitää tällä tasolla onnistua ja tämä todistikin vain sitä, ettei Viikinkien tapaiselle puoliammattilaisryhmälle jää tarpeeksi aikaa itse harjoitteluun. Viikinkien painostus jatkui edelleen ja joukkueen paras paikka maalintekoon syntyi 40. minuutilla Kristian Kunnakselle, joka pääsi viidestä metristä vapaasti puskemaan, mutta ei tästäkään syntynyt toivottua tulosta. Yleensä jalkapallossa käy niin, että mikäli et omista paikoista tee maalia, niin vastustaja tekee. Näin kävi myös tällä kertaa, kun peliaika oli juuri täyttymässä. FC Haka:n Cheyne Fowler lähetti upealla syötöllä Mikko Mannisen läpiajoon, joka harhautti Viikinkien maalivahdin Luis Fernanadon ja toimitti pallon tyhjään maaliin.

Toisella puoliajalla mentiin täysin Haka:n komennossa ja tasoero tuli jokaisella osa-alueella esiin. Mikko Manninen pääsi ratkaisupaikkaan 50. minuutilla rangaistusalueen rajalta, mutta veto oli löysä. 58. minuutilla yksi ottelun hahmoista ollut Manninen keskitti oikealta ja Toni Lehtinen pääsi päineen palloon, mutta pusku meni hieman ohi maalista. Viikingit sai kavennuspaikan minuuttia myöhemmin, kun Sarelius pääsi laukomaan lähietäisyydeltä kulman jälkitilanteesta. Maali oli jo tyhjillään, mutta Haka:n puolustus selvitti viimehetkellä tilanteen. 61. minuutilla tuli ottelussa viimeinen niitti Viikinkien putoavaan arkkuun, kun Manninen vapautti Janne Mahlakaarron läpiajoon. Mahlakaarto nosti pallon komeasti maaliin ja ottelu oli ratkennut. Loppuaika oli enää pelailua ja Viikingit näytti tyytyvän kohtaloonsa.

Viikingit pelasti kuitenkin suoralta putoamiselta MyPa, joka voitti viime hetken maalilla AC Oulun. Näin ollen Oulu putoaa ja Viikinkien sarjapaikka varmistuu vasta liigakarsinnassa Rops:ia vastaan. Mikäli Viikingit varmistaa liigapaikan ensi kaudeksi on sillä todella paljon tehtävää. Olosuhteet ovat Vuosaaressa todella surkeat ja tämän korjaamiseen ei ole laitettu koko kauden aikana tikkuakaan ristiin. Puupenkit ovat varsinkin vanhemmille ihmisille vaaralliset, ei ole katettua katsomoa ja kenttävalotkin ovat alitehoiset niin kuin kuvasta näkee. Myös joukkueen on vahvistuttava ja puoliammattilaisuudesta päästävä eroon, koska puolivaloilla ei tämän hetken Veikkausliigassa pärjätä. Eikö Helsingin kaupunki voisi lähteä talkoisiin mukaan, niin kuin Espoossa? Kyllä Helsingissä pitää olla useampi liigaseura, joka pitää myös HJK:n hereillä!

**********************************************

Onnitelut menevät Tampereelle, joka ansaitsi toisen peräkkäisen mestaruutensa. Tamu:lle ei yksinkertaisesti löydy tällä hetkellä pelillisesti haastajaa Veikkausliigassa. Kovasti satsaavilla FC Hongalla ja TPS:llä on työ vasta alussa, joten Tamu on ykkönen vielä vuoden tai pari. FC Honka on vakiinnuttanut paikkansa neljän parhaan joukossa, mutta silti kausi oli hienoinen pettymys. Espoossa tuskin jäädään murehtimaan nykytilannetta, vaan näemme ensi kaudella sisuuntuneen Hongan. TPS:n kolmossija oli kova saavutus, kun ottaa huomioon miten vaiheessa joukkue vielä talvella oli. Mika-Matti Paatelainen tulee luotsaamaan TPS:n kohti menestystä, se on varma. FC Haka oli toinen ja toivottavasti loistavaa työtä kapealla ringillä tehnyt Olli Huttunen saa enemmän resursseja ensi kauteen. Kauden fiasko oli ehdottamasti HJK, joka loppukauden toiminnallaan ei ainakaan lisää ystäviä saanut. Kaikesta huolimatta nukkuva "karhu" herää varmasti ensi kaudella? Kaiken kaikkiaan kaudesta ei tullut läpimurtoa, jota toivoin toukokuussa. Veikkausliigalla olisi ollut mahdollisuus maajoukkueen menestyksen vedossa tulla suosituimmaksi palloilusarjaksi Suomessa, mutta tilaisuus hukattiin. Tähän on varmasti monta syytä, mutta yksi niistä on ainakin täysin epäonnistunut otteluohjelma! Otteluohjelma ei millään tavalla tukenut kilpailutoimintaa ja katsojat se unohti täysin. Ajatelkaa, jos meillä olisi tietyt pelipäivät viikossa, täysiä kierroksia ja eikä keskikesällä kolmen viikon taukoja? Ihmiset tietäisivät milloin on se"game day"! Miksi tämä onnistuu suuressa maailmassa, muttei meillä? Veikkausliigan johdossa tarvittaisiin nyt "haalarimiehiä", jotka laittaisivat tuulemaan, koska "pukumiehiä" on jo tarpeeksi jalkapallon parissa!

Suomalaisen jalkapallon satavuotisjuhlaottelu Suomi-Espanja

Suomalaisen jalkapallon taival on ollut kivinen, mutta ikimuistoinen. Vielä sadan vuodenkaan jälkeen se ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta selkeänä maamme ykköslajina. Pitkälle on kuitenkin tultu siitä, kun englantilaiset laivamiehet alkoivat järjestää 1890-luvulla yksittäisiä jalkapallo-otteluita maassamme. Seuraava suuri askel tapahtui toukokuun 19. päivänä 1907, kun Helsingissä pidettiin Suomen Palloliiton perustava kokous. Mies nimeltä Erik Von Frenckell oli seuraava suuri tekijä, jonka ansiosta loimme kansainvälisiä suhteita ja jalkapallo kasvoi maassamme. Hän toimi Palloliiton puheenjohtajana peräti 34 vuotta vuosina 1918-1952. Tärkeitä tekijöitä jalkapallon aseman vahvistumisessa ovat olleet myös valmentajat, sekä pelaajat eri aikakausina. Lippulaivamme maajoukkueen valmentajina on ollut monta merkittävää persoonaa kuten esimerkiksi: Olavi Laaksonen (1962-74), Aulis Rytkönen (1975-78), Martti Kuusela (1982-87), Jukka Vakkila (1988-1994), Richard Möller Nielsen (1996-99), Antti Muurinen (2000-2005) ja nyt Roy Hodgson. Loistavia pelaajia on ollut vieläkin enemmän kuten esimerkiksi: Aulis Rytkönen (ensimmäinen ammattilaispelaaja Toulouse/Ranska) pelasi vuosina 1948-1966, Jari Litmanen (maailmanluokan tähtipelaaja), Eino Soinio, Niilo Tammisalo, Thure Sarnola, Kai Pahlman, Stig-Görän Myntti, Arto Tolsa, Atik Ismail, Pasi Rautiainen ja Sami Hyypiä. Kaikki nämä mainitut valmentajat että pelaajat ovat vieneet suomalaista jalkapalloa eteenpäin ja heidän, sekä monien muiden ansiosta ykköslajin asema Suomessa on pian todellisuutta.

Itselläni kosketus tähän lajiin syntyi, kun isäni vei minut nappulaliigaan kuusi vuotiaana. Pelasin seuraavat kymmenen vuotta tiiviisti GRIFK:n riveissä. Parhaat muistot ovat Helsinki cupista, johon osallistuimme viisi kertaa ja jopa perheemme lomamatkat piti sovittaa kesän huipputapahtuman mukaan. Helsinki cupissa kohtasin myös Mikael Forsselin, joka oli HJK:n hyökkääjä. Hän teki ottelussa meitä vastaan yhden ottelun maaliennätyksen (8maalia) ja jälkeenpäin ajateltuna näin sen pitikin mennä, vaikka olinkin ottelussa puolustajana. Miklusta tuli huippu ja itselläni muut kiinnostuksen kohteet veivät voiton 16-vuotiaana. Tapasin kuitenkin Miklun vuosien päästä ja hän muisti vielä tapahtuneen. Kaikesta huolimatta rakkauteni tätä upeaa lajia kohtaan ei ole sammunut ja matseissa käymme viikottain.

Paikan päällä stadionilla oli vastassa fantastinen iltavalaistus, eikä lämpötilakaan ollut talvinen. Ihmetystä herätti vain surkea katsojamäärä (11 565), mistä herääkin kysymys, eivätkö suomalaiset osaa juhlia ja nauttia ilman alkoholia?

*********************************************

Suomi lähti otteluun hieman erilaisella pelaajaryhmällä, kuin lauantaina pelatussa Belgia ottelussa. Paluun loukkaantumisten johdosta maajoukkueeseen tehnyt Antti Niemi otti paikan maalilla. Pitkään pelaamattomuudesta ja loukkaantumisista kärsinyt Mika Väyrynen sai myös tilaisuuden avauskokoonpanossa. Myöskin puolustuksen ikonit Sami Hyypiä ja Hannu Tihinen pelasivat vain yhden puoliajan.

Ottelusta luvattiin viihdyttävää peliä, mutta sen pilasi ottelun ajankohta, joka ei oikein sopinut kummallekaan (Euroopan huippusarjat jatkuvat jo viikonloppuna, joten pelaajia ei voi ylikuormittaa). Aivan ottelun alussa peli oli tasaista ja palloa siirreltiin vain pelaajalta toiselle. Espanja otti pikkuhiljaa kuitenkin pelin hallintaansa ja esitti pikkunäppärää lyhytsyöttöpeliä. Espanjalaisten tilanteiden luonti oli tästä huolimatta tehotonta, eikä se kunnolla haastanut Sami Hyypiän johdolla taas kerran loistavasti pelannutta Suomen alakertaa. Vastaavasti Espanjan maalilla Hyypiän seurakaveri Pepe Reina Liverpoolista oli täysin työtön.

Toiselle puoliajalle pelin tempo nousi selvästi ja myös Suomi pääsi hyökkäämään. Ensimmäinen tekopaikka siunaantui 49. minuutilla tauolla peliin vaihdetulle Mika Nurmelalle, mutta "Nuren" laukaus Joonas Kolkan keskityksestä epäonnistui. Myös espanjalaiset pääsivät kokeilemaan Niemen näppien pitävyyttä Suomen maalilla, mutta Niemi torjui erinomaisesti niin Pernian, kuin Luis Garciankin laukaukset. Kertaalleen espanjalaiset saivat pallon tolppaankin, mutta Niemi kesti. Seuraavaksi Suomen peli piristyi, kun Alexei Eremenko junior kirmasi kentälle. 87. minuutilla Suomi oli tehdä maalin, kun Jonatan Johansson rynnisti röyhkeästi maalille, mutta espanjalaispuolustus peitti tilanteen.

Suomi pelasi näin ollen jo neljännen peräkkäisen nolla-nolla tasapelin, mutta kuka olisi tälläistä putkea jalkapallon huippumaita vastaan osannut vielä kymmenen vuotta sitten ennustaa?

Täytyy tästä juhlaottelusta sanoa suoraan, että se oli vain pelailua. Toisaalta tähän pisteeseen on tultu, kun huiput pelaavat eri sarjoissa kahden jopa kolmen pelin viikkotahtia, jolloin ystävyysotteluita on mahdotonta enää järjestää. Suomen tilanne omassa karsintalohkossaan huononi merkittävästi, kun Portugali että Serbia voittivat kierroksen rästipelinsä. Nyt Suomi on lohkossa neljäntenä ja tarvimme jo apua muilta. Homma on kuitenkin "yksinkertainen", joka tarkoittaa Azerbaidzhanin sekä Portugalin voittamista, mutta myös Serbian pitää menettää ainakin yksi piste jäljellä olevista peleistä. Minua ei tässä yhtälössä mikään muu mietitytä, kuin se, että kuka tekee ne tarvittavat voittomaalit? Kuvaavaa on, että edelleen paras maalintekijämme kuluvissa karsinoissa on Jari Litmanen (4maalia). Tekeekö Litmanen "Kuninkaan paluun" Portoon Portugalia vastaan, vai loppuuko aika kesken? Tämä seikka tulee ratkaisemaan miten meidän käy!

******************************************

Lopuksi täytyy onnitella U-21 maajoukkuetta ja sen valmentajaa Markku Kanervaa! Olette tehneet käsittämättömän loistavaa työtä nuorten EM-karsinnoissa. Neljä voittoa, eikä yhtään tappiota on täydellinen sensaatio! Joukkue koostuu pääosin 2003 nuorten MM-kisoissa (pelattiin Suomessa) pelanneista 86-vuonna syntyneistä "vintiöistä". Joukkue on kehittynyt yhdessä upealla tavalla, joka nyt tuottaa hedelmää. Tärkeää on myös, että suurin osa heistä saa vastuuta jatkuvasti Veikkausliigassa. Meillä on nyt kerrankin turvattu tulevaisuus suomalaisessa jalkapallossa, kun aikanaan nämä samat kaverit nousevat A-maajoukkueeseen.

Ainoa mikä tässä hieman ihmetyttää, ettei edes maaleja näistä nuorten peleistä ole nähnyt mediassa. Toisaalta voi olla parempi, ettei nuoria aleta mediassa liikaa pyörittämään, ettei todellisuus katoa.

Hyvältä kaiken kaikkiaan näyttää satavuotiaan suomalaisen jalkapallon tulevaisuus! Mikä tärkeintä me kaikki voimme olla omalta osalta sitä kehittämässä menemällä katsomaan paikan päälle esimerkiksi Veikkausliigaa, jossa mm. U-21 maajoukkuepelaajatkin suurimmaksi osaksi pelaavat!

FC Honka kärsi kolauksen mitalihaaveilleen




FC Honka lähti otteluun liigapaikastaan taistelevaa FF Jaro:a vastaan selkeänä ennakkosuosikkina. Honka oli ennen illan peliä tasapisteissä TPS:n kanssa liigassa kolmantena, eikä toisena oleva FC Haka:kaan ollut tavoittamattomissa. Jaro on ollut mieluisa vastustaja keltamustaraitapaidoille Veikkausliigassa, sillä kolmesta aiemmasta kohtaamisesta Honka on voittanut kaikki maalierolla 10-5. Lisälatauksen otteluun toi seikka, että Jarossa pelaa entisiä honkalaisia: Marco Matrone ja Vesa Heikinheimo. Lisäksi Mika Lehkosuo on käynyt samoja valmentajakursseja yhdessä kollegansa Mika Laurikaisen kanssa. Hongan viimeisin ottelu oli Suomen cupin puolivälierä Interiä vastaan, jonka joukkue voitti vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. FF Jaro sen sijaan taisteli tasapelin Veikkausliigan tämän hetken kuumimman joukkueen vieraana ( IFK Marienham). Sateinen sää oli taas kerran verottanut ihmisten intoa tulla paikan päälle ja yleisömäärä 2302 olikin varmasti kaikille pettymys. Upeat uudet kenttävalot toivat iltaan kuitenkin tiettyä värinää.
*************************************************
Mika Lehkosuo oli joutunut otteluruuhkan takia järjestämään puolustusta uuteen uskoon, kun Hannu Haaralan ja Roope Heilalan korvasivat Mika Helin ja Rami Hakanpää. Upea veto oli myös vasta 17- vuotiaan lupaavan juniorin Jaakko Lepolan nostaminen avaukseen liigadebyytissään.

Ottelu alkoi märällä nurmella tasaisissa merkeissä ja tilanteisiin mentiin kovaa. Jaro kuitenkin hallitsi hienoisesti ensimmäisen puoliajan alkua ja saikin pari kelvollista laukausta aikaan. Kuudennella minuutilla Jussi Aalto (HJK-peluri Iiro Aallon veli) pääsi kokeilemaan pienestä kulmasta, mutta Hongan maalilla Tuomas Peltonen selvitti tilanteen. Vain minuuttia myöhemmin Jussi Roiko sai tekopaikan 16 metristä, mutta taas Peltonen veti pidemmän korren. Honka pääsi alun jälkeen paremmin peliin mukaan ja ottikin kenttätapahtumia hallintaansa. 26. peliminuutilla erinomaisesti pelannut Joel Perovuo keskitti oikealta ja liigadebyyttiään pelannut Jaakko Lepola oli lähellä onnistua maalinteossa. Ensimmäinen maali koki päivänvalon 35. minuutilla, kun Joel Perovuo vei isännät ensimmäisellä liigamaalillaan johtoon. Esityön maaliin teki (urheilujoukoissa palvelukseen astunut) Jami Puustinen. Perovuolla oli ennen taukoa vielä toinen paikka, mutta Jaron Jesper Törnqvist ehti viime hetkellä pallon tielle. Tauolle siirryttiin Hongan johdossa, eikä Jaro ollut saanut peliään kulkemaan.
Ottelun 64. minuutilla vastikään Hongan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen allekirjoittanut John Weckström syötti taitavasti pallon kentän poikki Perovuolle, joka harhautti pari vastustajaa ja sijoitti fantastisesti 15 metristä takanurkkaan. Tässä vaiheessa peli näytti ratkenneen, mutta muutama Hongan pelaaja taisi unohtaa jalkapallo-ottelun kestävän 90 minuuttia. Jaron valmentaja Mika Laurikainen osoitti taktiset taitonsa täydellisillä vaihdoillaan, kun Jonas Emet ja Niklas Storbacka juoksivat kentälle. 74. minuutilla Emet laukoi 25 metristä ja Hongan maalilla Tuomas Peltonen imuroi käsittämättömällä tavalla pallon sisään. Vain viisi minuuttia edellisestä Hongan puolustuksen karmea iltapuhde sai jatkoa, kun Niklas Storbacka otti pallon haltuun Hongan puolustuksen virheestä ja laukoi upean kudin vasempaan ylänurkkaan. Pisteet tasattiin viihdyttävän jalkapalloillan jälkeen. Näin ollen Honka menetti kolmossijan, kun TPS taisteli Lahdessa voiton. Honka on täten neljäntenä (viime kaudella päätössija) kaksi pistettä TPS:ä perässä. Kaiken lisäksi Hongan loppuohjelma on kaikkea muuta, kuin helppo (FC Haka ja Tamu vielä vieraissa). FF Jarolle piste oli arvokas, kun taistelu sarjapaikasta jatkuu.

FC Hongan viimekausi oli kerrassaan erinomainen nousija-joukkueelle ja ottelutapahtumat olivat mieleenpainuvia. Yleisöä ja meteliä riitti pelistä toiseen, mutta tällä kaudella on ollut havaittavissa hiipumista, mistä tämä johtuu? Oliko odotukset jo liian suuria tähän kauteen ja ei tajuttu espoolaisen unelman vievän enemmän aikaa? Onko suomalainen jalkapalloyleisö näin vaativaa, että menestys pitäisi tulla välittömästi? Tässä on kysymyksiä ja varmasti innovaatisessa Hongan johdossa on ryhdytty toimiin, että hurmos saadaan takaisin. Yksi vastauksista voi piileä Hongan pelityylissä, mitä mainostettiin kauden alussa viihdyttäväksi lyhytsyöttöpeliksi. Totuus on kuitenkin kaukana tästä, kun pallot lähtevät useimmiten korkealta ja kovaa. Tietenkin tätä tyyliä on vaikea toteuttaa, jos vastustaja tulee vain sukille ja sumputtaa oman maalin eteen. Sen sijaan tavoitteessa kehittää Hongan pelaajia maajoukkueeseen on onnistuttu lähes täydellisesti, kun esimerkiksi Tomi Maanoja, Ville Jalasto ja Tuomo Turunen ovat U-21 maajoukkueen vakiokasvoja! Kaikesta huolimatta FC Hongan tulevaisuus on varmasti ruusuinen ja sen osoittaa jo pitkäjänteinen kehityksen linja mikä organisaatiossa on valittu. Valmentaja Mika Lehkosuo jatkaa hamaan tulevaisuuteen ja kehittyy aina vain paremmaksi. Avainpelaajien kanssa on myös tehty jatkosopimukset. Seuran talous on vakaalla pohjalla ja ensi kaudeksi varmasti hankitaan muutama kovan luokan vahvistus. Espoon kaupunki on myös vahvasti mukana ja pysyvän stadionin rakentamisen aloittaminen on vain ajan kysymys. Minä ja monet muut uskovat vahvasti espoolaiseen unelmaan, joka näin toimivalla organisaatiolla ja valmennuksella toteutuu. 2010-luku ja Espoossa pelataan Mestareiden liigaa! Tälle voi moni nauraa, mutta minä en!
********************************************
Tamu voitti HJK:n 2-1 ja on sinettiä vaille Suomen mestari. Yhdeksän pisteen etumatka Haka:aan riittää, mikäli ihmeitä ei tapahdu. Katseet kohdistuvat täten sarjassa entistä enemmän putoamistaisteluun, mutta myös siihen kuka lopulta nousee Ykkösestä. Ykköstä johtaa Rops neljän pisteen erolla Kups:iin (ykkönen nousee suoraan ja kakkonen karsii). Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, että Rovaniemellä kaupunki perui jälleen lupauksen perusparantaa Rovaniemen pallokenttä. Rops onkin kuuluisa siitä, että se on aina saanut Veikkausliigalta liigalisenssin poikkeusluvalla. Rops on myös ahkerasti mennyt väliä Veikkausliiga Ykkönen, joten aina poikkeuslupa on uusittu. Nyt kuitenkin uskon, että Veikkausliiga lopettaa tämän pelleilyn tai siltä menee uskottavuus. Toivottavasti päätös saadaan myös nopeasti, että seurat pääsevät samalta viivalta valmistautumaan uuteen kauteen. Näin loppukaudesta mielenkiinto kiinnittyy tietysti A-maajoukkueen EM-karsintojen loppuhuipennukseen, mutta myös Suomen cuppiin. Välierät ovat tässä kilpailussa edessä ja toivonkin, että Palloliitto markkinoisi vahvasti näitä pelejä. Suomen cup ansaitsee laajan yleisön ja arvostuksen (Urheilukanava voisi televisioida?).

Lopuksi suosittelen Jari Litmasen, Pelén, Sami Hyypiän ja Mikael Forsselin elämänkertojen lukemista varsinkin junioreille. Nämä jalkapalloilijat todistavat, että ei ole mitään väliä minkälaisissa oloissa vartut, vaan sillä miten paljon treenaat varsinkin yksin. Oikotietä ei ole niin, kuin ei missään taiteen lajissa!

HJK otti vihdoin voiton Veikkausliigassa!


Niin siinä sitten kävi, että Keith "Keke" Armstrong sai lähteä syyskuun alussa pelatun tappiollisen Honka-ottelun jälkeen. Työntekijä sai taas kerran yksin kantaa vastuun niin, kuin globalisaation hallitsemassa maailmassa on nykyisin tapana. Yhdessä hetkessä unohtui se erinomainen työ, mitä Keke on HJK:n hyväksi tehnyt (kaksi mestaruutta, Suomen cupin voitto, viime kaudella hopeaa). Miksi Keke ei saanut viedä projektia loppuun, kun sopimus oli muutoinkin päättymässä tähän kauteen? Syy tähän on mediapelin täydellisesti hallitseva HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäinen, joka halusi pelastaa omat kasvonsa. Kekestä oli helppo tehdä syntipukki ja luoda illuusio toimivasta HJK-organisaatiosta. Eniten minua tässä kaikessa ihmetyttää se, että miksi urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio ja toimitusjohtaja Kari Haapiainen saivat jäädä? Varsinkin Saarnion osuus epäonnistuneissa pelaajahankkinoissa on merkittävä. Kaikesta tästä voi päätellä, mikä on tyyli HJK:ssa ja kuka käyttää valtaa. Ikävä kyllä urheilullista menestystä on turha odottaa ennenkuin organisaatio myös muuttuu! HJK kutsui loppukauden talkoisiin entisen HJK-pelurin Aki Hyryläisen ja loistavaa työtä Grifk:ssa tehneen Ari Tiittasen (Kauniainen nousemassa 1. divisioonaan). Heidän roolinsa on kuitenkin vain väliaikainen, koska Antti Muurinen palaa HJK-luotsiksi ensi kaudeksi. Kannattajat olivat äänestäneet jaloillaan, kun vain reilu 3000 katsojaa oli saapunut Finnairstadionille otteluun Turun Interiä vastaan. ************************************************* HJK aloitti täysin samalla kokoonpanolla, kuin Keith Armstrongin alaisuudessa. Ottelun ensimmäinen puoli-aika sujui vierailija Interin hallinnassa, mutta tilanteita syntyi kuitenkin molempiin päihin. Reilun vartin pelin jälkeen ansiokkaasti pelannut Iiro Aalto keskitti hyvin Dawda Bahille, jonka suora laukaus ilmasta ei kuitenkaan osunut tolppien väliin. Interin paras paikka siunaantui 27. minuutilla, kun Severi Paajanen pääsi kokeilemaan kahdesti perkkäin, mutta HJK-puolustus selvitti tilanteen kulmapotkuksi. Inter vyörytti varsinkin loisteliaasti pelanneen Martin Mutumban johdolla hyökkäyksiä jatkuvan virtana. Pelin ratkaisu syntyi ikävällä tavalla, kun linjansa kanssa haparoinut erotuomari Mika Salo päätti ratkaista pelin. Hän antoi epäselvästä käsivirheestä Interin puolustuksen kivijalalle Jos Hooiveldille toisen keltaisen kortin ja mies joutui suihkuun. Inter joutui kokoamaan rivit uudestaan ja valmentaja Job Dragtsman täytyikin ottaa hyökkäyksestä Mutumba pois. HJK sai tämän jälkeen luonnollisesti pelin hallintaansa. Bah pääsi 42. minuutilla puskemaan ylärimaan Mika Nurmelan vapaapotkusta, mutta tilanne kuivui kulmapotkuksi. HJK jatkoi painostusta toisella puoliajalla, mutta edelleen vaivasi tehottomuus ja ratkaisevat syötöt eivät löytäneet perille. Lopulta 76. minuutilla HJK onnistui, kun Jukka Raitala nousi upeasti oikealta ja lähetti keskityksen takatolpalle. Vaihdosta kentälle tullut Ilari Äijälä jatkoi hallitusti maalin edustalle, mistä Bah latasi pallon Interin maalin kattoon ohi huippuvireisen Patrick Bantamoin. Lopullisesti peli ratkesi 88. minuutilla, kun tämän kauden ehdottomasti paras HJK:n hankinta Medo onnistui. Sebastian Sorsa keskitti ja Medo laukoi komeasti volleysta ylänurkkaan loppulukemiksi 2-0.

HJK otti ansaitun voiton, mutta peli oli edelleen nihkeää ja tehotonta. Sarjapaikka näyttää kuitenkin varmistuvan, kun putoamistaisteluun on eroa jo yhdeksän pistettä. Näin ollen valmentajakaksikko Hyryläinen-Tiittanen voi keskittyä Suomen cuppiin, mistä voitto antaisi ilon aihetta. HJK ei saa kuitenkaan mitään ilmaiseksi torstaina pelattavasta puolivälierä kamppailusta Jyväskylän JJK:ta vastaan, koska onhan joukkue pudottanut jo kaksi liiga seuraa. Interin leirissä sen sijaan pitää vielä tehdä töitä sarjapaikan puolesta, kun jumbokaksikko AC Oulu-FC Viikingit väijyy kuuden pisteen päässä. Tällä joukkueella ja valmennuksella uskon Interin säilyvän helposti. Mielenkiintoinen loppukausi molemmilla joukkueilla on varmasti edessä. ************************************************ Tämän kauden Veikkausliiga lähenee loppuaan ja ainakin minun mielestä sarja ei vedä vertoja jännitävälle viime kaudelle. Suurin syy tähän on tietysti Tamu:n ylivoima ja myös se, että nousijajoukkueista ei ollut viime kauden Honka-ilmiöön. Tamu voi käytännössä varmistaa mestaruuden voittamalla torstaina FC Hakan. Keskustelua on herättänyt Tamu:n valmentaja Ari Hjelmin kitinä otteluohjelmasta, kun hänen mielestä kaksi peliä viikossa on liikaa! Tamu:a vartenhan koko otteluohjelma alunperin tehtiin ja aivan muut seurat voisivat valittaa kuten esimerkiksi FC Viikingit. Sillehän tuli juuri Tamu:n takia peräti kolmen viikon taukoja peleistä. Uskon, että Ari Hjelm on ammattilaispelaaja vuosinaan tottunut kahden pelin viikko tahtiin, joten kitinä tuntuu käsittämättömältä. Nyt herätys tampereella, koska ensi kaudeksi tarvitsette laajemman pelaajaringin, mikäli haluatte pärjätä tasaisesti kaikissa kilpailuissa (varsinkin eurokentillä). Putoamistaistelu herättää tänä vuonna eniten mielenkiintoa, kun peräti viisi seuraa taistelee paikasta auringossa: FC KooTeePee, FC Inter, FF Jaro, AC Oulu ja FC Viikingit. Todennäköisimmältä näytttää Viikinkien suora putoaminen ja Oulun jääminen karsijan paikalle. Ikävä kyllä Viikinkien kohdalla kohtaloksi muodostui puoliammattilaisuus. Veikkausliiga on onneksi nykyään niin kovatasoinen sarja, ettei puolivaloilla pärjätä. Se, että käyt päivisin töissä/opiskelemassa toimi vielä 70-luvulla, mutta ei nykyään. Vuosaaressa ei myöskään saatu osin kaupungin tuen puuttumisen takia päälle sellaista draivia, mitä on koettu esimerkiksi Espoossa ja FC Hongassa. Veikkausliigassa pitää katsoa myös peiliin kauden jälkeen, koska yleisömäärät ovat selvästi laskeneet loppukaudesta. Syitä tähän on varmasti useita, mutta suurin syy on hajanainen otteluohjelma. Ohjelma ei sisällä täysiä kierroksia, eikä tiettyjä ottelupäiviä. Viikolla pitäisi olla tietyt pelipäivät niin, kuin suuressa maailmassa, jolloin katsojat löytäisivät aina paikanpäälle.

Lopuksi täytyy kummastella miksi erinomaisesti Urheilukanavalla toteutetut Veikkausliiga-live ottelut siirtyvät lokakuussa Yle:lle. Kanavalle, mistä kaikki jalkapallopersoonat (Ville Klinga, Riku Riihilahti) ovat lähteneet. Toteutus tulee olemaan samaa tasoa kuin, Mestareiden liiga lähetykset, joista todelliset jalkapalloihmiset eivät saa mitään irti. Esimerkiksi studiossa "yleismies" Tapio Suominen ei saa aikaan innostavaa keskustelua. Eniten kuitenkin harmittaa selostajan vaihtuminen Tuomas Virkkusesta Niki Juuselaan. Urheilukanavan Virkkunen on jalkapalloselostaja minkälaista Suomessa ei ole ennen nähty: eläytyvä, asiantunteva ja myös huumorin taitaja. Veikkausliiga perustelee päätöstä näyttää loput ottelut Yle:llä massojen tavoittamisella (tavoite 400 000 katsojaa). En usko tähän, koska näin digiaikana kiinnostuneet ovat seuranneet jo Urheilukanavalta nämä ottelut. Tärkein kysymys kuitenkin on haluaako Veikkausliiga katsoa tulevaisuuteen ja kehittää suomi-futista, vai jäädä menneisyyteen niin kuin Yleisradio?

Jännitysnäytelmä Suomi-Puola Helsingin syksyisessä illassa

Saimme lähteä hyvistä asetelmista kaksoismaaotteluun Serbiaa ja Puolaa vastaan, kun kaikki oli omissa käsissä. Ensimmäinen piste näistä peleistä saavutettiin taktisesti erinomaisella tasapelillä Serbiaa vastaan viime lauantaina. Ottelu osoitti eron Roy Hodgsonin ja edellisen päävalmentajan Antti Muurisen valmennustyylin välillä. Avainpelaajat ovat samoja, kuin Muurisen aikakaudella, mutta tulokset toisenlaisia. Kaikki kiitos viihdyttävää peliä pelanneelle Muurisen joukkueelle, mutta ikävä kyllä sillä ei syntynyt tulosta. Meidän joukkue ei ainakaan vielä ole Ruotsin tai Tanskan tasolla, joten meidän pitää pelata puolustuksen kautta ja hakea vain tulosta. Fantastista oli myös huomata, että koko joukkue osallistui puolustamiseen ja toteutti näin Hodgsonin luomaa taktiikkaa. Saavutettu piste ja Portugalin jääminen tasapeliin Puolan kanssa nosti Suomen toiseksi Puolan jälkeen lohko A:ssa. Näin ollen illan peli oli lohkon kärkikamppailu, jonka voittaja nousisi lohkokärkeen! Sanat eivät riittäneet kuvaamaan ottelun tärkeyttä suomalaiselle jalkapallolle! Tilastot eivät kuitenkaan antaneet toivoa Suomelle, joka on kohdannut Puolan 30 kertaa. Kasassa on 3 voittoa, kuusi tasapeliä ja 21 tappiota, mutta mikä tärkeintä viimeisin kohtaaminen vuosi sitten karsintojen ensimmäisessä pelissä päättyi Suomen 3-1 vierasvoittoon! Olympiastadion oli lähes täynnä (34 088 katsojaa) ja tunnelma oli käsinkoskeltava. Varsinkin 1700 värikästä puolalaisfania loi tunnelmaa.

**************************************

Suomi lähti otteluun samalla tyylillä, kuin Serbiaa vastaan, mikä tarkoitti koko joukkueen tarkkaa puolustamista. Kokoonpanon ainoa muutos oli Joonas Kolkan sisääntulo hyvin Serbia pelissä pelanneen Mika Nurmelan tilalle. Myös merkille pantavaa oli, että Belgradissa loistavasti vasemman puolustajan paikalla onnistunut Toni Kuivasto sai pitää paikkansa.

Ottelun merkitys näkyi heti alusta asti, kun molemmat joukkueet karvasivat, taklasivat ja puolustivat erittäin tarkasti. 15. minuuttia oli pelattu, kun Puola alkoi luoda painetta Suomen kenttäpuoliskolle. Kurinalaisesti kentän "itsevaltiaan" Sami Hyypiän johdolla puolustanut Suomi sai pidettyä Puolan poissa kuitenkin selvistä maalipaikoista. Ensimmäisen puoliajan vaarallisin tilanne syntyi 32. minuutilla yllättäen Suomelle. Todella pirteästi jälleen pelannut Daniel Sjölund eteni rangaistusalueelle ja harhautti puolalaispakin, mutta maalivahti Arthur Boruc tuli hyvin vastaan peittäen laukauksen. Pari minuuttia ennnen taukoa Joona Kolkka pääsi väläyttämään, mutta kaukolaukaus painui hieman yli takaylänurkan.

Tauolle mentiin Puolan hallinnan jälkeen onneksi ilman takaiskumaaleja.

Toisen puoliajan alkuun Puola haki vimmatusti johtomaalia, mutta suomalaiset kestivät. Varsinkin Hyypiän johtamaa puolustusnelikkoa: Sami Hyypiä, Hannu Tihinen, Petri Pasanen ja Toni Kuivasto oli ilo katsoa. Uskallan väittää, että tässä on tämän hetken Euroopan paras puolustus! Painostuksen tauottua tuli Suomelle se kuuluisa "tuhannen taalan" paikka, kun Alexei Eremenko junior pääsi livahtamaan yksin läpi ja vastassa oli enää Puolan maalivahti. Ensimmäisen Eremenkon laukauksen Boruc torjui, mutta seuraava laukaus lipui kohti maalia. Koko katsomo pidätti henkeä ja oli valmiina räjähdykseen, mutta pallo osuikin Puolan maalin tolppaan! Seuraavaksi 72. minuutilla Suomen päävalmentaja Roy Hodgson haki lisää hyökkäysvoimaa vaihtamalla Jonatan Johanssonin tilalle Mikael Forsselin. Miklu pääsikin pian maalipaikkaan ja teki sen kuuluisan askelharhautuksen, mutta pallo lipui Borucin torjunnasta 10 cm ohi maalin. Heti perään "man of the match" Artur Boruc torjui upeasti yhdellä kädellä Hannu Tihisen puskun. Katsomossa vaivuimme jo epätoivoon, kun mikään ei mennyt maaliin.

Seuraavaksi jalkapallotrilleri oli saada uuden käänteen, kun toisessa päädyssä Marek Saganowski laukoi pallon Suomen maalin tolppaan. Suomen maali oli lähellä vielä 87. minuutilla, mutta puolalaisista Jakub Blaszczykowski pani uhrautuvasti päänsä Daniel Sjölundin kudin tielle. Näin ollen pisteet jaettiin ja säilytimme lohkon kakkospaikan, kun Portugali jäi tasapeliin Serbian kanssa.

Meillä oli tilanteemme ottelussa, mutta pitää olla realisti. Puola ja Serbia ovat maailmanluokan jalkapallomaita, jotka voivat hyvänä päivänä voittaa esimerkiksi maailmanmestaruuden. Kaksi pistettä on hyvä tulos näistä peleistä ja mikä tärkeintä olemme mukana kisassa pääsystä EM-kisoihin. Kisasta tulee armoton, kun kaikilla neljällä maalla (Puola, Suomi, Portugali, ja Serbia) on vielä mahdollisuus kisapaikkaan. Meidän aseemme tässä taistelussa on puolustus, joka on päästänyt vähiten maaleja (6) neljästä kärkijoukkueesta ja siitä voimme olla ylpeitä! Mikäli ajatellaan asiaa laajemmin on eurooppalaisen jalkapallon tason laajuus huimassa nousussa. Tämän todistaa seikka, että vasta lohkossa: D on jatkajat jo selvillä (Saksa, Tsekki). Kierroksen tulokset kertovat tästä myös, kun esimerkiksi Skotlanti voitti Ranskan, Wales Slovakian ja Islanti P-Irlannin! Yksi asia on kuitenkin jo varmaa, että ensi kesän EM-kisoista tulee pelillisesti paremmat, kuin tylsistä 2006 MM-kisoista.

******************************************

Nyt elämme Suomessa todellista jalkapallobuumia, mutta yksi asia on jäänyt täysin vaille ansaitsemaansa huomiota. Tarkoitan U-21 maajoukkuetta, joka on aloittanut EM-karsintansa suorastaan käsittämättömän hyvin. Ensin haettiin voitto Tanskan kotikentältä (0-1) ja nyt viimeksi Vaasassa voitettiin Skotlanti ansiokkaan taistelun jälkeen 3-2. Täten Suomi johtaa omaa EM-karsinta lohkoaan täydellä pistepotilla, mutta kiinnostaako ketään? Pitäisi kiinnostaa, koska tässä joukkueessa pelaa tulevaisuuden A-maajoukkueen runko. Suurenmoiset voitot ja maajoukkue kuvioihin sisään pääsy valmistaa näistä nuorista uudenlaisia vastuunkantajia. Kiitos kuuluu tästä myös joukkueen valmentajalle Markku Kanervalle, joka törkeästä IS-urheilun/IS Veikkaajan "ajojahdista" huolimatta ei jättänyt pestiään ja nyt se tuottaa tulosta. Uskon myös, että Roy Hodgson on ollut tarkeä tekijä U-21 maajoukkueen kehittämisessä. Nyt meillä onkin todella lupaavia nuoria, mutta heidän pitää saada jatkuvasti peliaikaa myös Veikkausliigassa! Minun mielestä meillä ei ole mitään hätää, kun nykyinen A-maajoukkueen "kultainen sukupolvi" jättää pelikentät, koska nykynuorissamme on tulevaisuutta!

Loistava uutinen oli myös maestro Jari Litmasen kuulumiset. Akillesjänne leikkaus meni hyvin elokuussa ja hän kuntoututtaa nyt itseään maajoukkueen fysioterapeutin Jari-Pekka Keurulaisen kanssa. Litmanen kertoi, että on voinut jo aloittaa kevyen hölkkäämisen. Iloinen uutinen oli myös toisen pojan syntyminen Litmasten perheeseen. Kaikki näyttää täten hyvältä Jari Litmasen kohdalla. Minä uskon, että 21.11 pelattavassa ratkaisevassa Portugali-Suomi EM-karsintojen päätöspelissä Jari Litmanen johdattaa Suomen kentälle!

FC Honka sysäsi 100-vuotiaan HJK:n kuilun partaalle





FC Honka matkusti HJK:n vieraaksi Töölön Finnairstadionille hakemaan historiansa ensimmäistä liigavoittoa Klubista. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun tilanteesta, jossa liian monet tasapelit ovat pudottaneet ne mestaruustaistosta. Honka on pelannut kahdeksan tasapeliä ja HJK:lla niitä on peräti yksitoista! Etenkin 100-vuotisjuhliaan viettävälle Klubille kausi on ollut todella raskas, sillä se on pystynyt voittoon vasta neljästi. Sille kävi karusti myös Uefa cupissa viime torstaina, kun Tanskan Aalborg BK eteni jatkoon 2-4 yhteismaalein. FC Honkaa sen sijaan on vaivannut tehottomuus ja onkin kuvaavaa, että joukkue on neljällä erikoistilannemaalillaan liigan heikoin erikoistilannejoukkue. Hongan kapteeni Janne Saarinen peräänkuuluttikin sitä kuuluisaa "tappamisen meinikiä".
Pääkaupunkiseudun derby oli valmiina alkamaan Finnairstadionin tekonurmella. Paikan päälle oli tullut yli 8000 katsojaa, mutta valitettavasti tämä oli pelkkää silmälumetta, koska ilmaislippuja oli jaettu taas kerran runsaasti.
******************************************
Hongalla oli enemmän huolia loukkaantumisten kanssa, kuin vastustajalla, koska loppukauden sivussa olevan Hannu Patrosen lisäksi Rami Hakanpää ja Lasse Lagerblom joutuivat jättämään ottelun väliin.
Ottelu oli alusta asti todella tarkkaa pelaamista, eikä varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla juuri hienouksia nähty. Ottelun tärkeys näkyi selvästi pelaajien otteissa. Ensimmäisen puoliajan paras paikka siunaantui vierailijalle. HJK:n oikea pakki Jukka Raitala tuuppasi rangaistusalueella puskua yrittäneen John Weckströmin ja erotuomari Petteri Kari osoitti pallon kylmän viileästi pilkulle. HJK:n maalivahti Ville Wallén kuitenkin torjui upeasti Jami Puustisen laukauksen. Taukoon oli tuolloin jäljellä enää viisi minuuttia.
Toisella puoliajalla tasainen vääntö jatkui, mutta HJK oli selvästi yritteliäämpi. Se olikin lähellä maalintekoa 53. minuutilla, kun Ilari Äijälän kaukoveto oli painua ohi U-21 maajoukkueen maalivahdin Tomi Maanojan seläntaakse. Tomi Maanoja kuitenkin selvitti tilanteen ja hän onkin osoittanut tällä kaudella olevansa seuraava suomalainen huippuveskari yhdessä TPS:n Jukka Lehtovaaran kanssa. Jatkossakin HJK painoi peliä Hongan päätyyn, mutta ratkaisevat syötöt epäonnistuivat, niin kuin koko kaudella. Vierailijat panostivat vastahyökkäyksiin ja tämä tuottikin tuloksen 59. minuutilla. Tero Koskela pääsi HJK:n puolustusvirheen jälkeen läpiajoon ja sijoitti etukulmasta varmasti ohi Ville Wallénin. Tämän jälkeen isännät hakivat tasoitusta vimmatusti, mutta espoolaispuolustus kesti. Varsinkin Roope Heilalan otteet Tuomo Turusen vierellä olivat loistavia ja katkot olivat varmoja sekä tyylikkäitä. HJK:lle tarjottiin vielä 88. minuutilla tasoituspaikkaa, kun Janne Saarinen kaatoi rangaistusalueella Sebastian Sorsan. Vili Savolainen lauokoi pilkun kuitenkin taivaan tuuliin. FC Honka otti täten ensimmäisen liigavoittonsa HJK:sta ja se vankisti asemiaan Veikkausliigan kolmantena. Upea uutinen oli myös Hongan valmentajan Mika Lehkosuon pelin jälkeen allekirjoittama vuoteen 2011 asti ulottuva jatkosopimus! Hongassa on sitouduttu pitkäjänteiseen työhön ja se varmasti tuottaa vielä upeita tuloksia!

HJK:n leirissä sitä vastoin ollaan täydellisessä paniikiissa ja tätä kuvaa hyvin HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäisen kommentit ottelun jälkeen. Nelosen IS-urheilun toimittaja kysyi aikooko HJK panostaa loppukaudella vain Suomen cupp:iin. Lyytikäinen vastasi, että Suomen cup voidaan unohtaa, koska nyt taistellaan sarjapaikan puolesta! Mitä ihmettä on tapahtunut, kun suuri ja mahtava HJK taistelee sarjapaikastaan, eihän tämän näin pitänyt mennä?
Ennusmerkit olivat kuitenkin ilmassa jo varhain keväällä, kun seurassa päätettiin panostaa ulkomaalaispelaajiin ja unohtaa omien lupaavien nuorten kehittäminen vähäksi aikaa. 100-vuotias HJK halusi mestaruuden hinnalla millä hyvänsä ja uskottiin ettei omista nuorista ole tätä tuomaan. Metsään mentiin ja pahasti, kun ulkomaalaishankinnat pettivät. Nolointa oli tapaus Farid Ghazi, joka "kusetuksellaan" pilasi joukkuehengen ja lopulta häipyi jo kesällä takaisin Algeriaan. Moni varmasti ihmettelee kenellä muulla seuralla olisi varaa pitää U-21 maajoukkuemies Jarno Parikka jatkuvasti penkillä ja vuokrata Mehmet Hetemaj (u-21 maajoukkue) FC Viikingeihin?

Nyt on peiliin katsomisen aika koko HJK:n organisaatiossa. Mikäli Keith Armstrong joutuu lähtemään pitää myös urheilutoimenjohtajan Tuomo Saarnion kantaa vastuu ja poistua. Tästä kaudesta voi kuitenkin oppia paljon, jos näin haluaa? HJK:n pitää olla seura, joka kehittää omia junioreitaan ja antaa heille tämän jälkeen myös vastuuta Veikkausliigassa. Tämän lisäksi sen kannattaa hankkia valmiita kokeneita pelaajia muista seuroista (viime kaudella esim. Antti Pohja) ja lisäksi houkutella Tuomas Haapalan tasoisia paluumuuttajia. Kuka olisi sitten paras valmentaja luotsaamaan lupaavista nuorista koostuvaa ryhmää? No tietenkin Pasi Rautiainen, mutta saadanko hänet, niin se onkin jo toinen juttu.
*****************************************
Seurajalkapalloillumme palasi karusti maanpinnalle viime viikolla, kun FC Haka, HJK ja MyPa tippuivat Uefa cupin toisella karsinta kieroksella. Tappiot oli tyrmääviä kahden ottelun yhteistuloksilla: FC Midtjylland - FC Haka 7-3 , AaB - HJK 4-2 ja Blackburn - MyPa 3-0.
Tamu jatkaa siis ainoana Uefa cupin 1. kierroksella, jossa se kohtaa ranskalaisen Bordeaux.
Nyt pitäsi hälytyskellojen soida, koska me tarvitsemme rajuja muutoksia koskien Veikkausliigaa. Esimerkiksi Tamu:n valmistava peli ennen ratkaisevaa Mestareiden liigan kolmannen kierroksen ottelua Rosenborgia vastaan oli kohdata AC Oulu. Eihän tälläisestä ottelusta ollut mitään hyötyä, kun seuraavaksi kohdattiin Skandinavian suurseura! Ei tälläinen valmista seurojamme kansainvälisiin peleihin. Muiden pohjoismaisten liigojen taso on niin kova, että miksi annamme tasoitusta? Tällä tarkoitan sitä, että 14 joukkuetta Veikkausliigassa on aivan liikaa. Meidän pitää kehittää nopealla aikataululla kymmenen joukkueen ammattilais-sarja, jossa olosuhteet ovat kunnossa ja pelaajat eivät käy pelaamisen lisäksi töissä. Näin saamme seuroillemme kovatasoisia pelejä läpi kauden. Liigalisenssi vaatimuksiin pitää lisätä, että jokainen seura leireilee talven aikana etelässä ja pelaa siellä kovia harjoituspelejä. Myös miesten Ykkönen pitää laittaa vihdoin kuntoon ja sen arvostusta nostaa. Ykköseen pitää myös laittaa olosuhdevaatimukset, jolloin nousijajoukkueen hyppy liigaan ei ole niin iso. Ykkösen arvostusta lisäisi myös se, että siellä pelattaisiin aina mestaruudesta, niin kuin esimerkiksi Englannin mestaruus-sarjassa. Nämä kaikki ehdotukset lisäisivät katsojien kiinnostusta ja ennen kaikkea tällöin jalkapallo nousisi vihdoin ykköslajiksi Suomessa! Kaikki tämä heijastuisi myös maajoukkueisiin ja varsinkin U-21 maajoukkueeseen, joka saisi valmiimpia pelaajia.

Lopuksi pitää katseet kääntää tuleviin kohtalon hetkiin, jolloin ratkeaa "elämää suurempia" asioita. A-maajoukkueemme on siis tulessa ensi lauantaina Belgradin "hornankattilassa", kun vastaan tulee Serbia ja tämän jälkeen on vuorossa kotipeli 12.9 Olympiastadionilla Puolaa vastaan. Nyt maajoukkueemme tarvitsee kaiken tuen, joten menkää ensi lauantaina baareihin ja ystävien luo Canalia katsomaan. Tämän jälkeen täytetään Olympiastadionin ja tehdään siitä ikävä paikka Puolalle. Näistä kahdesta pelistä, kun saamme vähintään neljä pistettä on suuri unelma askeleen lähempänä!
Isoäitini muistolle!