Fiilistelyä II (Suomi-Valko-Venäjä 1-0)

Kyllä oli jälleen upeaa pitkän tauon jälkeen kävellä kohti Olympiastadionia, kun tuoreessa muistissa oli tuo Gijonin unohtumaton ilta ja Suomen sensaatiomainen tasapeli Espanjaa vastaan. Olympiastadionissa on minulle, jotain sanoinkuvaamatonta maagisuutta. Aina palaa mieleen nuo lukemattomat pelit, mitä siellä on tullut nähtyä: HJK:n sarjapelejä, HJK:n Mestareiden liiga-pelejä, Suomen Cupin finaaleita ja tietenkin maajoukkueen lukuisia unohtumattomia koitoksia. Sielu janoaa tunnetta ja stadikalla, sitä polttoainetta on saanut runsainmitoin.
Tämä ilta kirjoitti, taas uuden luvun tuohon näytelmien sarjaan. Suomi pelasi organisoidusti toisin, kuin Valko-Venäjä. Peli oli Suomen kontrollissa läpi 90-minuuttisen. Kaikki pelaajat tiesivät roolinsa ja uhrautuvasti taistelivat jokaisesta pallosta. Mixu oli pystynyt selvittämään myös "topparipari-ongelman" tyylikkäästi ja Petri Pasanen, sekä Markus Halsti vastasivat huutoon. Perparim Hetemaj on selvästi löytänyt uuden kevään pelillisesti ja Teemu Tainion pelinluku ja avaavat syötöt olivat kansainvälistä luokkaa. Roman Eremenko oli jälleen kerran päällikkö ja maalilla Jussi Jääskeläisen saappaat on täyttänyt Niki Mäenpää. 56 minuutilla syntynyt maali oli Romanin rakentama ilmiömäinen taidonnäyte, joka meni Valko-Venäläisestä pelaajasta maaliin. Ja se tunne oli, taas mahtava, kun stadion oli revetä liitoksistaan kannattajien hurratessa.
Suomi taistelee vielä loppuun asti MM-lopputurnauspaikasta!

Pressissä Jarkko Hurme ja Jukka Raitala.