Sivun näyttöjä yhteensä

torstaina, toukokuuta 08, 2014

HJK-IFK Mariehamn 1-0

Jo avauskokoonpanoa tutkiessa huomasi, että uusi isäntä on talossa. Veli Lampi ja Markus Heikkinen olivat penkillä ja ei mikään ihme, kun katsoo heidän alkukauden esityksiä. Ei edes Veikkausliigassa pärjää pelkästään vanhoilla meriiteillä.

Kolme minuuttia oli kulunut, kun Mariehamnin Amos Ekhalie eteni boxiin ja syötti Petteri Forsellille, joka laukoi pallon voimalla ylärimaan. Seitsemän minuuttia edellisestä ja Rasmus Schüller syötti Oussou Konanille, joka kääntyi ja pääsi laukomaan, mutta löysän vedon Simon Nurme IFK-maalilla torjui helposti. Kolme minuuttia äskeisestä ja Robin Lod laukoi tulisesti. Mutta Nurme pelasti tilanteen kädellään kulmapotkuksi. 17 minuutin jälkeen Ekhalie pääsi myös laukomaan voimalla ja HJK-maalilla Michael Tornes torjui pallon eteensä. 33 minuutin kohdalla Demba Savage nousi vasemmalta boxiin ja syötti Konanin avopaikkaan, mutta Nurme venyi torjuntaan.
Kaksi minuuttia oli pelattu toista puoliaikaa, kun Savage ja Lod pelasivat seinäsyötöllä Lodin avopaikkaan, mutta hän veti ohi maalin. HJK jatkoi paineen luomista. 78 minuutin kohdalla Duarte Tammilehto vapautti Forsellin boxiin, mutta Tornes hoiti tilanteen. Tuomarin antamalla harvinaisen pitkällä seitsemän minuutin lisäajan viime hetkillä Savage "räjäytti lopulta pankin" Gideon Baahn syötöstä laukomalla pallon Nurmeen käsien kautta maaliin.

Selvästi huomasi, että Mika Lehkosuo on saanut HJK:n henkisen lukon avattua. Mutta pelillisesti joukkue on, niin tiukassa lukossa, että sen avaaminen kestää vielä jonkin aikaa. IFK Mariehamn, sitä vastoin operoi pienellä ringillä ja muutaman avainpelaajan loukkaantuminen näkyi joukkueen pelissä, mutta kyllä joukkue olisi pisteen tämän päivän esityksellään ansainnut, vaikka HJK veikin laukaukset kohti maalia 9-3. Ironista tässä kaikessa on se, että loppupeleissä HJK vei haastaja-Hongalta parhaat pelaajat ja sarjan parhaan valmentajan. Tarina olisi voinut päättyä toisinkin mikäli Hongassa ei olisi pelattu palloa omaan maaliin.

Pressissä: IFK Mariehamn-luotsi Pekka Lyyski ja HJK-luotsi Mika Lehkosuo.

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

FC Honka-FF Jaro 1-1

Jo ensimmäisellä minuutilla uuden kevään hyökkääjänä löytänyt Hongan Roni Porokara pääsi yksin läpi, kun Joshua Pritchard vapautti hänet, mutta Jesse Öst Jaro-maalilla ehti väliin. Kolmen minuutin jälkeen Jaron Mathias Kullström pääsi boxissa vetämään, mutta Daniel Kollar Honka-maalilla torjui yrityksen. 19 minuutin kohdalla Jaron Shahdon Winchester laukoi yllättävästi noin 30 metristä, mutta veto painui ohi maalin.

Toista puoliaikaa oli pelattu vain kaksi minuuttia, kun Hongan Dani Hatakka lähetti pitkän pallon oikealta laidalta boxiin, missä sen ohjasi maaliin Porokara. 54 minuutin jälkeen Hongan puolustus oli täysin tuuliajoilla ja Jaro pääsi kolmella pelaajalla läpi. Lopulta Hendrik Helmke sijoitti pallon varmasti maaliin. Honka olikin hetken aikaa täysin paniikissa, kun Jaro prässäsi kovaa ylhäältä ja 63 minuutilla Jonas Emet pääsi laukomaan voimalla boxin rajalta, mutta Kollar venyi torjuntaan. 76 minuutin kohdalla Hatakka pääsi jälleen keskittämään boxiin ja Porokara puski pallon ylärimaan. Kolme minuuttia edellisestä ja Winchester laukoi boxin rajalta upealla kierteellä tolppaan. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa Jaron Peter Opiyo laukoi ennalta-arvaamatta noin 35 metristä ja Kollar torjui sen kulmapotkuksi.

Ensimmäinen puoliaika oli karmeaa katsottavaa: harhasyöttöjä, pitkiä osoitteettomia palloja ja tilanteisiin mentiin täysin ilman jarkeä. Onneksi televisiokameroita ei ollut paikalla. Kyllä tällä tasolla pitäisi joukkueiden olla valmiimpia peleihin. Toisella puoliajalla nähtiin jo jalkapallon pelaamista: tempo nousi, syötöt löysivät perille ja maalipaikkoja saatiin luotua. 1618 katsojaa oli tullut paikanpäälle ja ottelutapahtumassa pystyi aistimaan hengettömyyden. Tämä oli kaiken lisäksi vielä Veikkausliigan markkinoima Respect-ottelu. Jotakin muuta liigan toimistolla saataisiin kehittää, kuin nämä Respect-ottelut ja yhtenäinen pelipallo.

Pressissä: Jaro-luotsi Alexei Eremenko sr, Honka-luotsi Shefki Kuqi, Jaro-pelaaja Hendrik Helmke ja Honka-pelaaja Marcus Heimonen.