Kiihkeä pääkaupunkiseudun paikallistaisto FC Honka-HJK

FC Honka lähti Liigacupin alkulohko 1:n otteluun hurjassa vireessä, kun takana oli kolmen ottelun voittoputki (maaliero 10-2). Vierailija HJK on myös viime kaudesta uudistuneella joukkueella saalistanut neljästä ottelusta kolme tasapeliä ja yhden voiton. Edellisessä pelissään Honka murjoi TPS:n peräti 4-0 ja TPS:n valmentaja Martti Kuusela totesikin ottelun jälkeen saaneen nuoremmalta virkaveljeltään Mika Lehkosuolta hyvän oppitunnin. HJK sen sijaan joutui tyytymään 0-0 tulokseen Rops:in "siilipuolustusta" vastaan. Mainituilla tuloksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, kun vuorossa oli kauden ensimmäinen paikalliskahina. FC Honka otti pääkaupunkiseudun herruuden itselleen viime kaudella ja viimeistään osoitti helsinkiläisille, että HJK ei voi jäädä laakereille makamaan. HJK:n koko jäykän seuraorganisaation on saatava uudenlaista vireyttä toimintaansa tai se putoaa Tamu:n, Hongan ja TPS:n vauhdista. FC Hongan mutkaton ja energinen seuraorganisaatio näkyy esimerkiksi siinä, että seurapomo Jouko Harjunpää istuu Esport Areenan kentän laidalla ja vitsailee vaivattomasti, vaikka pelaajien kanssa. Oletteko koskaan nähneet HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäisen tekevän samaa? Ei hän istuu "norsunluutornissaan" yhdessä toimitusjohtaja Kari Haapiaisen kanssa ja mikäli esitys ei tyydytä herroja, niin siitä puhutaan ennemmin mediassa kuin suoraan valmentajalle.

No onneksi itse pelaajat ja peli ovat kuitenkin pääosassa ja näin pääkaupunkiseudun "derby" oli valmiina alkamaan!

******************************************
HJK lähti otteluun kovalla prässillä ja hallitsikin ensimmäistä puoli-aikaa. Hongan peliä sekoitti argentiinalainen testimies Rinaudo, joka ei päässyt peliin sisään missään vaiheessa. Myös Hermanni Vuorinen vei kärjessä tilaa viime aikoina "liekeissä" olleelta Jami Puustiselta. Ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun pelikello näytti 23. minuuttia. Muutoin koko ottelun pimennossa ollut HJK:n Jarno Parikka taisteli pallosta ja sai syötettyä sen maalin edustalle hiipineelle Ville Taulolle, joka tälläsi pelivälineen alanurkkaan. Ikävä kyllä heti maalinsa jälkeen Ville Taulo joutui nivusvaivojen takia nilkuttamaan vaihtoon ja tilalle kirmasi Dawda Bah. Viihdyttävän ensimmäisen puoli-ajan jälkeen tauolle mentiin HJK:n komennossa.

FC Honka sai paremmin pelin juonesta kiinni heti toisella puoliskolla. Varsinkin Roope Heilalan ja Tero Koskelan sisääntulo piristi joukkuetta. HJK tuli kuitenkin armotta kaksinkamppailuihin ja piti pitkään johtoasemansa. 77. minuutilla Joel Perovuo voitti pääpallon ja pudotti sen viereensä Nicholas Otarulle, joka pelasi jälleen kuin hurmiossa. Hän laukoi komean kaaripallon suoraan HJK:n maalin takakulmaan. HJK ei herpaantunut tapahtuneesta, vaan siirtyi parin minuutin päästä jälleen johtoon. HJK:n paluumuuttaja Miikka Multaharju eteni vasemmalta laidalta ja keskitti maalin edustalle, jossa vielä viime kausina Klubi-04 junioreissa pelannut Akseli Pelvas pääsi puskemaan pallon maaliin. Tälläisia harjoiteltuja kuvioita yleisö varmasti haluaa nähdä!

HJK oli jo ottamassa täydet pisteet, mutta erotuomari Jouni Hyytiä ei katsonut kelloaan, jolloin lisäaikaa pelattiin liikaa. Lisäajan kuudennella minuutilla Miikka Multaharju pelasi palloa kädellään omalla rangaistusalueella ja seurauksena oli rangaistuspotku Hongalle. Pallon taakse asettui Hermanni Vuorinen, joka sijoitti pelivälineen maaliin.

HJK olisi ansainnut täydet kolme pistettä vahvalla esityksellään, mutta valmentaja Antti Muurinen on varmasti iloinen omiensa ilmeestä. HJK:n riveissä oli monta onnistujaa kuten: Petri Oravainen, Tuomas Aho, Medo, Ville Taulo, Tuomas Kansikas ja Miikka Multaharju. Kyllä Muurinen on jälleen kerran osoittanut, että hän osaa rakentaa iskukykyisen joukkueen.

Hongan leirissä sen sijaan homma näyttää edelleen hyvältä, mutta pelisysteemin hiomisessa on vielä työsarkaa. Mielestäni Vuorista ja Puustista ei voi peluuttaa samaan aikaan, koska se syö kummankin tehoja. Nähdyn perusteella argentiinalainen Rinaudo kannattaa lähettää kotimatkalle ja antaa omalle kasvatille Jaakko Lepolalle tilaisuus.

Lopuksi täytyy todeta, että nähty ottelu oli tähän astisen kauden ehdottomasti paras!

****************************************

Lopuksi maajoukkue-asiaa:

A-maajoukkueen ottelukalenteri ennen syksyn karsintapelejä on alkanut täyttyä. Maaliskuun lopussa kohtaamme Sofiassa Bulgarian, kesäkuun alussa haastamme kotona Valko-Venäjän ja elokuussa vierailulle saapuu Israel. Täytyy sanoa, että erittäin mielenkiintoiset vastustajat on saatu houkuteltua. Jotkut ovat heti tuoreeltaan tyrmänneet vastustajat liian heikoiksi, mutta pitää muistaa, että Suomi ei voi valita harjoitusvastustajiaan. Tärkeintä kuitenkin näissä peleissä on saada uusi valmentaja, sekä taktiikka ajettua sisään. Kansainvälisiä ottelupäiviä ei ole liikaa ennen MM-karsintojen alkua, jolloin kaiken on oltava valmiina, kun Saksa saapuu Olympiastadionille 10.9. Olympiastadionista puheen ollen Palloliitto teki ainoan oikean ratkaisun, kun maajoukkueen kotikentäksi sinetöitiin kyseinen stadion.

B-maajoukkue lähtee Stuart Baxterin johdolla kohti Texasia tällä viikolla, missä se kohtaa 6.3 Meksikon alle 23-vuotiaat. Toinen nimitys tälle ryhmälle on haastajamaajoukkue ja ryhmä koostuukin monista U-21 maajoukkue, Veikkausliiga ja muissa pohjoismaissa pelaavista pelaajista. Näin Baxter saa enemmän käsitystä suomalaisista pelaajista ja heidän vahvuuksistaan. Yksi mielenkiintoinen nimi ryhmässä on BK Häckeniin sirtyneen Janne Saarisen paluu maajoukkuekuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Myöskin Nicholas Otarun hyvät otteet on huomioitu ja hän saa näyttöpaikan joukkueessa. Koko ryhmän näet täältä: http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=107367 .

Oli mielenkiintoista lukea Stuart Baxterin ajatuksia valmentamisesta MTV3:n Internetin futis-sivuilta. Hän sanoi suoraan, että valmentaminen on täysin erilaista kuin hänen aloittaessa 20 vuotta sitten. Suurin muutos on tapahtunut hänen mielestään pelaajissa, jotka tienaavat paljon suurempia summia. He ovat itsekeskeisimpiä ja heille onkin vaikeampi puhua joukkuepelaamisesta. Baxter sanookin psykologian nousseen valttikortiksi pelaajien motivoinnissa ja hän ennustaa tulevaisuudessa olevan joka osa-alueelle omat experttinsä. Eri valmentajat hyökkäyspelille, puolustamiselle, psykologiset valmentajat ynnä muut, Baxter veikkaa. Mitä, jos Baxter toisikin psykologin mukaan Suomen maajoukkueeseen? Minä ainakin kannatan, koska kovassa paikassa itsetuntomme ei tunnetusti aina ole parhaimmillaan.

Pelaajien itsekkyyteen liittyy myös Perparim Hetemajn, joka on ollut U-21 maajoukkueen kantavia voimia (syntyperältään Kosovon Albaani) reaktio Kosovon itsenäistymiseen. Hän sanoi suoraan harkitsevansa pelaamista tulevaisuudessa Kosovon maajoukkueessa. En ymmärrä tälläistä reaktiota, koska niin paljon Suomi on antanut koko Hetemajn perheelle.

Perparim Hetemaj on loistava pelaaja ja uskonkin, että Suomen maajoukkueessa hän pääsee paremmin esiin. Toivon, että Hetemajn sanomiset olivat harkitsemattomia ja hän pysyy myös jatkossa Suomen väreissä. Toisaalta ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja voikin kysyä onko globaalissa maailmassa enää edes kansallisuudella paljoakaan arvoa?

FC Honka-Rops Esport Areenalla

FC Honka aloitti Liigacupin voitolla MyPa:sta ja nyt se sai vierailijoita kaukaa Rovaniemeltä. Nousija-joukkue Rops:ille ottelu oli ensimmäinen ja joukkue olikin kokoontunut yhteen vasta Liigacuppia edeltävällä viikolla. Rops:in merkittävin pelaajahankinta on ollut maajoukkue uransa vastikään lopettanut Mika Nurmela. Ei voi, kun ihmetellä Nurmelan ratkaisua. Sillä hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa jossakin huippuseurassa Suomessa tai jopa Hollannissa. Rops:in runko muodostuu pitkälti sambialaisten ympärille ja muita uusia kasvoja ovat: AC Oulusta tullut Titi Essomba, virolainen toppari Alekrandr Kulik ja ukrainalainen maalivahti Pavlenko. Kyseessä on siis, (niin kuin vuosia on ollut) aikamoinen "muukalaislegioona".FC Hongan valmentaja Mika Lehkosuokin sanoi ennen peliä, että koko joukkue on hänelle täysin tuntematon: "ei ole tietoa valmentajasta eikä pelaajista". Hongan leirissä sen sijaan alkuviikko on treenattu kovaa ja lähempänä peliä huollettu kroppaa. Ykkösuutinen Hongan joukkueessa on ollut luottopelaaja Roni Porokaran siirto Ruotsiin Allsvenskaniin Örebron riveihin. Tämä siirto voi kuitenkin tehdä pelkästään hyvää koko joukkueelle, koska sen verran turhautunutta Porokaran peli viime kaudella oli ja hän olisikin varmasti halunnut jo aiemmin siirtyä ulkomaille. Upeaa oli myös, että Honka sai Porokarasta siirtokorvauksen (n. 180 000 euroa). FC Honka onkin varmistanut, että näin käy myös jatkossa, kun lupaavan topparin Hannu Patrosen kanssa tehtiin 2010 asti ulottuva jatkosopimus. Myös Ville Jalastolla, Joel Perovuolla, Nicholas Otarulla, Jaakko Lepolalla ja Tuomo Turusella on 2010 asti ulottuvat sopimukset. Tämä kertookin, että Hongassa tehdään pitkäjänteisesti työtä ja myös samalla kehitetään pelaajia. Tästä osoituksena Hongan pelaajien vahva edustus U-21 maajoukkue miehistössä.

Näin Esport Areenalla oli valmiina alkamaan taistelu Liigacup pisteistä ja kolmen viikon pitkä odotus oli päättynyt.

**********************************************

Ottelu alkoi selvässä Hongan komennossa ja maali oli jo ensi minuuteilla erittäin lähellä. Heti ottelun alun nöyryytykseltä Rops:in pelasti vain ylärimat ja Hongan tehoton viimeistely. 22. minuutilla Rops:in maalilla Nikolay Pavlenko lähti seikkailemaan pallon kanssa ja paikalle rientäneellä Jami Puustisella oli helppo työ viedä kotijoukkue johtoon. Tämän jälkeen keskikentällä "priimusmoottorina" häärinyt Mika Nurmela sai vietyä peliä myös vastustajan puolelle. Paras tilanne syntyi 40. minuutilla, kun Titi Essomba tarjoili Nchimunya Mweetwalle, mutta hän tyri pallon etutolpan ohi.

Toinen jakso ehti vanhentua vain viisi minuuttia, kun nähtiin pelin ratkaisu. Epävarmasti Rops:in maalilla pelannut Pavlenko torjui Ville Jalaston laukauksen eteensä ja Aleksandr Kokko pääsi nostamaan pallon maalin edestä sisään. Rops:in iltaa synkensi vielä suora punainen kortti, joka tuli kyseenalaisesta tilanteesta. 82. minuutilla pirteästi pelannut Nicholas Otaru pyöritti Rops-puolustusta ja syötti takaviistoon Puustiselle, joka iski illan toisen osumansa. Illan neljäs maali syntyi Pavlenkon torjuttua Puustisen läpiajon ja Kokon pistäessä paluupallon varmasti maalin perukoille. Rops:in kavennus syntyi Mika Nurmelan (näkyy valokuvassa) loistavasta vapaapotkusta, jonka toppari Aleksandr Kulikin puski maaliin.

Pelin taso ei missään vaiheessa noussut taannoisen HJK-TPS ottelun tasolle. Yksi syy tähän on varmasti se, että Rops oli joukkueena kokoontunut yhteen vasta tällä viikolla! Ei Rops kuitenkaan, niin huono ollut kuin lukemista voisi päätellä. Varsinkin joukkueen uudet miehet Mika Nurmela, Titi Essomba ja Aleksandr Kulik olivat heti pelipäällä. Uskon, että Rops:in liigapaikka on pitkälti Mika Nurmelan peli-ilon varassa. Hongan leirissä sen sijaan kaikki näyttää todella hyvältä ja joukkue on valmiina kauteen. Hongan avainpelaajat ovat nyt pelanneet jo pari kautta yhdessä ja pelaajat löytävätkin toisensa kentällä kuin ulkomuistista. Varsinkin Ville Jalasto, Hannu Patronen, Nicholas Otaru ja Jami Puustinen ovat nähdyn perusteella nousemassa isoon rooliin tulevalla Veikkausliigakaudella. FC Honka on nyt valmis taistelemaan jopa mestaruudesta!

*********************************************

Tulevan kauden voimasuhteet ovat jo alkaneet hahmottua. Viime vuoden mestari-joukkue Tamu lentää omissa sfääreissään ja on valmiina kaikkiin tulevan kauden haasteisiin. Joukkue on pysynyt hyvin kasassa lukuunottamatta seuran urheilutoimenjohtajaksi siirtynyttä Jarkko Wissiä ja Rosenborgiin lähtenyttä Juska Savolaista. Tilalle tulleista Vili Savolainen paikkaa aivan varmasti veljensä Juskan jättämän aukon. Myöskin uudet hankinnat Rafinha sekä Henri Sheweleff kehittyvät varmasti Ari Hjelmin opissa "kuumiksi" pelaajiksi. Merkille pantavaa on, että Hjelm on maltilla katsastanut mahdollisia vahvistuksia, vaikka seuralla pyyhkii taloudellisesti paremmin kuin koskaan (viime tilikaudella 220 000 euroa voittoa). Uuden-Seelannin maajoukkuemies Chris James on ainoa tämän vuoden puolella tehty hankinta. Nämä muutamat uudet pelaajat yhdistettynä viime kauden mestariryhmään tekevät Tamu:sta pelottavan kovan ryhmän Suomen kentille ja myös Mestareiden liigan lohkovaihe on erittäin lähellä. Tamu:n jälkeen tulevat sitten TPS, FC Honka ja HJK. "Mustina hevosina" kauteen lähtevät IFK-Mariehamn, FC KooteePee, Mypa ja Kups.

Yksi asia on ihmetyttänyt joidenkin joukkueiden kohdalla ja se on ulkomaalaisien pelaajien vimmattu testaaminen. Miksi tästä ei Suomessa ole päästy jo eroon? Esimerkiksi amerikkalainen Tony Odorisio on käynyt jo FC Haka:n, sekä FC KooteePeen testissä. Samoin Angolalainen Antonio Correia on piipahtanut MyPa:n, sekä Inter:in testissä. Myös IFK-Mariehamn ja TPS ovat testanneet muutamia ulkomaalaisia. Viimeksi TPS kutsui Puolan kakkosdivisioonassa pelanneen Pawel Pormykin koe-ajalle. Minkälainen viesti tämä on näiden seurojen omille junioreille? Nämä kyseiset seurat antavat mieluummin mahdollisuuden ulkomaalaisille "turisteille", kun nostavat rohkeasti omia junioreita liigaryhmään. Kyllä historia on näyttänyt, että maailmalla liikkuu monenlaista "jalkapalloilijaa" sepitetyillä ansioluetteloilla. En kiellä, ettei joskus myös olisi onnistuttu saamaan pelimiehiäkin, mutta liian usein se on kuin bingoa pelaisi. Minusta vain sillä saadaan suomalaista jalkapalloa eteenpäin, että omia seuran junioreita nostetaan rohkeasti pelaavaan ryhmään ja myös katsojat sitä haluavat. Viime kauden HJK on hyvä esimerkki siitä, miten ulkomaalaiset "vahvistukset" voivat pilata koko homman. Miksei osa Veikkausliigaseuroista voisi olla täysin kasvattajaseuroja? Näin ollen Tamu, TPS, FC Honka ja HJK olisivat ne seurat, jotka pyrkisivät eurokentille? Tämä toisi meille vahvuutta, koska Suomen kaltainen pieni maa ei pärjää kuin yhteistyöllä. Seuratoiminnassa omaan napaan tuijottaminen tai kuppikuntiin jakautuminen ei kanna hedelmää. Mikäli joitain konkreettisia muutoksia Suomi-futiksessa ei saada aikaan, niin emme tule pysymään kansainvälisesti edes nykyisessä vauhdissa!

Jalkapallokauden 2008 avaus Talin jalkapallohallissa

Tarkalleen 65 kaamoksen täytteistä päivää on kulunut viime kauden loppumisesta ja vihdoin pitkä odotus palkittiin Liigacupin avauspelillä HJK-TPS. Paljon on ehtinyt vettä virrata kuluneen kahden kuukauden aikana ja myös muutoksia on tapahtunut. Kaikista kovin uutinen oli TPS:aan viideksi vuodeksi sitoutuneen Mika-Matti Paatelaisen yllätys-siirto tuuliselle Skotlanninliigaseura Hibernian päävalmentajan paikalle. Moni piti siirtoa osoituksena suomalaisen valmennusosaamisen arvostuksen noususta ja olenkin samaa mieltä tästä, mutta silti haluan ajatella vain suomalaisen jalkapallon parasta. Eikä se todellakaan kehity, kun menetämme yhden innovaatisimman valmentajamme rajojen ulkopuolelle! Mixu:lla oli elintärkeä rooli pyrkimyksessä viedä TPS:aa Euroopan kentille, sekä koulimaan nuorista lupaavista pelaajista pelimiehiä. Voi tietenkin olla, että Mixu näki yhden vuoden aikana, ettei suomalaisella jalkapallolla ole "ruusuista" tulevaisuutta. Tästä osoituksena eräs lehdistötilaisuus viime kaudella, kun hän sanoi Suomen olevan edelleen pelkkä "hiihtomaa". Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja TPS hankki kokeneen Martti "tohtori" Kuuselan Mixu:n tilalle.

HJK:n leirissä sen sijaan mikään muu ei muuttunut viime kauden katasrofin jälkeen, kuin valmentaja. Keith Armstrong jätettiin kantamaan yksin vastuu ja vielä tälläkin hetkellä hän on työtön, vaikka onkin yksi parhaista valmentajistamme. HJK:n "toimiva" johto (urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio, toimitusjohtaja Kari Haapiainen), kun sitä vastoin saa jatkaa valitsemallaan tiellä. Miksi Suomessa ei voisi olla sama käytäntö, kuin esimerkiksi Espanjassa? Siellä penkin alle menneen kauden jälkeen koko seurajohto vaihtuu ja vielä jäsenäänestyksellä. Kaiken hyvän lisäksi HJK menetti vielä parhaimmat pelaajansa, kun Markus Halsti siirtyi Ruotsiin GAIS:iin, Iiro Aalto TPS:n kautta Kyproksen Nikosiaan ja U-21 maajoukkueen kantava voima Mehmet Hetemaj Kreikkaan Panioniosiin. Tilalle valmentaja Antti Muurinen on houkutellut takaisin ulkomailla epäonnistuneita pelaajia kuten: Miikka Multaharju, Petri Oravainen ja Paulus Roiha.

Kaikki oli valmista uuden kauden alkuun ja toiveet Liigacupin suhteen korkealla, koska olihan kyseinen kilpailu viime vuonna todellinen menestys! Katsomo oli aivan täynnä ja varsinkin Turusta oli tullut iloisia ja äänekkäitä faneja.

*******************************************

Ensimmäinen jakso alkoi heti hyvällä temmolla ja kaksinkamppailuihin mentiin lujaa. HJK hallitsi selvästi koko ensimmäistä jaksoa, eikä TPS saanut yhtään kunnollista tekopaikkaa. 17. minuutilla HJK:n viime kauden paras pelaaja Medo kokeili kaukolaukausta, mutta TPS:n maalilla lievästi loukkaantuneen huippulahjakkuuden Jukka Lehtovaaran korvannut Lukas Hradecky venyi torjuntaan. Täytyykin heti todeta, että TPS:lla on liigan paras maalivahtitilanne. Seuraavaksi 22. minuutilla Erfan Zeneli ja Dawda Bah juonivat Jarno Parikan puskupaikkaan, mutta pusku suuntautui niukasti yli maalin. 33. minuutilla Zeneli tarjoili FC Lahdesta viime kauden jälkeen siirtyneelle Ville Taulolle avopaikan, mutta TPS-puolustus pääsi väliin. Ville Taulosta kuitenkin tullaan varmasti kuulemaan vielä tällä kaudella. Tauolle mentiin viihdyttävän pelin jälkeen tasatilanteessa. Toinen puoliaika jatkui HJK:n hallinnalla, mutta Martti Kuuselan taukopuhe oli selvästi herättynyt TPS:n. 49. minuutilla HJK:n toppari Tuomas Aho loukkasi jalkapöytänsä ja nilkutti vaihtoon. Toivottavasti kyseessä ei ole vakava vamma, koska niin suuren aukon Markus Halsti ja Iiro Aalto ovat jo nyt jättäneet HJK-puolustukseen. HJK siirtyi johtoon 59. minuutilla, kun kapteenina pelannut Tuomas Haapala lähetti keskityksen oikealta maalille ja Bah pääsi puskemaan hallitusti pallon maaliin. Tämän jälkeen molempien joukkueiden pelaajat alkoivat väsymään ja virheitä syntyi. 68. minuutilla HJK-puolustus sähläsi omalla alueellaan ja puoliajalla sisään tullut "härkämäinen" Armand One jyräsi boksiin ja puski irtopallon maaliin ohi Ville Wallénin.

Näin ollen ottelu päättyi pistejakoon ja HJK:n leirissä tähän oltiin varmasti pettyneitä. HJK oli selvästi joukkueista valmiimpi ryhmä ja Antti Muurinen onkin saanut kahdessa kuukaudessa ajettua pelifilosofiansa hyvin sisään. Pitää muistaa kuitenkin, että Martti Kuuselan työ on vasta täysin alussa ja kestää vielä jonkin aikaa, kunnes Mixun opit poistuvat TPS-pelaajien alitajunnasta. Kuusela varmasti lähtee hakemaan myös vahvistuksia puolustukseen ja hyökkäykseen. Kuuselan työ ei tule olemaan helppo, mutta sen verran kokenut (kansainvälisesti menestynein suomalaisvalmentaja) hän on, että varmasti TPS lähtee täysin erinäköisenä huhtikuussa Veikkausliigaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli fantastinen aloitus uuteen kauteen ja Liigacup onkin täysin lunastanut paikkansa kilpailukalenterissa!

***************************************
Suomen Palloliiton liigalisenssikomitea oli vaikean paikan edessä viime vuoden lopulla, kun se alkoi käsitellä lisenssejä, koska mukana oli jälleen kerran Rops:in hakemus. Rops nousi liigaan viime syksynä voittamalla FC Viikingit liigakarsinnassa, joten urheilullisesti liigapaikka oli ansaittu. Ongelmaksi muodostui kuitenkin olosuhteet niin, kuin viimeiset yli kymmenen vuotta on käynyt. Rovaniemen keskuskenttä on täysin "pubifutisliiga" tasoa ja esimerkiksi monelta kakkosdivisioonan seuralta löytyy paremmat olosuhteet. Ainahan pitää antaa mahdollisuus korjata tilanne, mutta Rops onkin vuosien aikana saanut jo useamman poikkeusluvan pelata Veikkausliigassa. Minkäänlaista parannusta ei ole kuitenkaan tapahtunut ja se onkin yleensä seuraavana vuonna pudonnut takaisin Ykköseen. Nyt liigalisenssikomitea vaati 8.1 pidetyn kokouksen jälkeen odotetusti lisäselvityksiä Rops:lta ja hämäykseksi myös Tamu:lta ja Hongalta. Näin annettiin kuva, että kaikki ovat samalla viivalla. Rops:in puheenjohtajan Risto Nivan kommentointi tapahtuneeseen oli kuvaavaa: "tämä on hölmöläisten touhua". 23.1 koitti lopullisten päätösten aika ja nyt olikin vaakalaudalla koko suomalaisen seurajalkapalloilun uskottavuus. Ei löytynyt selkärankaa Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen johtamalta liigalisenssikomitealta ja se antoi taas kerran Rops:ille poikkeusluvan. Rops:ilta vaaditaan täksi kaudeksi vain kenttävalot ja mikäli Rops syksyllä sarjasta tippuu, niin mitään muuta tuskin hoidetaankaan kuntoon. Milloin saamme Veikkausliigan uskottavalle tasolle, jos tälläisiä "turisteja" pidetään mukana?

Rops:in tilanteessa huolestuttaa myös heidän uusi valmentajansa, joka korvasi loistavaa työtä tehneen Kari Virtasen. Hän on vasta 34-vuotias belgialainen Tom Saintfiet, josta tuskin kukaan on ennen kuullut? Hän on kuulemma ollut jo pitkään valmennustyössä laajallakin alueella, Aasiassa ja ympäri Eurooppaa, mutta ainakaan Googlesta hänestä ei tietoa juuri löydy. Hänellä ei myöskään ole minkäänlaista valmentajatutkintoa. Eikö tässä kohtaa pitäisi herätyskellot jo soida, koska tämä alkaa muistuttamaan liian paljon jo tapaus AC Allianssia. Rops on tällä hetkellä todella haavoittuva seura ja toivottavasti ensi kesänä ei seuraan ota yhteyttä Ye Zheun kaltainen kiinalainen "liikemies".

Onneksi tämä juttu voidaan päättää iloisiin uutisiin Jari Litmasesta, joka liittyi Englannin Valioliigaseura Fulhamin harjoituksiin tällä viikolla. Fulhamin nykyinen valmentaja Roy Hodgson näkee Litmasessa puuttuvan palan putoamistaistelussa olevaan seuraan. Fulhamissa uutinen otettiin ilolla vastaan toisin, kuin täällä Suomessa, missä IS-urheilu aloitti välittömästi panettelun. Viimeinen sana on kuitenkin aina Litmasella ja hän tietää varmasti oman nykykuntonsa. Vapise Chelsea, Manchester United, Arsenal ja Liverpool, koska sumuisten saarten "Kuningas" on palannut!

Aika Hodgsonin jälkeen

Suomalainen jalkapallo sai kokea kovia synkkinä marraskuun loppuviikkoina. Ensiksi jäimme maalin päähän EM-lopputurnauspaikasta, kun peli Portugalia vastaan päättyi 0-0. Seuraavaksi fantastista työtä päävalmentajana maajoukkueen parissa tehnyt Roy Hodgson päätti lähteä uusiin haasteisiin. Kaiken päätteeksi meidät arvottiin kivikovaan MM-karsintalohkoon yhdessä Saksan, Venäjän, Walesin, Azerbaidzhanin ja Liechtensteinin kanssa. Kivikovan tästä tekee se tosiasia, että vain lohkon voittaja pääsee suoraan kisoihin ja toiseksi tullut jatkokarsintaan. Onneksi "nothing last forever, even cold november rain", kuten Guns ´N Rosesin upeassa biisissä (November rain) sanotaan. Taas kerran aika on tehnyt tehtävänsä ja asioihin suhtautuu jo paljon positiivisemmin. Kaikki kiitos Hodgsonille, joka nosti itsetuntoamme sekä toi kurinalaisuuden maajoukkueeseemme. Hänen kahden vuoden työnsä nosti profiiliamme jalkapallomaana kaikilla rintamilla ja nosti meidät Fifa:n rankingissa historialliselle 36. sijalle! Ei ole myöskään sattumaa, että U-21 maajoukkueen nousu tapahtui juuri Hodgsonin aikakaudella. Varmasti kaikki olisivat halunneet hänen jatkavan, mutta hän sai Italiasta tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Serie A:ta johtavan Inter:in kansainvälisten suhteiden hoitajana Roy pääsee jalkapallon keskiöön, josta on helpompi lähteä tavoittelemaan Fifa:n haluttua puheenjohtajan tehtävää. Tärkeintä tässä minusta on, niin kuin IS/Veikkaajassa Juha Kanerva kirjoitti, että kuka jatkaa Hodgsonin perintöä? Vastauksena edelliseen Kanerva toi jutussaan mielenkiintoisia nimiä esiin kuten: Morten Olsen, Foppe De Haan ja Stuart Baxter. Näistä kaikki olisivat vähintäänkin Hodgsonin tasoa ja kykenisivät varmasti nostamaan maajoukkueen seuraavalle tasolle. Ainoa kysymys on, että kestääkö Palloliiton talous? Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen vihjasi nimittäin, ettei rahaa ole enää entiseen malliin. Toivottovasti rahat kuitenkin löytyvät, vaikka uuden sponsorin avulla, koska tässä vaiheessa en näe kenenkään suomalaisen kykenevän täyttämään Hodgsonin saappaita. Palloliitolla ei kuitenkaan ole liikaa aikaa paikan täyttämiseen, koska 2010 MM-karsinnat alkavat jo ensi syksynä. Myös olisi elintärkeää saada uudelle valmentajalle mahdollisimman monta harjoitusottelua alle. Minun toive olisi Morten Olsen tai Foppe De Haan ja apuvalmentajaksi Pasi Rautiainen.

Pelaajapuolella asiat eivät voisi paremmin olla, kun on seurannut U-21 maajoukkueen taivalta voitosta voittoon kuluvissa EM-karsinnoissa. U-21 maajoukkueesta voitaisiin jo keväällä nostaa A-maajoukkueeseen: Perparim Hetemaj (AEK Athens), Veli Lampi (FC Zurich), Tim Sparv( Halmstad), Tomi Petrescu (Tamu) ja Kasper Hämäläinen (TPS). Täten ainoat kysymykset A- maajoukkueen osalta ovat jatkavatko Sami Hyypiä ja Jussi Jääskeläinen? Vastaus on yksinkertainen ja se tulee riippumaan siitä, että millä tasolla he tulevat jalkapalloa jatkossa pelaamaan. Mikäli Sami jatkaa Liverpoolissa tämän kauden jälkeen, mikä on todennäköistä, niin maajoukkuepelit jäävät. Samoin on Jääskeläisen kohdalla, jos hän siirtyy Inter:iin tai muuhun huippuseuraan, niin maajoukkueelle ei jää enää aikaa. Se on aivan luonnollista yli kolmekymppisten Hyypiän ja Jääskeläisen kohdalla, että palautumiseen ja perheelle halutaan jättää enemmän aikaa.

Hyviä maalivahteja (Jääskeläinen huippu) meillä onneksi on ja uskon, että Magnus Bahne (Halmstad) on valmis haasteeseen, jos Jääskeläinen ei jatka. Hyypiän tasoista puolustajaa on mahdotonta korvata, mutta Petri Pasanen (Werder Bremen) on tälle paikalle valmiina.

Kaikkiin kysymyksiin saadaan vastaus vielä talven aikana, mutta yksi asia on varmaa, että suomalainen jalkapallo voi hyvin ja on valmiina tuleviin koitoksiin!

********************************************

Veikkausliigaseurat ovat viettäneet ansaittua lomaa, mutta osa on jo palannut treenikentille. Pelaajamarkkinoilla on ollut yllättävän hiljaista, mutta poikkeuksia on ollut HJK ja Tamu. Tamu on entisestään vain vahvistunut, kun Vili Savolainen kaapattiin HJK:sta ja Henri Scheweleff VPS:stä. Iloinen uutinen oli myös valmentaja Ari Hjelmin allekirjoittama kolmen vuoden jatkosopimus. Tamu sai myös farmiseuran, kun perinteinen Ilves otti paikan kakkosdivisioonassa. Mielenkiintoista oli myös Tamu:n johdon hiljattainen tutustumismatka Skandinavian suurseura Rosenborgin organisaatioon. Tämä kaikki edellä mainittu lupaa todella hyvää ja Tampereella onkin jalkapallossa tapahtumassa, jotain todella suurta! Sen sijaan "nukkuva karhu" HJK on hankkinut vain keskinkertaisuuksia riveihinsä. Esimerkiksi Veikkausliigan parhaimmistoon kuuluva Vili Savolainen ei uskonut nyky-HJK:n ja lähti. Myös Sebastian Sorsa ja Markus Halsti ovat suuntaamassa muualle. Tilalle HJK on hankkinut esim. Tuomas Kansikkaan ja Mikko Hauhian, jotka ovat ikävä kyllä vain Veikkausliigan keskitasoa. Tuntuu siltä, että toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäisen rahat ovat loppu? Pitää muistaa kuitenkin, että HJK:lla on Suomen paras juniorimylly ja sieltä voitaisiinkin rohkeasti nostaa pelaajia liigakentille. Ongelma tässä on se, että kaikki Antti Muurisen luotsaamat menestyneet joukkueet ovat olleet jo kokeneita kuten: Kuusysi, HJK-98, ja maajoukkue.

TPS:n ja Hongan leirissä on oltu pelaajahankintoiden suhteen vielä hiljaa, mutta toisaalta näiden joukkueiden runko on jo erinomainen. TPS:n valmentaja Mika-Matti Paatelainen onkin rohkeasti sanonut nostavansa junioreita liigakentille. Tälläistä enemmän ja unohdetaan ne "ulkomaalaisvahvistukset", koska vain tämä tie vie nuoria pelaajiamme eteenpäin.

Kyllä tässä jo odottaa tammikuussa alkavaa Liigacuppia sekä ensi kesän huippumielenkiintoista Veikkausliigaa! Merkille pantavaa on, että suurimmassa osassa liigaseuroista on valmentajana nuori, entinen pelaaja. Uskon, että tämän johdosta näemmekin rohkeaa ja hyökkäysvoittoista peliä!

Suomi-Azerbaidzhan talvisella Olympiastadionilla



Suomen maajoukkue oli harjoitellut tiistaista asti talvisessa Helsingissä Azerbaidzhan peliä varten. Mikä tärkeintä takapakkeja ei ollut viikon aikana tullut, joten Suomi pääsi parhaalla mahdollisella kokoonpanolla elintärkeään karsintapeliin. Vain voitto pitäisi EM-lopputurnaus haaveet elossa. Vastustaja Azerbaidzhan osoitti hyvyytensä maaliskuussa Bakussa, kun se otti 1-0 yllätysvoiton Suomesta. Tämä tulos osoitti, miten vaikeaa Suomella on ollut ennalta heikompia vastaan kuluvissa karsinnoissa. Suomi on kohdannut Azerbaidzhanin viidesti, joista saldona on neljä voittoa ja se tappio viime keväältä. Maaliero oli ennen illan peliä Suomen hyväksi 10-3, eikä Azerbaidzhan ollut kyennyt maalintekoon vierasotteluissa Suomea vastaan. Kummallakaan joukkueella ei ole kokemusta arvokisoista ja Azerbaidzhanin kohdalla se ei ole ollut edes lähellä, sillä 66 EM-ja MM-karsintapelistä se on voittanut vain viisi! Suurin ero joukkueiden välillä on ollut puolustustyöskentely, mistä kertoo seuraava tosiasia. Azerbaidzhanilla on pysynyt maali puhtaana vain kerran näissä karsinnoissa, kun Suomi on pitänyt nollan jo kuudessa pelissä! Tilastoihin tuijottaminen on kuitenkin vain puolitotuutta, koska päivänkunto ratkaisee. Ilman lämpötila oli -3 C ja stadionin nurmi oli osittain suolaliuoksella sulatettu. Katsomossa tarkeni kuitenkin aivan hyvin, kunhan oli kerrospukeutunut. Täten vain surkea katsojamäärä (10325) sai ihon kananlihalle! Ei tätä jaksa kerta toisensa jälkeen enää ihmetellä ja pohtia syitä. Meitä oli paikalla vain me todelliset jalkapallon ystävät.
*********************************************** Suomi lähti otteluun tutulla puolustuslinjalla, jonka koostivat: Sami Hyypiä, Hannu Tihinen, Toni Kallio ja Petri Pasanen. Keskikentän muodostivat: Teemu Tainio, Joonas Kolkka, Daniel Sjölund ja Roman Eremenko. Kärjessä aloittivat Jonatan Johansson ja Mikael Forssel, jolloin taktiikaksi hahmottui perinteinen 4-4-2.

Vierasjoukkue lähti otteluun yllättävän kovalla temmolla ja onnistuikin pitämään Suomen puolustuksen lämpimänä. Pian isännät kuitenkin ottivat ohjat haltuunsa ja pelin painopiste siirtyi Azerbaidzhanin kenttäpuoliskolle. Kahdeksan minuuttia oli vasta pelattu, kun Suomi sai ensimmäisen tekopaikkansa. Hannu Tihinen pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta laukomaan läheltä, mutta maalivahti Farhad Velijev hoiti homman. Seuraavaksi puolen tunnin pelin jälkeen Daniel Sjölund pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta veto viuhui niukasti yli maalin. Vielä lähempänä maalin synty oli 43. minuutilla, kun Petri Pasanen keskitti ja Teemu Tainio pääsi ohjaamaan maalin nurkalta, mutta Velijev venyi paraatitorjuntaan. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Suomi sai vielä hyvän mylläkän Azerbaidzhanin maalille, mutta lopulta Tihisen pusku suuntautui suoraan Velijevin syliin. Tauolle mentiin Suomen täydellisessä hallinnassa ja ottelu olisi voinut olla jo ratkennut.

Suomi lähti toiselle puoliajalle samalla koostumuksella, mikä olikin aivan oikea ratkaisu. Suomi alkoi lisätä kierroksia, koska maali oli saatava. 47. minuutilla maali oli erittäin lähellä, kun Hannu Tihinen puski ylärimaan kulman jälkitilanteesta. Seuraavan kerran Azerbaidzhanin poikkipuu tärisi 55. minuutilla, kun Joonas Kolkka laukoi rangasitusalueen rajalta. Muutama minuutti tästä Sami Hyypiä pääsi puskemaan, mutta Velijev kesti. Vihdoin 59. minuutilla saimme mitä halusimme, kun Roy Hodgson otti Jonatan Johanssonin vaihtoon ja kentälle asteli puolen vuoden tauon jälkeen Jari Litmanen. Kaikki 10 325 katsojaa (paitsi toimittajat) nousivat seisaaltaan taputtamaan kaikkien aikojen suomalaispelaajalle ja Jari kertoikin pelin jälkeen olleen liikuttunut tilanteesta.
Seuraavaksi oli kuitenkin luvassa kylmä suihku pimenevässä marraskuun iltapäivässä. Suomen puolustus pelasi hieman löysästi ja Mahmud Gurbanov pääsi etenemään vasemmalta rangaistusalueelle. Tarkka ja kova laukaus painui vastustamattomasti takanurkkaan ohi Jussi Jääskeläisen pelikellon näyttäessä 63. minuuttia. Tilanne oli dramaattinen ja nyt olikin laitettava kaikki peliin! Hodgson teki seuraavaksi nerokkaan vaihdon vaihtamalla Mikä Väyrysen Toni Kallion tilalle ja Daniel Sjölund siirtyi vasemmaksi pakiksi. Näin siirryttiin kolmeen puolustajaan, jolloin hyökkäykseen saatiin yksi mies lisää. Tämän jälkeen Suomi uskoi omaan tekemiseensä ja loi entistä enemmän painetta Azerbaidzhanin maalille. Tilanteita syntyi liukuhihnalta, mutta maalia ei syntynyt. Katsomossa elimme täysillä mukana ja tälläistä kannustusta en ole kokenut ikinä Suomen peleissä. Lopulta painostus palkittiin ja millaisella tavalla! Tihinen jatkoi 79. minuutilla keskityksen päällään maalin edustalle ja Mikael Forssel syöksyi tilanteeseen. Hän otti upeasti pallon rinnalla haltuunsa aivan azerimolarin nenän edestä ja laukoi erittäin vaikeasta asennosta pallon pussiin. Koko Olympiastadion meinasi revetä liitoksistaan, vaikka meitä oli vain neljäsosa yleisökapasiteetista. Suomen painostus vain yltyi tasoituksen jälkeen ja katsomossa elimme jokaisen minuutin, joka solulla, kunnes 86. minuutilla räjähti! Viisi minuuttia aikaisemmin vaihdosta sisään tullut Shefki Kuqi pääsi Litmasen loistavan vaparin jälkeen jatkamaan päällään pallon verkkoon aivan maaliviivalta. Suomen kaikki pelaajat tuulettivat ja katsomossa olimme täydellisessä euforiassa. Tämä oli jotain ennennäkemätöntä, koska nousimme tappioasemasta voittoon!

Mikael Forssel tiivisti kaiken juuri oikealla tavalla pelin jälkeen: "tämä on uudenlainen Suomi, joka uskoo itseensä loppuun asti". Näin se on, olemme vihdoin pääsemässä menneisyyden rasituksista ja huonosta itsetunnosta. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti Portugalia, joka kohdataan karsintojen päätöspelissä ensi keskiviikkona. Me tarvitsemme jälleen voiton ja Serbian on menetettävä pisteitä kahdesta viimeisestä ottelustaan (Serbia-Kazakstan siirrettiin ensi lauantaille ja keskiviikkona pelataan Serbia-Puola). Homma ei ole enää omissa käsissämme, mutta kävi keskiviikkona miten tahansa, niin Suomen joukkue on jo ylittänyt itsensä. Koko joukkueesta voi olla ylpeä, koska se on osoittanut pystyvänsä haastamaan myös Euroopan huippumaita! Suomella on tähän mennessä näissä karsinnoissa vain kaksi tappiota ja 23 pistettä! Tämä on, jotain uskomatonta: http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/html?PAGE=273.

Suomi pelasi joukkueena kurinalaisesti, jossa kaikki osallistuivat myös puolustamiseen. Keskikentällä pelannut Roman Eremenko saa minulta kyllä erityisen maininnan, koska sen verran kypsää pelaamista vasta 20-vuotias Roman esitti! Mikäli hän Portugalia vastaan näin hyvin pelaa on seuran vaihto ilmeinen (tällä hetkellä pelaa Serie-A seura Udinesessa, mutta peliaika ollut vähäistä). Nyt kaikkien katseet kohti Portugalia ja viimeistä koitosta näissä karsinnoissa. Mikä olisikaan parempi tapa päättää tämä yli vuoden kestänyt maratoni, kuin voittajana maalissa!

Suomen cupin finaalitrilleri FC Honka-Tamu

Kumpainenkin joukkue haki finaalista vasta seurahistoriansa ensimmäistä Suomen cupin voittoa. FC Honka esiintyi cupin finaalissa viimeksi vuonna 1969, kun Haka oli vahvempi luvuin 2-0. Tamu:n finaali muistot ovat lähempää, kun se pelasi vuonna 2001 Atlantista vastaan häviten 0-1. Näin ollen Antero Nymanin muistopokaali tulisi saamaan uuden nimen kylkeensä. Matkalla finaaliin Honka raivasi tieltään Atlantiksen, FC Kuusankosken, Interin ja HJK:n. Tamu puolestaan lähetti laulukuoroon KPV:n, JIPPO:n, AC Oulun ja GBK:n. Kaikki oli valmiina Finnairstadionilla pitkän kauden viimeiseen rutistukseen ja tunnelmaa latisti vain taas kerran surkea katsojamäärä (1400 katsojaa). Kotiin jääneille tiedoksi, että missasitte yhden kauden parhaimmista peleistä!

********************************************

Tamu lähti otteluun siipirikkoisena, kun avainpelaajista: Tomi Petrescu, Sakari Saarinen ja Jari Niemi olivat loukkaantuneina sivussa. FC Hongan leirissä sen sijaan terveystilanne oli parempi.

Ottelu alkoi heti hyvällä sykkeellä ja Tamu oli hieman terävämpi, mutta myös Honka sai luotua tilanteita. Tamperelaisten joukoissa ilmeet synkkenivät puolen tunnin kohdalla, kun Tamu:n Juska Savolaisen käsi osui Janne Saarista päähän. Erotuomari Vesa Hätilä ei epäröinyt, vaan nosti tilanteesta punaisen kortin Savolaiselle ja Tamu oli yhtäkkiä vajaamiehinen. Tämän jälkeen peli rauhoittui, joskin Honka sai ottelua hallintaansa.

Toiselle puoliajalle Tamun:n luotsi Ari Hjelm ryhmitti joukkueensa puolustavammaksi, jolloin kärjestä Jonne Hjelm jäi vaihtoon ja kentälle asteli Antti Hynynen.

Toista puoliaikaa oli ehditty pelata vain kolmisen minuuttia, kun Hongan John Wecström kurotti keskitykseen kädellään ja tästä seurasi hänelle toinen keltainen kortti. Näin tilanne tasoittui, kun molemmat jatkoivat kymmenellä miehellä. Kentän vajaamiehityksestä johtuen pelin tempo laski selvästi ja Honka oli joukkue, joka otti ottelun hallintaansa. 60. minuuttia oli pelattu, kun hallinta palkittiin komealla maalilla. Mika Helin keskitti vasemmalta laidalta maalin edustalle ja Jami Puustinen pääsi tuikkaamaan pallon Tamu-pakkien välistä etukulmasta sisään. Maalin jälkeen Honka vei entistä selvemmin peliä ja sen olisikin pitänyt ratkaista ottelu. Esimerkiksi Janne Saarisella oli muutama loistava paikka, mutta sihti ei ollut kohdallaan. FC Honka oli jo purjehtimassa ensimmäiseen cup-voittoonsa, kunnes peliajan jo täyttyessä Tamu osoitti luonteensa. Antti Pohja keskitti maalille ja Hongan Tuomo Turunen epäonnistui purussaan. Juuri vaihdosta sisään tullut Mika Sipiläinen (ilman sopimusta ensi kaudeksi) ehti ensimmäisenä irtopalloon ja toimitti pallon pömpeliin.

Vuorossa oli tämän jälkeen kaksi kertaa 15. minuutin jatkoaika, eikä kukaan arvannut mitä olisikaan vielä luvassa. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain viitisen minuuttia, kun Tamu onnistui jo toistamiseen. Hongan epäonnensoturi oli jälleen toppari Turunen, joka katkaisi Antti Ojanperän keskityksen, mutta pallo kimposi siitä suoraan Antti Hynyselle, joka sai viimeistellä tyhjään maaliin. Tamu ei johtoasemassakaan hidastellut, vaan päinvastoin! 12. minuuttia oli pelattu, kun pelin "man of the match" Mika Sipiläinen pääsi nokikkain Hongan maalivahdin Tomi Maanojan kanssa. Hän ohjasi pallon takakulmalle, jonne rynni Henri Myntti. Ari Hjelmin taktisen nerokkuuden ansiosta kärkeen nostettu toppari Myntti niittasi Tamu:n kolmannen maalin. Jatkoajan ensimmäinen 15 minuuttia oli vasta pelattu ja ottelu näytti jo ratkenneen. Näin ei käynyt, vaan luvassa oli uskomaton loppuhuipennus. FC Honka lähti määrätietoisesti hakemaan osumia ja kavennus syntyi pikaisesti. Tero Koskela keskitti maalille, jonne Ville Jalasto oli unohtunut täysin vapaaksi ja Jalasto sai rauhassa pistää pallon pussiin. Tasoitus syntyi vain pari minuuttia myöhemmin ensi kaudeksi Ruotsiin Häckeniin siirtyvän Janne Saarisen vapaapotkusta. Keskityksen ja laukauksen välimuoto ohitti pelaajamuurin ja painui takakulmaan. Unohtumaton ottelu päättyi täten 3-3 lukemiin ja ratkaisu täytyi hakea pilkuilta. Rankkarikisassa Tamu:n sankariksi nousi maalivahti Mikko Kavén, joka torjui Tero Koskelan ja Mika Helinin laukaukset. Näin kauden ylivoimaisesti paras suomalaisjoukkue Tamu pääsi juhlimaan seurahistoriansa ensimmäistä Suomen cupin voittoa ja harvinaista tuplamestaruutta. Onnittelut jälleen Tampereelle, mutta FC Honka teki tästä pelin! FC Honka olisikin ansainnut muutaman vuoden fantastisen työn jälkeen voiton, mutta Honka pääsee eurokentille taas ensi vuonna ja tällä kertaa Uefa cupiin. Mikä tärkeintä Honka on osoittanut kuuluvansa Suomen seurajoukkueiden eliittiin, sekä tulevaisuuteen yhdessä Tamu:n ja TPS:n kanssa!

********************************************

Nyt katseet siirtyvät maajoukkueemme ratkaisupeleihin Azerbaidzhania ja Portugalia vastaan.

Suuri valonpilkahdus tässä pimeässä marraskuussa koettiin, kun saimme kuulla Jari Litmasen toipumisesta etuajassa akillesjänneleikkauksestaan. Minä tiesin tämän jo syyskuun alussa (voi tarkastaa jutuista), koska tiesin miten paljon Jari haluaa olla mukana näissä ratkaisupeleissä. Litmasta ei voi, kuin ihailla kerta toisensa jälkeen, kun ajattelee kuinka paljon hän on taas kerran tehnyt töitä kuntoutumisensa eteen yksin ja yhdessä maajoukkueen fysioterapeutin Jari-Pekka Keurulaisen kanssa. Moni Litmasen kaltaisen uran omaava maailman luokan pelaaja nauttisi mieluummin margaritoja kuuman auringon alla, kun treenaisi intensiivisesti koleassa Suomessa! Jarilla on enää yksi unelma jäljellä jalkapalloilijan urallaan ja se on johdattaa Suomi arvokisoihin. Mikä tärkeintä meillä on taas koossa yhtä hyvä ryhmä, kuin karsintojen avauspelissä Puolaa vastaan (Suomi voitti 3-1, Litmanen kaksi maalia). Loistava uutinen on myös Mikael Forsselin toipuminen tyräleikkauksesta huippukuntoon. Vapise Portugali! Tutkapari Litmanen/Forssel on jälleen yhdessä!

Kauden päätös Vuosaaressa

Protestina HJK:n seuraorganisaatiota vastaan päätimme mennä Vuosaareen, vaikka HJK pelasikin samaan aikaan Finnairstadionilla TPS:ä vastaan. Syitä tähän ratkaisuun oli monia, joista esimerkkinä Keith Armstrongin jättäminen kantamaan yksin vastuu heikosta kaudesta, sekä viimeisimpänä Aki Hyryläisen katala kohtelu. Näin ollen likimain kahdenkymmenen vuoden tiiviin Klubin kannattamisen jälkeen emme enää ensi kaudella hanki HJK:n kausikortteja!

Veikkausliigan päätös oli täten käsillä Vuosaaressa, kun melkein kuusi kuukautta oli kautta takana. Paljon on nähty tänä aikana otteluita, maaleja, voittoja ja tappioita. Hammasta on purtu valmentajien että pelaajien keskuudessa. Nyt oli vuorossa "grande finale" ja oli aika erottaa "jyvät akanoista". Vuosaaren Viikinkien oli laitettava pokeritermein "all in", koska vain voitto pelastaisi sen suoralta putoamiselta. FC Haka:n leirissä sen sijaan tarvittiin voittoa, koska muuten hopeasija ja sitä kautta Haka:n toiminnalle elintärkeä europaikka karkaisi. Näin ollen panokset tässä pelissä tulisivat olemaan dramaattiset. Vuosaaren Viikingeille voitto merkitsisi ennen kaikkea jalkapallon tulevaisuutta Vuosaaressa, joka ei kyllä tähänkään mennessä ole kaupungilta juuri tukea saanut. Viikinkien alkukausi oli lupaava, kun esimerkiksi FC Honka kaatui Heteniityn hurmoksessa toukokuussa, mutta sen jälkeen realiteetit tulivat nopeasti puoliammattilaisjoukkueelle selviksi. Varsinkin keskikesän aikana olisi pitänyt saalistaa noin viisi pistettä enemmän, jolloin tilanne ei olisi näin kriittinen. Raskaan kauden jälkeen oli alkamassa ottelu, johon pelaajia ei tarvinnut erikseen motivoida, koska kaikki tiesivät varmasti tilanteen. Oli myös luvassa taistelua viimeiseen peliminuuttiin asti. Tälläistä draamaa on jalkapallo parhaimillaan ja mikä parasta, käsikirjoitusta ei kukaan tiedä etukäteen!

********************************************

FC Viikingit lähti lähes kolmen tuhannen katsojan edessä otteluun latautuneena ja taistelevana. Joukkue saikin pelin hallintaansa ja paikkoja ratkaista ottelu tarjoutui. Ensimmäinen paikka siunaantui kotijoukkueen Malakeeville, mutta hänen veto heilautti vain sivuverkkoa. 25. minuutilla pääsi Viikinkien Joonas Sarelius tekopaikkaan rangaistuspilkun kohdilta, mutta taas viimeistely ontui. Näistä paikoista pitää tällä tasolla onnistua ja tämä todistikin vain sitä, ettei Viikinkien tapaiselle puoliammattilaisryhmälle jää tarpeeksi aikaa itse harjoitteluun. Viikinkien painostus jatkui edelleen ja joukkueen paras paikka maalintekoon syntyi 40. minuutilla Kristian Kunnakselle, joka pääsi viidestä metristä vapaasti puskemaan, mutta ei tästäkään syntynyt toivottua tulosta. Yleensä jalkapallossa käy niin, että mikäli et omista paikoista tee maalia, niin vastustaja tekee. Näin kävi myös tällä kertaa, kun peliaika oli juuri täyttymässä. FC Haka:n Cheyne Fowler lähetti upealla syötöllä Mikko Mannisen läpiajoon, joka harhautti Viikinkien maalivahdin Luis Fernanadon ja toimitti pallon tyhjään maaliin.

Toisella puoliajalla mentiin täysin Haka:n komennossa ja tasoero tuli jokaisella osa-alueella esiin. Mikko Manninen pääsi ratkaisupaikkaan 50. minuutilla rangaistusalueen rajalta, mutta veto oli löysä. 58. minuutilla yksi ottelun hahmoista ollut Manninen keskitti oikealta ja Toni Lehtinen pääsi päineen palloon, mutta pusku meni hieman ohi maalista. Viikingit sai kavennuspaikan minuuttia myöhemmin, kun Sarelius pääsi laukomaan lähietäisyydeltä kulman jälkitilanteesta. Maali oli jo tyhjillään, mutta Haka:n puolustus selvitti viimehetkellä tilanteen. 61. minuutilla tuli ottelussa viimeinen niitti Viikinkien putoavaan arkkuun, kun Manninen vapautti Janne Mahlakaarron läpiajoon. Mahlakaarto nosti pallon komeasti maaliin ja ottelu oli ratkennut. Loppuaika oli enää pelailua ja Viikingit näytti tyytyvän kohtaloonsa.

Viikingit pelasti kuitenkin suoralta putoamiselta MyPa, joka voitti viime hetken maalilla AC Oulun. Näin ollen Oulu putoaa ja Viikinkien sarjapaikka varmistuu vasta liigakarsinnassa Rops:ia vastaan. Mikäli Viikingit varmistaa liigapaikan ensi kaudeksi on sillä todella paljon tehtävää. Olosuhteet ovat Vuosaaressa todella surkeat ja tämän korjaamiseen ei ole laitettu koko kauden aikana tikkuakaan ristiin. Puupenkit ovat varsinkin vanhemmille ihmisille vaaralliset, ei ole katettua katsomoa ja kenttävalotkin ovat alitehoiset niin kuin kuvasta näkee. Myös joukkueen on vahvistuttava ja puoliammattilaisuudesta päästävä eroon, koska puolivaloilla ei tämän hetken Veikkausliigassa pärjätä. Eikö Helsingin kaupunki voisi lähteä talkoisiin mukaan, niin kuin Espoossa? Kyllä Helsingissä pitää olla useampi liigaseura, joka pitää myös HJK:n hereillä!

**********************************************

Onnitelut menevät Tampereelle, joka ansaitsi toisen peräkkäisen mestaruutensa. Tamu:lle ei yksinkertaisesti löydy tällä hetkellä pelillisesti haastajaa Veikkausliigassa. Kovasti satsaavilla FC Hongalla ja TPS:llä on työ vasta alussa, joten Tamu on ykkönen vielä vuoden tai pari. FC Honka on vakiinnuttanut paikkansa neljän parhaan joukossa, mutta silti kausi oli hienoinen pettymys. Espoossa tuskin jäädään murehtimaan nykytilannetta, vaan näemme ensi kaudella sisuuntuneen Hongan. TPS:n kolmossija oli kova saavutus, kun ottaa huomioon miten vaiheessa joukkue vielä talvella oli. Mika-Matti Paatelainen tulee luotsaamaan TPS:n kohti menestystä, se on varma. FC Haka oli toinen ja toivottavasti loistavaa työtä kapealla ringillä tehnyt Olli Huttunen saa enemmän resursseja ensi kauteen. Kauden fiasko oli ehdottamasti HJK, joka loppukauden toiminnallaan ei ainakaan lisää ystäviä saanut. Kaikesta huolimatta nukkuva "karhu" herää varmasti ensi kaudella? Kaiken kaikkiaan kaudesta ei tullut läpimurtoa, jota toivoin toukokuussa. Veikkausliigalla olisi ollut mahdollisuus maajoukkueen menestyksen vedossa tulla suosituimmaksi palloilusarjaksi Suomessa, mutta tilaisuus hukattiin. Tähän on varmasti monta syytä, mutta yksi niistä on ainakin täysin epäonnistunut otteluohjelma! Otteluohjelma ei millään tavalla tukenut kilpailutoimintaa ja katsojat se unohti täysin. Ajatelkaa, jos meillä olisi tietyt pelipäivät viikossa, täysiä kierroksia ja eikä keskikesällä kolmen viikon taukoja? Ihmiset tietäisivät milloin on se"game day"! Miksi tämä onnistuu suuressa maailmassa, muttei meillä? Veikkausliigan johdossa tarvittaisiin nyt "haalarimiehiä", jotka laittaisivat tuulemaan, koska "pukumiehiä" on jo tarpeeksi jalkapallon parissa!

Suomalaisen jalkapallon satavuotisjuhlaottelu Suomi-Espanja

Suomalaisen jalkapallon taival on ollut kivinen, mutta ikimuistoinen. Vielä sadan vuodenkaan jälkeen se ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta selkeänä maamme ykköslajina. Pitkälle on kuitenkin tultu siitä, kun englantilaiset laivamiehet alkoivat järjestää 1890-luvulla yksittäisiä jalkapallo-otteluita maassamme. Seuraava suuri askel tapahtui toukokuun 19. päivänä 1907, kun Helsingissä pidettiin Suomen Palloliiton perustava kokous. Mies nimeltä Erik Von Frenckell oli seuraava suuri tekijä, jonka ansiosta loimme kansainvälisiä suhteita ja jalkapallo kasvoi maassamme. Hän toimi Palloliiton puheenjohtajana peräti 34 vuotta vuosina 1918-1952. Tärkeitä tekijöitä jalkapallon aseman vahvistumisessa ovat olleet myös valmentajat, sekä pelaajat eri aikakausina. Lippulaivamme maajoukkueen valmentajina on ollut monta merkittävää persoonaa kuten esimerkiksi: Olavi Laaksonen (1962-74), Aulis Rytkönen (1975-78), Martti Kuusela (1982-87), Jukka Vakkila (1988-1994), Richard Möller Nielsen (1996-99), Antti Muurinen (2000-2005) ja nyt Roy Hodgson. Loistavia pelaajia on ollut vieläkin enemmän kuten esimerkiksi: Aulis Rytkönen (ensimmäinen ammattilaispelaaja Toulouse/Ranska) pelasi vuosina 1948-1966, Jari Litmanen (maailmanluokan tähtipelaaja), Eino Soinio, Niilo Tammisalo, Thure Sarnola, Kai Pahlman, Stig-Görän Myntti, Arto Tolsa, Atik Ismail, Pasi Rautiainen ja Sami Hyypiä. Kaikki nämä mainitut valmentajat että pelaajat ovat vieneet suomalaista jalkapalloa eteenpäin ja heidän, sekä monien muiden ansiosta ykköslajin asema Suomessa on pian todellisuutta.

Itselläni kosketus tähän lajiin syntyi, kun isäni vei minut nappulaliigaan kuusi vuotiaana. Pelasin seuraavat kymmenen vuotta tiiviisti GRIFK:n riveissä. Parhaat muistot ovat Helsinki cupista, johon osallistuimme viisi kertaa ja jopa perheemme lomamatkat piti sovittaa kesän huipputapahtuman mukaan. Helsinki cupissa kohtasin myös Mikael Forsselin, joka oli HJK:n hyökkääjä. Hän teki ottelussa meitä vastaan yhden ottelun maaliennätyksen (8maalia) ja jälkeenpäin ajateltuna näin sen pitikin mennä, vaikka olinkin ottelussa puolustajana. Miklusta tuli huippu ja itselläni muut kiinnostuksen kohteet veivät voiton 16-vuotiaana. Tapasin kuitenkin Miklun vuosien päästä ja hän muisti vielä tapahtuneen. Kaikesta huolimatta rakkauteni tätä upeaa lajia kohtaan ei ole sammunut ja matseissa käymme viikottain.

Paikan päällä stadionilla oli vastassa fantastinen iltavalaistus, eikä lämpötilakaan ollut talvinen. Ihmetystä herätti vain surkea katsojamäärä (11 565), mistä herääkin kysymys, eivätkö suomalaiset osaa juhlia ja nauttia ilman alkoholia?

*********************************************

Suomi lähti otteluun hieman erilaisella pelaajaryhmällä, kuin lauantaina pelatussa Belgia ottelussa. Paluun loukkaantumisten johdosta maajoukkueeseen tehnyt Antti Niemi otti paikan maalilla. Pitkään pelaamattomuudesta ja loukkaantumisista kärsinyt Mika Väyrynen sai myös tilaisuuden avauskokoonpanossa. Myöskin puolustuksen ikonit Sami Hyypiä ja Hannu Tihinen pelasivat vain yhden puoliajan.

Ottelusta luvattiin viihdyttävää peliä, mutta sen pilasi ottelun ajankohta, joka ei oikein sopinut kummallekaan (Euroopan huippusarjat jatkuvat jo viikonloppuna, joten pelaajia ei voi ylikuormittaa). Aivan ottelun alussa peli oli tasaista ja palloa siirreltiin vain pelaajalta toiselle. Espanja otti pikkuhiljaa kuitenkin pelin hallintaansa ja esitti pikkunäppärää lyhytsyöttöpeliä. Espanjalaisten tilanteiden luonti oli tästä huolimatta tehotonta, eikä se kunnolla haastanut Sami Hyypiän johdolla taas kerran loistavasti pelannutta Suomen alakertaa. Vastaavasti Espanjan maalilla Hyypiän seurakaveri Pepe Reina Liverpoolista oli täysin työtön.

Toiselle puoliajalle pelin tempo nousi selvästi ja myös Suomi pääsi hyökkäämään. Ensimmäinen tekopaikka siunaantui 49. minuutilla tauolla peliin vaihdetulle Mika Nurmelalle, mutta "Nuren" laukaus Joonas Kolkan keskityksestä epäonnistui. Myös espanjalaiset pääsivät kokeilemaan Niemen näppien pitävyyttä Suomen maalilla, mutta Niemi torjui erinomaisesti niin Pernian, kuin Luis Garciankin laukaukset. Kertaalleen espanjalaiset saivat pallon tolppaankin, mutta Niemi kesti. Seuraavaksi Suomen peli piristyi, kun Alexei Eremenko junior kirmasi kentälle. 87. minuutilla Suomi oli tehdä maalin, kun Jonatan Johansson rynnisti röyhkeästi maalille, mutta espanjalaispuolustus peitti tilanteen.

Suomi pelasi näin ollen jo neljännen peräkkäisen nolla-nolla tasapelin, mutta kuka olisi tälläistä putkea jalkapallon huippumaita vastaan osannut vielä kymmenen vuotta sitten ennustaa?

Täytyy tästä juhlaottelusta sanoa suoraan, että se oli vain pelailua. Toisaalta tähän pisteeseen on tultu, kun huiput pelaavat eri sarjoissa kahden jopa kolmen pelin viikkotahtia, jolloin ystävyysotteluita on mahdotonta enää järjestää. Suomen tilanne omassa karsintalohkossaan huononi merkittävästi, kun Portugali että Serbia voittivat kierroksen rästipelinsä. Nyt Suomi on lohkossa neljäntenä ja tarvimme jo apua muilta. Homma on kuitenkin "yksinkertainen", joka tarkoittaa Azerbaidzhanin sekä Portugalin voittamista, mutta myös Serbian pitää menettää ainakin yksi piste jäljellä olevista peleistä. Minua ei tässä yhtälössä mikään muu mietitytä, kuin se, että kuka tekee ne tarvittavat voittomaalit? Kuvaavaa on, että edelleen paras maalintekijämme kuluvissa karsinoissa on Jari Litmanen (4maalia). Tekeekö Litmanen "Kuninkaan paluun" Portoon Portugalia vastaan, vai loppuuko aika kesken? Tämä seikka tulee ratkaisemaan miten meidän käy!

******************************************

Lopuksi täytyy onnitella U-21 maajoukkuetta ja sen valmentajaa Markku Kanervaa! Olette tehneet käsittämättömän loistavaa työtä nuorten EM-karsinnoissa. Neljä voittoa, eikä yhtään tappiota on täydellinen sensaatio! Joukkue koostuu pääosin 2003 nuorten MM-kisoissa (pelattiin Suomessa) pelanneista 86-vuonna syntyneistä "vintiöistä". Joukkue on kehittynyt yhdessä upealla tavalla, joka nyt tuottaa hedelmää. Tärkeää on myös, että suurin osa heistä saa vastuuta jatkuvasti Veikkausliigassa. Meillä on nyt kerrankin turvattu tulevaisuus suomalaisessa jalkapallossa, kun aikanaan nämä samat kaverit nousevat A-maajoukkueeseen.

Ainoa mikä tässä hieman ihmetyttää, ettei edes maaleja näistä nuorten peleistä ole nähnyt mediassa. Toisaalta voi olla parempi, ettei nuoria aleta mediassa liikaa pyörittämään, ettei todellisuus katoa.

Hyvältä kaiken kaikkiaan näyttää satavuotiaan suomalaisen jalkapallon tulevaisuus! Mikä tärkeintä me kaikki voimme olla omalta osalta sitä kehittämässä menemällä katsomaan paikan päälle esimerkiksi Veikkausliigaa, jossa mm. U-21 maajoukkuepelaajatkin suurimmaksi osaksi pelaavat!