Sivun näyttöjä yhteensä

lauantaina, kesäkuuta 16, 2012

Viihdyttävä jalkapalloilta Tapiolassa (FC Honka-FC Inter 2-1)













Kyllä oli mukavaa jälleen maajoukkuetauon jälkeen suunnata katsomaan Suomi-futista. EM-kisoja on ollut ilo katsoa televisiosta, mutta on se fudis aina parasta paikanpäällä, kun saa tuntea kaikilla aisteillaan jalkapallo-elämyksen.

Honka aloitti hurjalla vauhdilla ja 17. minuuttia oli pelattu, kun Dudu pääsi nousemaan. Pallo oli jo mennä maaliin, mutta Inter-maalilla Eemeli Roponen torjui tilanteen  kulmaksi. Kulmasta pallo ajautui Antti Mäkijärvelle, jolla oli ilo tarkalla kudillaan juhlia ensimmäistä Veikkausliiga-maaliaan. Tämän jälkeen Inter otti pallollisen pelin haltuunsa, mutta 27 minuutilla Dudu kaadettiin ja seuranneen rangaistuspotkun sijoitti sisään Sampo Koskinen. Viisi minuuttia ennen taukoa, Inter sai luotua korkean keskityksen boxiin ja paikalle hiipinyt Mika Ojala ohjasi pallon pömpeliin.

Toisella puoliajalla Inter piti palloa ja Honka iski terävillä vastahyökkäyksillä, kuten seuraavassa esimerkissä. Patrick Aaltonen pääsi oikealta yksin läpi nousuun ja syötti Jussi Vasaralle boxiin, joka ohjasi hienoisesti ohi maalin.

Näin Honka otti todella tärkeän voiton ja Mika Lehkosuo onkin saanut nuoren joukkueensa uuteen lentoon treenikentällä. Interillä on vain liian kapea ryhmä mestaruustaisteluun, eikä penkiltä löydy ratkaisijoita. Itse ottelu oli todella viihdyttävä ja ehdottomasti paras näkemäni koko peli tällä kaudella. Pelissä oli tunnetta, kiihkeyttä, taitoa ja jokaisesta pallosta taisteltiin. Tätä lisää!!!

Nyt kun Mixun työ alkaa tuottaa jo hyviä tuloksiakin A-maajoukkueessa on ollut huolestuttavaa seurata nuorempia ikäluokkia. Kesäkuun alun kolmesta EM-karsintaottelusta saalistettiin vain vaivainen piste Sloveniaa vastaan. Hälyttävintä oli Ruotsin antama oppitunti (3-0) jalkapallosta. Pelissä karmaisevinta olivat puolustuksen virheet, joita ei enää tällä tasolla pitäisi tulla. Ei Ruotsi saisi olla meitä näin paljoa edellä jo nuorissa, joista pitäisi kasvaa tulevia A-maajoukkuepelureita. Tämä ei jää tähän, vaan U-17 ryhmä hävisi tammikuussa Venäjälle 4-0 ja Ukrainalle 5-0 ja viimeksi kesäkuun alussa Norjalle 3-0. Ei tämä voi näin jatkua! Meidän pitää saada jo nuoremmissa ikäluokissa pelaajat ikäryhmänsä kansainväliselle tasolle, koska peli on jo menetetty, jos annamme muiden maiden karata jo tässä vaiheessa. Ensimmäiseksi Mika Laurikaiselle ja Ilkka Mäkelälle pitää antaa lähtöpassit ja antaa Mixun valita korvaajat. Itse ehdottaisin Mika Lehkosuota, joka olisi täydellinen valinta nuorten maajoukkueen peräsimeen. Parempaa nuorten pelaajien kehittäjää ei tästä maasta löydy. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, koska juna ei saa karata meiltä enempää millään tasolla.

P.S Täytyy lopuksi kiittää Yleä, kun se houkutteli Jari Litmasen EM-kisojen kommentaattoriksi. Mikä asiantuntemus, analyysitaito ja karisma! Häntä on ilo kuunnella.

Pressissä Mika Lehkosuo ja Job Dragtsma.