Suomalaisen jalkapallon satavuotisjuhlaottelu Suomi-Espanja

Suomalaisen jalkapallon taival on ollut kivinen, mutta ikimuistoinen. Vielä sadan vuodenkaan jälkeen se ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta selkeänä maamme ykköslajina. Pitkälle on kuitenkin tultu siitä, kun englantilaiset laivamiehet alkoivat järjestää 1890-luvulla yksittäisiä jalkapallo-otteluita maassamme. Seuraava suuri askel tapahtui toukokuun 19. päivänä 1907, kun Helsingissä pidettiin Suomen Palloliiton perustava kokous. Mies nimeltä Erik Von Frenckell oli seuraava suuri tekijä, jonka ansiosta loimme kansainvälisiä suhteita ja jalkapallo kasvoi maassamme. Hän toimi Palloliiton puheenjohtajana peräti 34 vuotta vuosina 1918-1952. Tärkeitä tekijöitä jalkapallon aseman vahvistumisessa ovat olleet myös valmentajat, sekä pelaajat eri aikakausina. Lippulaivamme maajoukkueen valmentajina on ollut monta merkittävää persoonaa kuten esimerkiksi: Olavi Laaksonen (1962-74), Aulis Rytkönen (1975-78), Martti Kuusela (1982-87), Jukka Vakkila (1988-1994), Richard Möller Nielsen (1996-99), Antti Muurinen (2000-2005) ja nyt Roy Hodgson. Loistavia pelaajia on ollut vieläkin enemmän kuten esimerkiksi: Aulis Rytkönen (ensimmäinen ammattilaispelaaja Toulouse/Ranska) pelasi vuosina 1948-1966, Jari Litmanen (maailmanluokan tähtipelaaja), Eino Soinio, Niilo Tammisalo, Thure Sarnola, Kai Pahlman, Stig-Görän Myntti, Arto Tolsa, Atik Ismail, Pasi Rautiainen ja Sami Hyypiä. Kaikki nämä mainitut valmentajat että pelaajat ovat vieneet suomalaista jalkapalloa eteenpäin ja heidän, sekä monien muiden ansiosta ykköslajin asema Suomessa on pian todellisuutta.

Itselläni kosketus tähän lajiin syntyi, kun isäni vei minut nappulaliigaan kuusi vuotiaana. Pelasin seuraavat kymmenen vuotta tiiviisti GRIFK:n riveissä. Parhaat muistot ovat Helsinki cupista, johon osallistuimme viisi kertaa ja jopa perheemme lomamatkat piti sovittaa kesän huipputapahtuman mukaan. Helsinki cupissa kohtasin myös Mikael Forsselin, joka oli HJK:n hyökkääjä. Hän teki ottelussa meitä vastaan yhden ottelun maaliennätyksen (8maalia) ja jälkeenpäin ajateltuna näin sen pitikin mennä, vaikka olinkin ottelussa puolustajana. Miklusta tuli huippu ja itselläni muut kiinnostuksen kohteet veivät voiton 16-vuotiaana. Tapasin kuitenkin Miklun vuosien päästä ja hän muisti vielä tapahtuneen. Kaikesta huolimatta rakkauteni tätä upeaa lajia kohtaan ei ole sammunut ja matseissa käymme viikottain.

Paikan päällä stadionilla oli vastassa fantastinen iltavalaistus, eikä lämpötilakaan ollut talvinen. Ihmetystä herätti vain surkea katsojamäärä (11 565), mistä herääkin kysymys, eivätkö suomalaiset osaa juhlia ja nauttia ilman alkoholia?

*********************************************

Suomi lähti otteluun hieman erilaisella pelaajaryhmällä, kuin lauantaina pelatussa Belgia ottelussa. Paluun loukkaantumisten johdosta maajoukkueeseen tehnyt Antti Niemi otti paikan maalilla. Pitkään pelaamattomuudesta ja loukkaantumisista kärsinyt Mika Väyrynen sai myös tilaisuuden avauskokoonpanossa. Myöskin puolustuksen ikonit Sami Hyypiä ja Hannu Tihinen pelasivat vain yhden puoliajan.

Ottelusta luvattiin viihdyttävää peliä, mutta sen pilasi ottelun ajankohta, joka ei oikein sopinut kummallekaan (Euroopan huippusarjat jatkuvat jo viikonloppuna, joten pelaajia ei voi ylikuormittaa). Aivan ottelun alussa peli oli tasaista ja palloa siirreltiin vain pelaajalta toiselle. Espanja otti pikkuhiljaa kuitenkin pelin hallintaansa ja esitti pikkunäppärää lyhytsyöttöpeliä. Espanjalaisten tilanteiden luonti oli tästä huolimatta tehotonta, eikä se kunnolla haastanut Sami Hyypiän johdolla taas kerran loistavasti pelannutta Suomen alakertaa. Vastaavasti Espanjan maalilla Hyypiän seurakaveri Pepe Reina Liverpoolista oli täysin työtön.

Toiselle puoliajalle pelin tempo nousi selvästi ja myös Suomi pääsi hyökkäämään. Ensimmäinen tekopaikka siunaantui 49. minuutilla tauolla peliin vaihdetulle Mika Nurmelalle, mutta "Nuren" laukaus Joonas Kolkan keskityksestä epäonnistui. Myös espanjalaiset pääsivät kokeilemaan Niemen näppien pitävyyttä Suomen maalilla, mutta Niemi torjui erinomaisesti niin Pernian, kuin Luis Garciankin laukaukset. Kertaalleen espanjalaiset saivat pallon tolppaankin, mutta Niemi kesti. Seuraavaksi Suomen peli piristyi, kun Alexei Eremenko junior kirmasi kentälle. 87. minuutilla Suomi oli tehdä maalin, kun Jonatan Johansson rynnisti röyhkeästi maalille, mutta espanjalaispuolustus peitti tilanteen.

Suomi pelasi näin ollen jo neljännen peräkkäisen nolla-nolla tasapelin, mutta kuka olisi tälläistä putkea jalkapallon huippumaita vastaan osannut vielä kymmenen vuotta sitten ennustaa?

Täytyy tästä juhlaottelusta sanoa suoraan, että se oli vain pelailua. Toisaalta tähän pisteeseen on tultu, kun huiput pelaavat eri sarjoissa kahden jopa kolmen pelin viikkotahtia, jolloin ystävyysotteluita on mahdotonta enää järjestää. Suomen tilanne omassa karsintalohkossaan huononi merkittävästi, kun Portugali että Serbia voittivat kierroksen rästipelinsä. Nyt Suomi on lohkossa neljäntenä ja tarvimme jo apua muilta. Homma on kuitenkin "yksinkertainen", joka tarkoittaa Azerbaidzhanin sekä Portugalin voittamista, mutta myös Serbian pitää menettää ainakin yksi piste jäljellä olevista peleistä. Minua ei tässä yhtälössä mikään muu mietitytä, kuin se, että kuka tekee ne tarvittavat voittomaalit? Kuvaavaa on, että edelleen paras maalintekijämme kuluvissa karsinoissa on Jari Litmanen (4maalia). Tekeekö Litmanen "Kuninkaan paluun" Portoon Portugalia vastaan, vai loppuuko aika kesken? Tämä seikka tulee ratkaisemaan miten meidän käy!

******************************************

Lopuksi täytyy onnitella U-21 maajoukkuetta ja sen valmentajaa Markku Kanervaa! Olette tehneet käsittämättömän loistavaa työtä nuorten EM-karsinnoissa. Neljä voittoa, eikä yhtään tappiota on täydellinen sensaatio! Joukkue koostuu pääosin 2003 nuorten MM-kisoissa (pelattiin Suomessa) pelanneista 86-vuonna syntyneistä "vintiöistä". Joukkue on kehittynyt yhdessä upealla tavalla, joka nyt tuottaa hedelmää. Tärkeää on myös, että suurin osa heistä saa vastuuta jatkuvasti Veikkausliigassa. Meillä on nyt kerrankin turvattu tulevaisuus suomalaisessa jalkapallossa, kun aikanaan nämä samat kaverit nousevat A-maajoukkueeseen.

Ainoa mikä tässä hieman ihmetyttää, ettei edes maaleja näistä nuorten peleistä ole nähnyt mediassa. Toisaalta voi olla parempi, ettei nuoria aleta mediassa liikaa pyörittämään, ettei todellisuus katoa.

Hyvältä kaiken kaikkiaan näyttää satavuotiaan suomalaisen jalkapallon tulevaisuus! Mikä tärkeintä me kaikki voimme olla omalta osalta sitä kehittämässä menemällä katsomaan paikan päälle esimerkiksi Veikkausliigaa, jossa mm. U-21 maajoukkuepelaajatkin suurimmaksi osaksi pelaavat!