Sivun näyttöjä yhteensä

torstaina, heinäkuuta 26, 2007

"Tsaarin" upea näytös Tapiolan jalkapalloillassa




FC Honka palasi kolmen viikon tauon jälkeen tuttuun Tapiolan urheilupuistoon pelamaan. Takana oli huikea 13 virallisen pelin tappioton putki ja edellinen tappio tuli toukokuun alussa Tamu:a vastaan. Tasapelit ovat kuitenkin riesanneet espoolaisia ja edellisestä voitosta kaikissa kilpailuissa on aikaa jo kolme ottelua. Maalinteosta tulokset eivät ainakaan ole olleet kiinni, koska verkko on heilunut viimeisessä viidessä ottelussa peräti 12 kertaa. Yksi onnistujista on ollut viime kauteen heikommin pelanneen Roni Porokaran onnistuminen maalinteossa viime peleissä ja saldona onkin kahdessa viime pelissä kolme maalia. Hongan puolustus on ollut ilman loukkaantunutta "sensaatio" Hannu Patrosta pulassa ja tämä näkyikin hyvin viime sunnuntaina AC Oulun vieraana (3-3). Nyt Patronen oli valmiina paluuseen. FC Hakan puolustus on myös viimeisessä kahdessa koitoksessa ollut helisemässä, kun kuusi maalia on mennyt omiin FC Rhyl:iä( Uefa cupin 1.kierros) ja HJK:ta vastaan. Ottelu oli molemmille todella tärkeä, koska voitolla nousisi sarjataulukossa Tamu:n kantaan toiseksi. Sateisesta säästä huolimatta 4211 katsojaa oli tullut paikan päälle "fiilikseltään" upealle Tapiolan stadionille!
*****************************************
FC Honka joutui miettimään hyökkäystään uudestaan, kun loistavassa vireessä koko kaudella ollut Jami Puustinen oli pelikiellossa. Mika Lehkosuo ratkaisi ongelman laittamalla Aleksandr Kokon kärkeen. Muuten Hongan ryhmittymä oli tuttu viime peleistä, kun esimerkiksi Tero Koskela jatkoi keskellä ja Nicholas Otaru oikealla laidalla. Vierailija FC Haka pääsi peliin terveellä miehistöllä.

FC Haka lähti otteluun pelaamalla Hongan omilla "aseilla", mikä osoittautuikin juuri oikeaksi taktiikaksi. Haka karvasi ylhäältä ja pelasi palloa nopeasti maata pitkin. Tämä tyrehdytti Hongan keskikentän täysin ja sen peli oli sekaisin. Hakan ensimmäinen maali syntyikin jo yhdeksän peliminuutin jälkeen. "Tsaari" Valeri Popovits karvasi pallon Hongan puolustajilta ja syötti "littimäisesti" Toni Lehtisen vetopaikkaan. Tuomas Peltonen Hongan maalilla oli voimaton Lehtisen laukauksen edessä. Tuskin Hongan leirissä oli toivottu "shokki" alusta, kun sama kaksikko oli taas asialla neljä minuuttia myöhemmin. Jälleen Honka menetti pallon vaarallisesti omalla puolustusalueellaan ja Haka rankaisi. Popovits pisti upeasti ulkosyrjällä palloon "pömpeliin" Lehtisen tarjoilun jälkeen. Haka oli ratkaissut pelin 15. minuutissa, jonka jälkeen Honka sai ajoittain peliään kulkemaan. Molemmilla Hongan hyökkääjillä oli paikkansa, mutta varsinkin Kokon viimeistely oli onnetonta. Nicholas Otaru ruokki oikealta laidalta hyvillä keskityksillä pari kertaa Kokon tekopaikkaan, mutta tilanteet eivät tuottaneet tulosta. Peke Huuhtasen paras paikka syntyi 38. peliminuutilla Tero Koskelan oivalluksesta ja Huuhtanen pääsi yksin läpi. Peke jäi kuitenkin aikailemaan ja päätti lopuksi syöttää eikä maalia syntynyt. Myös Roni Porokaralla oli paikkansa, mutta tulosta ei syntynyt.
Toisella puoliajalla Haka tyytyi varmistelemaan voittoaan ja Honka sai peliä näennäisesti hallintaan. Se ei kuitenkaan saanut luotua yhtään vaarallista maalintekopaikkaa. Keskitykset ja syöttöyritykset kilpistyivät Hakan puolustukseen. Haka rauhoitti peliä aina pallon saadessaan ja Popovits nautti pelaamisesta "kapelimestarina" pienen tauon jälkeen. Haka otti voiton Tapiolasta aivan kuten viime kaudellakin ja nousi sarjataulukossa toiseksi. Täytyy sanoa, että Valeri Popovits oli kentän ehdoton tähti ja hän tekikin pallolla aivan mitä halusi. Tälläisiä luovia taiteilijoita tarvitaan Suomen kentille enemmän. FC Hongan peli oli, joka osa-alueella surkeaa ja sen iltaa kuvaa hyvin laukausten määrä. Keltamustat laukoivat usein, 19 kertaa, mutta niistä peräti 14 suhahti maalipuiden ohitse. Myöskin se tosiasia, ettei voittoja aivan kärkiryhmiä vastaan ole puolentoista vuoden aikana tullut ei saanut muutosta. Mitään ei kuitenkaan vielä ole menetetty ja Honka on mukana vielä aivan kärkikahinoissa. Seuraavaksi on odotettavissa kaksi täysin voitettavissa olevaa peliä, kun Honka vierailee ensin FC Lahden vieraana. Tämän jälkeen 9. elokuuta on Tapiolassa "hurmosta" ilmassa, kun FC Viikingit saapuu vieraaksi Tapiolaan!
**************************************************
FC Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragstma esitti omia näkemyksiään suomalaisen jalkapallon nykytilasta tämän viikon IS-Veikkaajassa. Hänen mielestään pelaajamme eivät osaa lukea peliä, ammattimaisuutta on lisättävä kaikilla osa-alueilla ja otteluohjelmaan pitää saada säännöllisyyttä. Olen samaa mieltä Dragtsman kanssa ja on hyvä, että joku herättää keskustelua. Toimittaja Eero Laurilan kommenttia kyseisestä asiasta en kuitenkaan täysin allekirjoita. Hän ihmettelee juniorivalmennuksen laatua Suomessa, missä varmasti onkin puutteita. Hän nostaa esiin Ajaxin junioripuolella merkittävässä roolissa olevan Robin Pronkin, joka vieraili Suomessa kesäkuun alussa. Pronk ihmetteli, että minne ikinä menemmekin-Kreikkaan, Suomeen tai Kanadaan-kaikkialla on erittäin potentiaalisia kymmenvuotiaita jalkapallon pelaajia. Kun palaamme kolmen neljän vuoden päästä, he ovat kadonneet sanoo Pronk. Hollannissa pelaajakato onkin minimoitu valmennuksen laadun lisäksi mm. seurojen ja palloliiton tiivillä yhteistyöllä. Näissä argumenteissa on totta toinen puoli, mutta mielestäni pelaajista itsestään se kaikki loppupeleissä lähtee. Virolaisen FC Floran valmentaja Pasi Rautiainen sanoi mielestäni hyvin taannoin ilmestyneessä IS-Veikkaajassa, että lahjakkuus tulee jo ns. äidin maidosta. Näinhän se menee niin tieteessä, taiteessa kuin urheilussa, että lahjakkuus on jo valmiina ja se on vain itsestä kiinni miten pitkälle sitä kehittää. Loistavat esimerkit tästä jalkapallossa ovat Jari Litmanen ja Mikael Forssel. He treenasivat joukkueharjoitusten ulkopuolella intohimoisesti kesät talvet. Forssel kertoo "Vielä yksi maali" kirjassaan, miten hän teki tuhansia ja taas tuhansia toistoja pallon kanssa pakkasessa Iso-Roobertinkadun porttikongissa. Jari Litmanen sen sijaan hioi taitojaan radiomäen kentällä Lahdessa oli sää mikä hyvänsä ja samaan aikaan FC Barcelonan aikojen joukkuekaveri Rivaldo pomputteli palloa Paulistan kaupungin slummeissa Brasiliassa. Olenkin sitä mieltä, että mikäli haluaa huipulle on se vain omasta tahdosta ja kunnianhimosta kiinni. Tietenkin myös valmentajilla on oma roolinsa, mutta aivan liikaa sitä korostetaan.

A-maajoukkueen syksyn kohtalonpelien kannalta Jari Litmasen ja Mikael Forsselin pelivire on myös yksi avainkysymyksistä. Jari Litmanen on lähellä pelikuntoa ja upeaa olisi, jos hän saisi muutaman ottelun alle Malmön riveissä ennen 22.8 pelattavaa Kazakstan peliä. Mikael Forsselista saimme sen sijaan jo loistavia uutisia Saksan harjoitusleiriltä. Birmingham kärki on tehnyt kolmessa viimeisessä harjoituspelissä neljä maalia ja mikä tärkeintä manageri Steve Bruce innostui hehkuttamaan häntä. Bruce sanoo, että Forssel näyttää päässeen eroon pikkuvaivoistaan ja hänellä onkin käytössään taas huippuhyökkääjä. Kyllä Forssel on sen verran paljon saanut kokea vastoinkäymisiä viime vuosina (kaksi vakavaa polvivammaa), että mikä olisikaan parasta, kuin nähdä Ratinan stadionilla Tampereella Kazakstan pelissä se vanha kunnon "Miklu"!

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

HJK-FC Etzella Uefa cupin 1. karsintakierroksella




HJK lähti selkeänä ennakkosuosikkina seurahistoriansa 85. europeliin luxemburgilaista FC Etzellaa vastaan. Veikkausliigassa kausi on mennyt alle odotusten, joten selviytyminen kolmesta karsintakierroksesta Uefa cupin lohkovaiheeseen päättäisi juhlakauden hurmokseen. 480 222 asukkaan suurherttuakunta Luxemburg on tuoreella Fifa:n rankinglistalla sijalla 174, joten jalkapallon taso on maassa valovuoden päässä Suomen vastaavasta. Etzellassa pelaa 6-7 Luxemburgin maajoukkuepelaajaa ja varsinkin maajoukkuehyökkääjä Daniel da Mota oli ennakkoarvioissa pelimies. FC Etzella joutui kaiken lisäksi tulemaan ottelussa toimeen ilman päävalmentajaansa Luc Holtzia, joka oli sydänvaivojen takia sairaslomalla. Väliaikaisluotsi Jean Vanek joutuikin kovan paikan eteen, kun kaikki odottivat HJK:n maalijuhlaa. HJK:n "toimiva" markkinointikoneisto oli taas näyttänyt voimansa, kun vaivaiset 1800 katsojaa oli löytänyt paikan päälle.
************************************************
HJK joutui tulemaan pelissä toimeen ilman kapteeniaan Mika Nurmelaa, joka toipuu vielä n. kaksi viikkoa polven tähystysoperaatiosta. Iloinen uutinen HJK-leirissä oli Markus Halstin selviytyminen säikähdyksellä viime pelissä sattuneesta loukkaantumisesta ja myös keskikentän "pikakiituri" Sebastian Sorsa oli toipunut pelikuntoon. Mielenkiinto HJK:n hyökkäyksessä kiinnittyi KPV:sta vuokrattuun Dawda Bahiin, jonka oli määrä tehdä debyytti HJK-paidassa.

HJK oli heti alusta asti hallitsevampi osapuoli ja Dawda Bah osoittikin pikaisesti olevansa pelimies. Taas kerran yksi kentän parhaista ollut Iiro Aalto antoi keskityksen 24. minuutilla oikealla jalallaan ja Bah puski upeasti pallon maaliin. Etzella oli joutunut jo 9. minuutilla vaihtamaan loukkaantuneen Fabian Febryn pois kentältä ja tilalle tuli viime kaudella lähes 30 osumaa Etzellalle tykittänyt Daniel Alves da Mota, joka olikin vierailijan parhaita pelaajia. Ainoastaan viisi minuuttia Bahin maalin jälkeen HJK:lla oli loistava paikka lisätä johtoaan, kun Hermanni Vuorinen pääsi nokikkain Etzellan maalivahdin kanssa. Hermanni jäi kuitenkin aikailemaan ja tilanne kuivui kokoon. Hermanni olikin selvästi ylilatautunut ja toisella puoliajalla hän hankki varoituksen puskemalla vastustajaa rintaan, joten Keith Armstrongin oli pakko ottaa hänet vaihtoon. Tauolle mentiin HJK:n selvässä hallinnassa ja paikkoja oli useampaankin maaliin. Toisella puoliajalla HJK haki vimmatusti lisämaaleja ja Keke vaihtoi kentälle Jarno Parikan ja Sebastian Sorsan. Etzellalla oli vain muutama paikka iskeä arvokas vierasmaali ja he olivatkin vaarallisia parissa vastahyökkäyksessä, sekä erikoistilanteessa. 69. minuutilla Etzella oli lähellä onnistua kulmapotkusta, mutta takatolpallle rynninyt Paul Mannon ei osunut palloon. HJK vyörytti hyökkäyksiä kohti vastustajan maalia, mutta aivan kuten koko kaudella viimeistely oli surkeaa. Vasta tuomarin antamalla lisäajalla HJK onnistui tekemään toisen maalin. Korkea kaaripallo tavoitti Etzellan maalilla kärkkyneen Sebastian Sorsan, joka puski pallon maaliin melkeinpä maaliviivalta. HJK voi kaikesta huolimatta lähteä levollisin mielin kahden viikon päästä pelattavaan toiseen ja ratkaisevaan osaotteluun. Kyseiseen peliin HJK toivottavasti saa takaisin Mika Nurmelan, koska ottelu osoitti hänen olevan korvaamaton. Upea juttu oli myös Dawda Bahin pirteä esitys ja hänestä voikin olla paljon iloa HJK:lle.

FC Hongan upeat esitykset Intertotossa antoivat toivoa, että suomalaisjoukkueet pärjäävät europeleissä laajalla rintamalla tänä vuonna. Näin ei ikävä kyllä voi sanoa Hakan, MyPa:n, HJK:n ja Tamu:n ensimmäisten pelien jälkeen. Tulokset ovat tässä ja perässä kyseisen seuran kotimaan sijoitus Fifa rankingissa: HJK-FC Etzella(174.) 2-0, MyPa-EB/Streymur/Fäärsaaret(188.) 1-0, SS Murata/San Marino(195.)-Tamu 1-2, Rhyl FC/Wales(74.)-FC Haka 3-1. Suomen maajoukkueen sijoitus tuoreessa Fifa:n rankingissa nousi pykälällä ja se on nyt 41. Tämä osoittaakin karulla tavalla, että seuramme eivät ole valmiita näihin peleihin. Kansainvälisiä pelejä pitää pelata ympäri vuoden, koska silloin nuorille pelaajillemme ei tule ns. hyppyä tuntemattomaan. Korostan vielä kerran, että Royal-liigaan tai Baltic-liigaan on päästävä mukaan! Muuten seuramme, pelaajamme ja sitä kautta koko maajoukkueemme ei tule pysymään edes nykyisessä vauhdissa.
********************************************
Veikkausliigan otteluohjelmasta puhutaan, joka ikinen vuosi eikä tämäkään kausi tuo siihen poikkeusta. Olen jutellut ohjelmasta monien ihmisten kanssa ja he kaikki sanovat samaa, että taas on menty metsään. Suurin osa ihmisistä ihmettelee, että miksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on kolmen viikon tauko peleistä, vaikka nurmet ovat samaan aikaan huippukunnossa. Otteluohjelman laatija Peter Lundström vastaa, että europeleissä oleville seuroille on haluttu antaa keskittymisrauha. En ymmärrä vastausta, koska sen takiahan talvella on harjoiteltu, että kesällä pelataan. Kansainväliset pelit ovat pelaajille piristysruiske, mikä varmasti heijastuisi myös kotimaan kentille. Tämän FC Honka osoitti, kun se pelasi europelejä ja Veikkausliigaa samalla viikolla. Nyt tästä huonosta otteluohjelmasta saa kärsiä osa seuroista, joista esimerkiksi FC Viikiingeille on tullut kolmen viikon tauko peleistä! Eikä sekään ole reilua, että esimerkiksi VPS on päässyt hyvään nousukiitoon pelaamalla enemmän pelejä, kuin muut. Otteluohjelmasta ei myöskään löydy juuri ollenkaan täysiä kierroksia ja tästä kärsivät katsojat sekä myös vakioveikkaajat. Maanantai, keskiviikko sekä perjantai ovat surkeita pelipäiviä, jolloin katsojat eivät liiku ja seurat kärsivät. Myös seikka, että joukkueet pelaavat viikon sisällä samaa seuraa vastaan kahdesti on lähinnä huvittavaa. Nyt herätys siellä Veikkausliigassa, koska emme hyväksy tälläistä ohjelmaa! Herää kysymys miksi esimerkiksi Englannin Valioliigassa on niin loistava otteluohjelma, vaikka siellä seurat osallistuvat enemmän europeleihin. Tietenkin siellä pelataan yhdeksän kuukautta, kun meillä vain kuusi kuukautta, mutta miksi emme voisi pidentää sarjaamme? Moni varmasti katsoi Urheilukanavan loisteliaasti etenkin selostuksen (Tuomas Virkkunen) suhteen toteutetut kaksi viimeisintä Veikkausliiga lähetystä. Ne olivat mitä parhainta mainosta koko Veikkausliigalle ja moni varmasti sai "ahaa" elämyksen, että nyt paikan päälle katsomaan. Ikävä kyllä tämäkin meni hukkaan, kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei nyt pelata! Jäämme odottamaan ensi vuoden otteluohjelmaa, joka varmasti on parempi, koska sen verran hyvää työtä muuten Veikkausliigassa on tehty viime vuodet suomalaisen jalkapallon hyväksi.

Lopuksi haluan lähettää terveiset IS-Veikkaajan toimittajalle Ville Väänäselle, joka meni "ampumaan" alas kolumnissaan kaiken sen upean työn mitä FC Hongassa on tehty. Tälläiset kyyniset, kateelliset ja vain omaa egoaan pönkittävät "jalkapallotoimittajat" voivat ehkä jarruttaa suomalaisen jalkapallokulttuurin nousua, mutta onneksi he eivät sitä tule estämään!

maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

FC Honka-Aalborg BK Intertoton toisella kierroksella




Espoon ylpeys FC Honka lähti hyvässä vireessä haastamaan Tanskan liigan viime kauden kolmosta Aalborgia. Viime keskiviikon TPS- ottelu osoitti pelin kulkevan ja itseluottamuksen olevan oikealla tasolla. Keltamustapaitojen edellinen tappio on niinkin kaukaa, kuin toukokuun neljänneltä päivältä, jolloin sarjajohtaja Tampere United vei pisteet Tapiolasta. Tämän jälkeen Honka on pelannut 10 virallista peliä tappioitta ja voittanut niistä viisi. Valmentaja Mika Lehkosuo on saanut ryhmänsä "lentoon" juuri oikealla hetkellä. Lehkosuo kertookin, että avainpelaajat ovat hyvässä iskussa ja moni on uraansakin nähden hyvässä kunnossa. Aalborgin valmentajalle Erik Hamrenille Hongan hyvä pelivire ei tullut yllätyksenä, koska hän oli TPS-pelissä tarkkailemassa. Pohjola Stadionin runsaslukuinen yleisö oli valmiina todistamaan onko Veikkausliigan ja Tanskan liigan välissä enää suurempaa tasoeroa?
************************************************
Aalborgin kokoonpano rakentui lupaaviin tanskalaispelaajiin ja se olikin juuri myynyt Tanskan maajoukkueeseenkin nousseen Rasmus Wurtzin FC Kööpenhaminaan. Sen sijaan parhaillaan käynnissä olevassa Copa Americassa USA:n kapteeninakin toiminut Danny Califf palasi joukkueen kokoonpanoon tähän otteluun. Myöskin numerolla kymmenen pelaava Rade Prica oli ennakkoarvioissa kovan luokan pelaaja. Hongalta kokoonpanosta puuttuivat ainoastaan Ilpo Verno ja Toni Maanoja. Mika Lehkosuo ei ollut lähtenyt vaihtamaan voittavaa ryhmää ja se olikin täysin sama, kuin voittoisassa TPS-ottelussa. Nicholas Otaru jatkoi oikealla laidalla ja Tero Koskela keskellä hyökkääjien alapuolella.

Tuskin olimme isän kanssa ehtineet edes istahtaa, kun vierailija jo iski. Aalborgin Matias Lindström pamautti pallon tolpan kautta Hongan maaliin vain 33 sekunnin jälkeen ja muistot Suomi-Serbia ottelun vastaavanlaisesta alusta hiipivät mieleen. Maali osoitti, että tällä tasolla hereillä on oltava alkupotkusta lähtien. Hongan selkäranka ei kuitenkaan taittunut, kuten yleensä suomalaisille käy vastaavissa "shokkialuissa", vaan se pisti pelin tasoihin jo 8. minuutilla. Täysin omaa luokkaansa Suomen kentillä oleva Tero Koskela murtautui väkisin AaB:n 16 alueelle ja hänet kaadettiin. Seurauksena oli rangaistuspotku, jonka toimitti sisään varmasti pirteällä pelipäällä ollut Roni Porokara. Tasoitusmaalin jälkeen Honka viihdytti yleisöä painamalla peliä vastustajan päätyyn, mutta seuraavaksi jalkapallo näytti raadollisen puolensa. Kesken Hongan painostuksen AaB iski vastahyökkäyksestä. Viime kauden Tanskan liigan maalikuningas Rade Prica käytti Hongan puolustusta "pujottelukeppeinä" ja vei vieraat uudestaan johtoon. Honka ei tästäkään lannistunut ja tuli tasoihin puolen tunnin kohdalla. Porokara syötti 16:n alueella loistavasti taaksepäin Peke Huuhtaselle, jonka vedon AaB:n maalivahti Kenneth Stenild vaivoin torjui. Jami Puustinen osoitti maalivainunsa olevan kohdallaan ja täräytti paluupallon verkon perukoille. Ensimmäinen puoliaika näytti miksi näitä pelejä kannattaa käydä katsomassa. Peli oli vauhdikasta ja varsinkin Hongan syöttöpeli toimi ja hyökkäyksiin lähdettiin nopeasti. Vierailija Aalborg ei myöskään ollut tullut peruuttelemaan, joten peli oli parasta mitä ainakaan minä olen pitkään aikaan nähnyt!
Honka joutui ottamaan toppari Hannu Patrosen puujalan takia tauolla vaihtoon ja Rami Hakanpää siirrettiin tuuraamaan häntä, kun taas Joel Perovuo tuli vaihdosta Ramin paikalle.
Toisella puoliajalla pelin tempo hieman laski ja Hongalla oli paremmat paikat lisäosumiin, mutta Puustinen, Koskela ja Huuhtanen epäonnistuivat yrityksissään. Aivan lopussa molemmille joukkueille tarjottiin vielä "ratkaisun avaimia". Rade Prica puski 91. minuutilla kulmapotkun jälkeen ohi maalin ja puoli minuuttia myöhemmin Peke Huuhtanen tempaisi rankkarialueen rajalta yli maalin. Lisämaaleja ei enää nähty, joten otteluparin ratkaisu tapahtuu ensi lauantaina Aalborgissa Tanskassa.

Honka lähtee kyseiseen peliin altavastaajana, mutta varmasti täynnä itseluottamusta. Mikäli palloa pelataan näin rohkeasti ja syötöt löytävät omille on jatkopaikka hallussa. Vierailija AaB sai kuitenkin etulyöntiaseman kahdella vierasmaalillaan. Ottelu oli hyvä tasonmittari ja emme nähdyn perusteella ole kovin kaukana pohjoismaisesta tasosta! Täytyy kuitenkin muistaa, että Tanskan liiga ei ole parhaillaan käynnissä, joten parempi pelituntuma hyödytti Honkaa. Se on täysin selvää, että kärkiseurojemme pitäisi päästä mukaan pohjoismaissa pelattavaan Royal-liigaan! Vain kansainvälisillä peleillä pelaajamme kehittyvät ja tällöin hyppy ulkomaille ei ole enää niin iso. Nyt tarvitaan, joku "mesenaatti" puhumaan Suomen puolesta, että meidät otetaan mukaan esimerkiksi Royal-liigaan. Olisiko kenties Hongan toimitusjohtajalla Jouko Harjunpäällä aikaa tähän?
*************************************************
Eilen kuului kummia Anjalankoskelta, kun MyPa meni voittamaan Tamu:n peräti 4-1! Tulosta ei voi selittää mikään muu, kuin Tamu:n täydellinen asenneongelma! Nyt herätys Tamu:n pelaajat, koska nyt ei ole ennen tärkeää Mestareiden liiga karsintaa varaa alkaa "leijumaan".
Kiitokset kuitenkin MyPalle, että käytti tilaisuutensa eikä päästänyt Tamu:a tavoittamattomiin. Näin ollen varsinkin Hakalla ja Hongalla on tilaisuus vähemmän otteluita pelanneina kuroa Tamu:n kantaan. Kierroksen toinen yllätys koettiin Kotkassa, kun FC KooTeePee meni voittamaan TPS:n 4-2 ja valmentaja Mika-Matti Paatelainen tunnustikin puolustuksen olevan liian hidas. Uskoisin, että TPS hankkii pikaisesti kovan luokan topparin.

Illalla katseet kääntyvät Urheilukanavan TV-peliin FC Haka-HJK. Ottelusta tulee varmasti viihdyttävä ja toivotaan sen olevan hyvää mainosta koko Veikkausliigalle. Illalla nähdään myös "kohuttu" paluu, kun Hermanni Vuorinen pelaa ensimmäisen pelinsä HJK:n paidassa. TV:stä on mukava katsoa jalkapalloa, mutta edelleen kehotan lähtemään mieluummin paikanpäälle. Ne jotka olivat eilen Pohjola Stadionilla Myyrmäessä muistavat eilisen vielä pitkään, koska se tarjosi jotain "elämää suurempaa"!

torstaina, heinäkuuta 05, 2007

FC Honka-TPS Tapiolan helteisessä kesäillassa



FC Honka oli valmiina pelaamaan kahden opettavaisen europelin jälkeen kotimaista sarjaa. Honka palasi Tallinnasta vasta maanantaina, joten valmistautuminen jäi lyhyeen. Mieliala sen sijaan oli varmasti korkealla, kun jatkopaikka Intertotossa heltisi upealla 4-2 vierasvoitolla TVMK:sta. Mediassa alettiin heti epäillä vedonlyöntivilppiä ja sanottiin TVMK:n hävinneen tahallaan! En ymmärrä kuka näitä juttuja keksii, koska TVMK oli ainakin Myyrmäessä nähdyn perusteella täysin ammattilaisryhmä. Mitä siinä on ihmeellistä, jos "suurpelurit" panostavat enemmän kesällä harvoihin peleihin? Toisella kierroksella Honka kohtaa tanskalaisen Aalborgin ja ensimmäinen peli pelataan jo ensi sunnuntaina Myyrmäessä.

Vierailija TPS hävisi viime pelissään Tamu:lle kotona 1-3 ja raporttien mukaan vain Jukka Lehtovaaran torjunnat pitivät lukemat siedettävinä. Tamu osoitti kyseissä pelissä mikä on rungoltaan pitkään yhdessä olleen mestarin ja vasta rakennusvaiheessa olevan joukkueen välinen ero. Kolmisen viikkoa sitten myös Honka vei Kupittaalta pisteet 3-1 vierasvoitolla, joten se olikin nyt lievä ennakkosuosikki. Sarjataulukossa ennen illan peliä TPS oli toisena ja Honka viidentenä yhden ottelun vähemmän pelanneena, joten luvassa oli huippupeli!
**************************************************
TPS joutui tulemaan pelissä toimeen ilman pelikieltoa kärsinyttä puolustuksen tukipilariaan Jarno Heinikangasta. Hongalta pelikiellossa oli keskikentän "taikuri" John Weckström, mutta hänet oli helpompi korvata, kuin vastapuolen Heinikangas. Lisämielenkiintoa peliin toi toukokuun että kesäkuun Veikkausliigan tähdistöjoukkueeseen valittu melkein parimetrinen ja yli satakiloinen hyökkääjä Armand One.
Ottelu alkoi heti vauhdikkaasti ja varsinkin TPS eteni pallon kanssa välillä turhankin nopeasti.
TPS:n keskikenttäpelaaja Ady pääsi laukomaan 22. minuutilla kaukaa, mutta veto painui ohitse. Puolen tunnin pelin jälkeen alkoi todella tapahtua, kun Honka sai rajaheiton jälkitilanteesta hyvän paikan. "Liekeissä" ollut Jami Puustinen pääsi laukomaan ja veto kimposi ylähirrestä takaisin kentälle. 37. peliminuutilla ei ylähirsi enää pelastanut taas kerran loisteliaasti pelannutta TPS:n maalivahtia Jukka Lehtovaaraa, kun Honka sai vapaapotkun päätyrajan tuntumasta. Kentän yksi hahmoista ollut Tero Koskela asettui pallon taakse ja laukoi sen tarkasti takayläkulmaan. Tapiolan yli 4000-päinen yleisö osoitti seisaaltaan suosiota ja sai varmasti rahoilleen vastinetta. 42. minuutilla TPS sai luotua painetta Hongan päätyyn, mutta espoolaiset saivat riistettyä pallon ja kirmasivat neljällä kahta vastaan vastahyökkäykseen. Peke Huuhtaselle pelattiin pallo keskelle vetopaikkaan ja hän laukoi tulisesti, mutta Lehtovaara maalilla venyi ilmiömäiseen pelastukseen. Tauolle mentiin Hongan selvässä hallinnassa ja TPS vaikutti jotenkin aneemiselta. Varsinkin Yhdysvalloista MLS-liigasta kovalla kohulla Suomeen palannut entinen maajoukkuemies Simo Valakari oli pettymys. Tässä sen huomaa, ettei jalkapallo ole saanut lukuisista yrityksistä huolimatta jalansijaa kyseissä maassa ja sen taso onkin luultua huonompi. TPS:n taktiikka, joka oli pitkiä palloja ylös Onen päähän ei toiminut lainkaan ja varsinkin toinen hyökkääjistä Mikko Paatelainen kärsi tästä.

Toinen puoliaika jatkui Hongan hallinnalla ja jo 55. minuutilla syntyi toinen osuma vastahyökkäyksestä. Tero Koskela syötti oivaltavasti toiseen aaltoon ja ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon liigapelissä päässyt Nicholas Otaru sivalsi pallon tarkasti 16 rajalta maaliin. TPS:n puolustus oli koko pelin ajan todella hidas ja varsinkin laidoilta Honka pääsi tilanteisiin. Hongan toisen maalin jälkeen peli jatkui kiivaana ja tilanteita syntyi. Puolentoista tunnin pelin jälkeen TPS:n Sami Rähmönen esitteli laukaisutekniikkaansa laukomalla 35 metristä maailmanluokan kudin ja Tuomas Peltosen Hongan maalilla oli venyttävä parhaimpaansa. Hongan parhaat paikat lisäosumiin siunaantuivat Peke Huuhtaselle, mutta hänen laukaukset tulevaisuuden maajoukkuemaalivahti Lehtovaara torjui. TPS:n paras paikka kavennukseen syntyi 70. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Jani Sarajärvi pääsi puskemaan ja Hongan puolustus pääsi siivoamaan pallon vasta maaliviivalta.

Honka otti pisteet todella viihdyttävässä ja tapahtumarikkaassa ottelussa ja nousi sarjataulukossa FC Hakan kantaan neljänneksi. Tuntuu siltä, että nyt Hongan peli on loksahtanut paikoilleen ja se voi olla ainoita joukkueita haastamaan Tamu:n mestaruudesta. Yksi merkittävimmistä tekijöistä pelin löytymiseen on Janne Saarisen siirto omalle paikalleen vasemmaksi pakiksi ja tällä paikalla hän on pelannut taas loistavasti. Saarinen voikin löytää itsensä taas maajoukkueesta syksyllä. Myöskin Hannu Patronen topparina on jo nyt yksi tämän kauden sensaatioista! TPS:n leirissä ei tappiosta huolimatta ole kuitenkaan syytä huoleen, koska kakkospaikka tässä vaiheessa sarjaa on loistosuoritus. Pitää muistaa, että TPS:ssa rakennetaan tulevaisuuden joukkuetta valmentaja Mika-Matti Paatelaisen johdolla ja siitä voikin tulla suomalaisen seurajalkapalloilun lippulaiva yhdessä Hongan kanssa!
********************************************
Veikkausliiga on kohta puolivälissä ja tasoeroja alkaa jo näkymään. Tamu:n sijoitus kärjessä ei varmasti ole kenellekkään yllätys, mutta se tapa millä se on tullut on. Tamu pelaa tällä hetkellä luovaa ja viihdyttävää jalkapalloa toisin, kuin on totuttu. Ari Hjelm on osoittanut olevansa tämän hetken paras suomalainen valmentaja ja hän on vahva ehdokas A-maajoukkuevalmentajaksi viiden vuoden päästä. Hjelmillä on käsissään sellainen joukkue mitä Suomessa ei ole pitkään aikaan nähty ja sillä mennään pitkälle Mestareiden liigan karsinnoissa. Pääkaupunkiseudulla vietetään muutaman viikon taukoa Veikkausliigapeleistä europelien takia, mutta kannattaa mennä katsomaan niitäkin. Yleisöä on ollut liigapeleissä mukavasti ja 250 000 katsojan raja menikin rikki FC Honka-TPS pelissä. Yleisökeskiarvo on komeat 3194 ja siinä on lisäystä viime kauden ennätyslukemaan 300 katsojaa! Sarja on niin tasainen Tamu:n jälkeen, että mielenkiintoisia pelejä varmasti riiittää koko loppukaudeksi.

Yksi tämän viikon kovimmista uutisista oli viime kauden maalikuninkaan Hermanni Vuorisen paluu Veikkausliigaan ja HJK:n paitaan. Vuorinen siirtyi Hongasta kesken viime kauden Norjaan Fredrikstadiin ja nyt siis palasi lainasopimuksella klubiin. Epäonnistuneiden talven hankintojen ja Farid Ghazin lopettamispäätöksen jälkeen tälläinen "hätäratkaisu" oli odotettu. Ei yksi mies kuitenkaan HJK:n ongelmia poista, jotka ovat todella syvällä koko organisaatiossa. Kuka tietää edes missä kunnossa Vuorinen on vuoden pelaamattomuuden jälkeen (on pelannut vain reservipelejä Norjassa)? En tiedä kuka hoitaa Vuorisen sopimusasioita, mutta aika vietävissä tuntuu mies olevan. Tietenkin se olisi hienoa, jos Hermanni löytäisi taas peli-ilon HJK:ssa. Hongassa oli vain eri pelityyli, kuin HJK:ssa ja Roni Porokaran syötöt. Jäämme odottamaan miten käy Hermanni Vuorisen ja koko HJK:n, sillä elämä jatkuu ja jokainen ansaitsee sen toisen mahdollisuuden!