Sivun näyttöjä yhteensä

tiistaina, maaliskuuta 26, 2013

Fiilistelyä











Kyllä tässä on menty ihan pilvissä viime perjantain sensaation jälkeen. Olimme Savoy-teatterissa seuraamassa Espanja-peliä ja paikanpäällä oli huikea meininki. Ihmiset aidosti nauttivat ja pitivät hauskaa, kun kerrankin siihen oli mahdollisuus. Se Suomen maaliin johtanut hyökkäys oli jotakin, mitä olen harvoin päässyt kokemaan 25-vuotta kestäneen Suomi-futiksen fanittamisen aikana ja varsinkin, kun vastassa oli tämän hetken maailman paras joukkue. Pukin viimeistely oli kertakaikkiaan maailmanluokkaa. Olen varsinkin tyytyväinen, miten kurinalaisesti koko joukkue teki töitä ja jaksoi sitä koko pelin. Näissä otteluissa onnistuminen vie kiinnostuksen aivan uudelle tasolle ja moni pelaajistamme voikin päästä isompiin ympyröihin kesän siirtoikkunan avautuessa. Oli upea seurata esimerkiksi, millä huikealla itseluottamuksella, taidolla ja rauhallisuudella Niki Mäenpää maaliaan vartioi. Tämä runko, kun välttää pahemmat loukkaantumiset ja pelaajat saavat säännöllisesti peliaikaa seuroissaan on matkalla 2016 EM-kisoihin. Myös tärkeää on, että Mixu Paatelainen saa nyt toivottavasti työrauhan, eikä eräässä iltapäivälehdessä  kehitellä, mitä ihmeellisempiä korvaajia. Tähän liittyen oli uskomatonta minkälaisen vedätyksen Ilta-Sanomat verkkosivuillaan teki. Lukijoille annettiin ymmärtää, että Jari Litmanen olisi jo sopinut paikasta Palloliiton toimitusjohtajana. Minä jo innostuin, mutta ilmeisesti peli lukijoista on nykyään, niin raakaa, että tehdään perättömiä kohujuttuja. Tätäkö on tulevaisuuden journalismi, että ihmiset lukevat vain lyhyitä kohujuttuja ja laittavat niitä Facebookkiin?

P.S. Unohtumattoman tuosta illasta teki vielä yhteiskuva Kuninkaan kanssa, siihen hetkeen kiteytyi todella paljon!

maanantaina, maaliskuuta 11, 2013

A-maajoukkue Espanjaa ja Luxemburgia vastaan/U-21 maajoukkue Unkari-otteluun

MM-KARSINTAOTTELU ESPANJA – SUOMI
22.3. klo 20.45 Estadio Municipal El Molinó, Gijón, Espanja

A-MAAOTTELU LUXEMBURG – SUOMI
26.3. klo 19.30 Stade Josy Barthel, Luxemburg

A-maajoukkue
Lukas Hradecky, Esbjerg fB 13/0

Niki Mäenpää, VVV Venlo 11/0
Jesse Joronen, Fulham FC - 1/0 *

Joona Toivio, Djurgårdens IF 18/1
Niklas Moisander, AFC Ajax 31/1
Jukka Raitala, SC Heerenveen 17/0
Jarkko Hurme, TPS 4/0
Markus Halsti, Malmö FF 12/0
Juhani Ojala, FC Terek Grozny 7/0
Mikko Sumusalo, HJK  3/1
Kari Arkivuo, BK Häcken 22/1

Tim Sparv, FC Groningen 28/1
Roman Eremenko, FC Rubin Kazan 48/2
Alexei Eremenko, FC Rubin Kazan (57/14 **
Rasmus Schüller, HJK 2/0
Alexander Ring, VfB Borussia Mönchengladbach 13/0

Toni Kolehmainen, Hønefoss BK 7/3
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona 18/3
Petteri Forsell, Bursaspor  1/1
Teemu Tainio, HJK  54/6
Riku Riski, Hønefoss BK 10/1
Kasper Hämäläinen, 30/6

Teemu Pukki, FC Schalke 04 9/3
Mikael Forssell, HJK 84/28
Njazi Kuqi, Atromitos FC 11/5

*) vain Espanja

**) vain Luxemburg

Joukkueenjohto
Mixu Paatelainen, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Mika Lehkosuo, valmentaja
Antti Niemi, maalivahtivalmentaja
 
 
Alle 21-vuotiaiden maajoukkue Unkari-otteluun

U21 MAAOTTELU UNKARI – SUOMI
26.3. klo 14.00 Gyirmót, Unkari


Maalivahdit
Jesse Joronen, Fulham FC 4/0
Walter Viitala, FC Honka 6/0

 
Puolustajat
Samu Nieminen, JJK 2/0
Dani Hatakka, FC Honka 0/0
Thomas Lam, AZ Alkmaar  2/0
Benno Hanslian, JJK 0/0
Atte Hoivala, VPS 5/0
Patrick O’Shaughnessy, MYPA 2/0

Keskikenttä ja hyökkäys
Santeri Ahola, JJK 0/0
Jesper Brechtel, Karlsruher SC 0/0
Robin Lod, HJK 4/0
Aleksi Paananen, KuPS 4/0
Matti Klinga, FC Lahti 2/1
Nikolai Alho, HJK 3/0
Antti Mäkijärvi, FC Honka 2/0
Joel Pohjanpalo, HJK 7/1
Tim Väyrynen, FC Honka 6/1
Juho Lehtonen, TPS 5/0

Joukkueenjohto
Mika Laurikainen, päävalmentaja
Kari Martonen, valmentaja
Jani Luukkonen, maalivahtivalmentaja