Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Hongassa on voimaa

Joukkue, mihin viime jutussa viittasin on nousija- joukkue Honka.
Olemme olleet jokaisessa Hongan koti-ottelussa tällä kaudella ja voi sanoa,
että paras tunnelma on ollut Tapiolassa. Pienestä pitäen Hjk:ta kannattaneelle on Hongasta tullut tietynlainen salarakas. Ennen kauden alkua oli tiedossa Janne Saarisen paluumuutto ja toimitusjohtaja Jouko Harjunpään suuret visiot. Ennen kaikkea kuitenkin itse pelityyli ihastutti jo ensimmäisestä pelistä lähtien. Peli tyyli minkä entinen Hjk peluri Mika Lehkosuo on kehittänyt näyttää kauniilta. Pallo pysyy jalassa, että maassa ja mikä tärkeintä omaan peli tyylin uskotaan 93 minuuttia. Kyseinen tyyli on tuonut sarja pisteitä ja myös ihmiset katsomoon. Se mikä on ihmetyttänyt, että melu ja kannatus ovat olleet kuuluvampaa, kuin Hjk:n otteluissa. Tähän yhtälöön lisättäessä Jouko Harjunpään tekemisen meiningin ja aidon kiinnostuksen kehittää suomalaista jalkapalloa näyttää Hongan tulevaisuus valoisalta. Jouko Harjunpää on koko ajan haalimassa uusia sponsoreita ja kulkee yleisön seassa toisin, kuin esimerkiksi virkaveljensä Olli-Pekka Lyytikäinen(Hjk:n omistaja).Espoon kaupunki on myös lähtenyt täysillä mukaan kehittämään espoolaista jalkapalloa esimerkiksi kehittämällä olosuhteita. Ensi kaudeksi pitäisi tulla valot ja lisää katsomo paikkoja. Honka on täydellinen esimerkki siitä miten innostuksella ja rakkaudella jalkapalloon mikään ei ole mahdotonta. Hongalla on myös laaja juniori-organisaatio, joka tuottaa tulevaisuuden tähtiä. Eli kaikki näyttää hyvältä ja Harjunpään visio pelaamisesta mestareiden liigassa viiden vuoden päästä ei kuulosta yhtään utopialta. Tietenkin aina Suomessa ollaan kateellisia ja uudistajia pidetään haihattelijoina. Hyvä esimerkki tästä on maamme johtava urheilu lehti IS-veikkaaja. IS-veikkaaja on koko kauden kirjoittanut halventavasti ja vähättelevästi Hongasta, koska heidän kyyniset toimittajat näkevät kaiken aina mustavalkoisesti. Minä uskon Hongan tulevaisuuteen heidän kaltaiset ilmiöt tulevat muuttamaan suomalaista jalkapalloa. Nicholas Fränti

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Paastoava Ghazi johdatti Hjk:n voittoon

Kyllä oli upea olla Finnair stadionilla syyskuun pimenevessä illassa katsomassa Hjk-Mypa ottelua. Aluksi saavuttuamme stadionille ihmetystä herätti katsojien vähyys miten kuumimmillaan oleva mestaruus taisto ei kiinnosta laajaa yleisöä. Voiko syynä olla alkanut jääkiekko kausi; ihmiset pysyvät mieluummin sisällä tähän aikaan vuodesta. Minua se ihmetyttää, koska itse pelihän luo sitä jännitystä ja lämpöä. Vielä tähän kun lisää Forza-kannattaja ryhmän, joka rytmikkäillä huudoillaan luo tunnelmaa. Itse peli oli parasta viihdettä mitä voi toivoa uinuvaan sunnuntai- iltaan. Komeita maaleja, joita rakensi Mika Nurmela ja Fhadi Ghazi. Kaksikosta Ghazi oli tulessa ja teki kaksi maalia, joista jälkimmäistä voisi näyttää Euro Sportilla. Ihmetyttää mistä Ghazi saa energiansa viettäessään ramadania (islamilainen paasto aika)eli hän ei juo eikä syö mitään päivällä. Hjk jatkoi tappiotonta sarjaansa ja kun vielä Tamu jäi tasapeliin kiitos Jani Vianderin, niin tilanne on kutkuttava. Nyt mestaruus ratkeaa Tamun, Hongan ja Hjk:n kesken. Honka on siis vielä mukana, vaikka IS-Veikkaaja ehti jo julistaa mennä viikolla Hongan myyneen mestaruuden Norjaan Hermanni Vuorisen mukana. Eli taisto jatkuu ensi sunnuntaina Tapiolassa eli kaikki joukolla katsomaan. Tapiolan keskuskentällä on ollut, joka Hongan koti ottelussa aivan erityislaatuinen tunnelma. Nicholas Fränti